Skip to main content

Pääsiäissuunnitelmat ovat olleet auki aivan viime metreille. Kun emme jostain kumman syystä onnistuneet löytämään ilmaisia tosi kivoja kaukomatkoja, päätimme viettää aktiivipääsiäisen. Viiden päivän ajan, kaksi kertaa päivässä, tutustumme uusiin urheilulajeihin. Listalla on jo rantalentopalloa sisähallissa, astanga joogaa, Brasilian jujutsua…Treeniaikataulu saattaa olla sen verran tiukka että päätimme nauttia pääsiäisaterian jo viikkoa ennen, varsinkin kun äiti tupsahti sopivasti kylään.

Pääsiäismenu á la Liemessä

Pääsiäismunat

Hätäinen lammaspaisti

Mämmi

 

Uudessa Suomen Kuvalehden Gourmet-numerossa annettiin herkullisia ohjeita pääsiäiseen. Etenkin kansikuva-resepti, viiriäisenmunat siianmädillä ja smetanalla, näyttivät herkullisilta. Tässä yksinkertaisempi ja edullisempi versio.

Pääsiäismunat ( 4 hlö)

4 luomukananmunaa
1 tlk smetanaa
150 g lohenmätiä
persiljaa
vesikrassia
suolaa

Keitä kananmunat. Munien keittämisessä on monta koulukuntaa. Sopivan kypsän munan saat laittamalla munat kylmään veteen ja keität 9 minuuttia siitä kun vesi alkaa kiehua. Petaa munille peti vesikrassista. Puolita munat, ripottele suolaa ja levitä puolikkaiden päälle smetana ja mäti. Koristele persiljalla.

Hätäinen lammaspaisti

1 kg luutonta lampaanpaistia
6 valkosipulinkynttä

Marinadi: öljy, balsamico, punaviinietikka, suola, pippuri, laakerinlehti, 2 valkosipulia, rosmariini

valeluun 0,5 dl kuohukermaa, 1 dl kahvia, 0,3 l lihalientä

Lammaspaisti tarjoiltiin keitettyjen ruusukaalien kera. Paistoliemestä loihdittiin maukas kastike.

Kuivaa lampaan pinta talouspaperilla. Levitä ja hiero marinadi kauttaaltaan lampaan pinnalle ja pane lammas muovipussiin. Täydellisessä maailmassa paistin annetaan maustua jääkaapissa pari päivää ennen paistamista. Idea lammaspaistista kävi mielessä vasta samanpäivän aamuna, joten me nostimme paistin suoraan marinionnin jälkeen uuniin. Upota paistomittari paistin paksuimpaan kohtaan, ja pane liha uuniin 125 asteeseen. Kypsennä paistia aina välillä vuorotellen kermalla ja lihaliemellä valellen, kunnes lämpömittari näyttää noin 70 astetta (n. 2 tuntia). 70 asteinen paisti on ihanan punakka ja mehevä. Jos haluat, että liha on kypsä, ota paisti uunista, kun lämpö on 80 astetta. Peitä kypsä paisti foliolla ja anna rauhoittua noin 15 minuuttia ennen leikkaamista. Tarjoa lisänä keitettyjä ruusukaaleja. Kaada paistoliemi siivilän läpi kattilaan, kuumenna, ja suurusta vehnäjauhoilla. Tarkista maku.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

3 Kommenttia

Jätä kommentti