Skip to main content

Parmesaani lumpeet (nymphaea parmigiano) edustavat blogiamme Helmikuun punasipuli haasteessa. Olimme unohtaneet koko haasteen kunnes Jenni eksyi eilen Sorsanpaistajan sivuille. Viimeinen kilpailupäivä on tänään joten ei tässä mitään luppoaikaa jäänyt. Käytämme punasipulia useinkin, mutta pää löi tyhjää. Onneksi paineen alla alitajunta auttaa mitä ihmeellisimmissä tilanteissa. Jenni heräsi viime yönä 3:58 ja kaikki oli päivän selvää: sipuli-lumpeita. Joskushan käy niin että yöllä ideat tuntuvat loistavilta, mutta aamuun mennessä naurettavilta. Lähdimme kuitenkin tällä idealla, eihän parempiakaan ollut näköpiirissä. Kilpailun ja äänestysohjeet löydät täältä.

4 kpl punasipuleja
2 rkl raastettua parmesanjuustoa
kourallinen tuoretta persiljaa
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
1 rkl voita
suolaa
pippuria

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Kuori punasipulit ja leikkaa pohjasta pieni siivu jotta sipulit pysyvät pystyssä. Aseta uunivuokaan ja anna kypsyä n. 30 minuuttia. Lisää uunivuoan pohjalle hieman vettä (niin että pohja juuri ja juuri peittyy) ja kypsytä 20 minuuttia lisää. Valmista sillä välin kastike: lämmitä kattilassa valkosipuliöljy, voi ja persiljasilppu. Leikkaa kypsät sipulit neljään osaan, ei kuitenkaan aivan pohjaan asti. Avaa ’lumpeet’ ja pirskota päälle valkosipuli-persilja öljyä. Viimeistele parmesanraasteella ja suolalla ja pippurilla. Lumpeet tarjoiltiin porsaankyljysten ja vahvan sinapin seurana. Maku oli miellyttävän mieto ja ulkonäkö hauska, näitä syödään toistekin!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

  • deinin sanoo:

    Onpas söpöinen sipuli! Ja varmaan hyvä kanssa 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Moi! Ihana idea! Oon sipulin, erityisesti punasipulin ystävä, mutta normaalisti se on ollut vain osa ruokaa, onneksi tällä ohjeella saa oman ruokalajin sipulista! Kokeiluun menee ensi viikolla, kiitos!

  • Joni ja Jenni sanoo:

    Hei! Halusimmekin tehdä sellaisen ruoan, jossa punasipulit ovat sivuosan sijaan kerrankin pääosassa. Panepa heti viestiä kun olet kokeillut, lisukkeita ja mausteitahan voi vaihdella mielensä mukaan.

  • Anonyymi sanoo:

    Heippa!Kokeilin näitä lumpeita, olin kyllä hieman pettynyt.. Odotukset oli ehkä liian kovat =) Ei nää tosiaankaan huonoja ollut, mutta jotain ne kaipaavat – en vain tiedä mitä. Mutta joka tapauksessa aion tehdä näitä toistekin, mutta tuskin ihan samalla ohjeella!

  • Joni ja Jenni sanoo:

    Voi ei…no tuolla ohjeellahan sipulit jäävät aika sipulisiksi 😉 eli toisin sanoen sipuli näyttelee niin suurta osaa että muille mauille jää vähän tilaa. Tätä ohjettaa voi helposti soveltaa ja kehittää, ideat tervetulleita! – Jenni liemessä

Jätä kommentti