Skip to main content

Liemessä blogi on saanut alkunsa Jennin ja Jonin yhteisestä rakkaasta harrastuksesta: ruuanlaitosta. Tapahtuipa suhteessamme mitä tahansa, yksi asia pysyi samana: joka päivä oli syötävä vaikka taivas kaatuisi niskaan. Niinpä nytkin kun ruokataloutemme jakautuu kahtia ja erkanemme omille teillemme, Liemessä-blogi jatkaa Jennin hostaamana.

Vakiokävijät ovat varmasti huomanneet että lähiaikoina kokkailut ovat jääneet vähemmälle. Kriisiaikoina emme ole jaksaneet myöskään tehdä ruokaa samalla intohimolla ja ruokahalukin notkahti hetkeksi. Hermoja koetelleet tekniset hankaluudet on korjattu ja koko Liemessä-blogin ”hallinto” siirretty Jennin koneelle. Nähtäväksi jää kuinka otan homman haltuun ja mitä muutoksia blogiin tulee.

Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa Liemessä-blogille? Vähemmän parisuhdeironiaa, pienempiä annoksia, enemmän ravintolailtoja ja illanistujaisia? Ehkä. Perusidea pysyy kuitenkin samana ja teen edelleen kevyitä ja helppoja ruokia, nyt vain sinkkunaisen näkökulmasta. Keittiö saattaa muuttua myös hieman kokeilevammaksi sillä hetkeen ei tarvitse miellyttää ketään muita eikä pelätä epäonnistumisia kun illallisseurana on ainoastaan oma napa.

Haluan vielä kiittää Jonia yhteisistä kokkaushetkistä jotka olivat hyvin tärkeä osa suhdettamme ja panoksestasi Liemessä-blogiin.

– Jenni

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

  • Anonyymi sanoo:

    Toivottavasti jaksat jatkaa kokkailuja ja kaikkea hyvää ja jaksamista teille kummallekin! On ollut ilo lukea teidän sepustuksia:)

  • Arja sanoo:

    Olen ihaillut alusta saakka maukkaita ruokajuttujanne. Hienoa, että jatkat kaikesta huolimatta. Kaikkea hyvää ja jaksamista myös tulevaisuuteen!

  • Jenni sanoo:

    Kiitos kauniista sanoista ja kannustuksesta. Onneksi Liemessä ei kuitenkaan ole parisuhdeblogi ja syödä täytyy vaikka mikä olisi 🙂 Olo on keveä ja tulevaisuus kirkas. Ei tässä hätiä mitiä…– Jenni liemessä

  • oliivia sanoo:

    Moi Jenni,hienoa että jatkat hyvää blogia!Vakkarikävijänä odotan jo innolla uusia reseptejäsi.Ei kun täysillä eteen, sanoi mummo lumessa 😉

  • Välispiikki sanoo:

    Keep up the good work! Ja tervetuloa samaan siviilisäätyyn allekirjoittaneen kanssa! Yksin kokkailu on ajoittain oikein kivaa, mutta vielä mukavampaa on vääntää evästä hyville ystäville, joita ihmisellä ei ole ikinä liikaa. Jatkoja myös Jonille sinne jonnekin 🙂

Jätä kommentti