KURMETTIRUAKAA TAMPEREELTA

Kattokaa ny tota. Mustamakkara. Verimakkara. Ei sillä että mustamakkara on varmasti ihan hyvää kurmettiruakaa Tammelantorilta ostettuna, mutta koskaan en ole aikaisemmin palannut kaupasta mustanmakkaran kanssa. Nyt alkaa tekosyyt loppumaan joten kai se pitänee tunnustaa.

Liemessä-talous on kasvamassa yhdellä päällä juhannuksen tietämillä! Ja kyllä, Nirso on isä 😉 Saa nähdä miten uusi tulokas vaikuttaa bloggailutahtiin. Alkuraskauden väsymyksen jälkeen olen jaksanut taas kokkaillakin enemmän. Nyt ainakin tuntuu että äippälomalla ehtisi kirjoitella hyvinkin mutta todellisuus saattaa olla jotain muuta. Se jää nähtäväksi.

Jaa, miten tämä kaikki liittyy tuohon makkaraan. Noh, uskoisin että himo tuli raudan tai a-vitamiinin puutteesta. Suurin himo on ollut mandariinit! Ruokavalio on itseasiassa muuttunut aika vähän. Peruslähtökohta on ollut riittävä ja terveellinen ravinto, johon olen lisännyt normaalia enemmän välipaloja. Syön myös kalaöljytabletteja ja monivitamiinivalmisteita. Liikunta on jo väsymyksenkin takia vähentynyt ja olen siirtynyt kickboxingista ja nyrkkeilystä rauhallisempiin lajeihin kuten vesijuoksuun tai kävelyyn.

Näitä ei suositella raskauden aikana:

– Hauki, Itämeren silakat ja lohi, sisävesien ahven, kuha ja made
– Maksa
– Graavivalmisteet, mäti, pateet
– Pastöroimattomat juustot kuumentamatta (kaikki ulkomaiset ihanuudet)
– Pehmeät juustot
– Valmisruoat ja pakasteet kuumennettava
– Raaka liha
– Korvasienet
– Alkoholi (kaikki Italialaiset punaviini-ihanuudet)
– Yrttiteet
– Makeutusaineet
– Kahvi ja kofeiini (max 3 kuppia / pvä)
– Liika suola
– Lakritsi ja salmiakki
– Pellavansiemenet ja pellavarouhe

En ole ollut hysteerinen listan suhteen, mutta varsinkin aineita joissa on virusvaara olen tosissani yrittänyt välttää. Punaviiniä ja sushia on ikävä. Tunnustuksena voin kertoa että vegesushia olen syönyt muutaman kerran vaikka siinä sitä merilevää onkin. Ravintolassa myös maistan viinin Nirsolta, mutta tyydyn alkoholittomiin vaihtoehtoihin mielelläni. Ehdin jo suureen ääneen mainostaa että tilaan heti synnytysosastolta päästyäni lounaaksi sushia ja Amaronea, kunnes muistin että ainii se imetys. Noh, ehkä ensi vuonna sitten…

Bloggailu siis jatkuu muuten entiseen tapaan. Mitä nyt jatkossa saatetaan nähdä muutama vauvanruokareseptikin joukossa 🙂

Arkistojen kätköistä

23 kommenttia

  1. Anonyymi 24.02.2009

    Kuinka pienelle meinasit soseita syöttää jos laskettuaika on juhannuksen tietämillä ja kesällä jo teet soseita?? 🙂

    Vastaa
  2. Aurinkotuuli 24.02.2009

    Onnittelut kertaa kaksi. Ensinnäkin vaavin johdosta,.Sitä huomaa, että tämmöiset uutiset tutuissa blogeissa tuntuvat jopa hitusen hekilökohtaisilta. Ilostuin :).Varsinkin toisekseen onnittelisin mustanmakkaran ostamisesta ;)! Se on ehkä parasta ravintoa, mitä voi suuhunsa pistellä. Ja juu, olen Tamperelainen viimeiseen sielunnipukkaan saakka ja täällä Keski-Suomessa tulee mustista usein ikävä. Harvoin tulee kaupan tiskiltä ostettua. Jotenkin siinä ei ole läheskään samaa magiikkaa kuin saman uunituoreen tuotteen syömisessä torilla. Se kuuluu hotkia kuumana suoraan paperikääreestä, harmahtaviksi kuluneilla puupenkeillä istuen ja jääkylmää maitoa muovipurkista juoden. Huoh, pakko päästä taas mustiskojulle, jahka Tampereella menen käymään:).

    Vastaa
  3. Jenni 24.02.2009

    Voi olla tosiaan kesä vähän aikaista soseille 😀 Pitänee korjata tuo hetimmiten postaukseen. Jotenkin niin vaikea kuvitella millaista se arki sitten on vauvan kanssa. Just toi, mitä se syö ja koska ja paljon!? Pitänee etsiä se neuvolasta saatu vauvankäyttöohje jostain 😉 Tai sitten matkanvarrella opitaan. Yksi tuttuni ja bloginlukija sanoi ihanasti ”susta tulee varmaan tosi hyvä äiti. Tarjoilet sille vaan sitä sun taivaallista kurpitsakeittoa niin hyvä siitä tulee”.Aurinkotuuli. Kiitos onnitteluista, molemmista. Kylmä maito oli muuten ihan parasta tuon makkaran kanssa!

    Vastaa
  4. Nuori Nainen 24.02.2009

    Onneksi olkoon! Täältähän voi sitten tulevaisuudessa käydä pongailemassa soseiden ohjeita 😉

    Vastaa
  5. Nuori Nainen 24.02.2009

    Joista näköjään oli puhuttu jo…

    Vastaa
  6. Teija 24.02.2009

    Olen seurannut blogia jo pitkään mutta en varmaan koskaan ole kommentoinut, nyt on ihan pakko : ONNEA !!!

    Vastaa
  7. Anna 24.02.2009

    Onnittelut teille! 🙂

    Vastaa
  8. Jenni 25.02.2009

    Kiitos Teija ja Anna! Hyvä että Teijakin on ravisteltu hereille 😉Liemessä-köökin kolmas jäsen ja epäilemättä suorasukaisin kriitikko on muuten lempinimeltään ”Mini”.

    Vastaa
  9. Virpi 25.02.2009

    Täällä onnittelee myös yksi pidempiaikainen lukija 🙂 eiköhän ne vauvaruoka-asiat tosiaan opi viimeistään matkan varrella. Sanovat, että kyllä se aika luonnostaan tulee se vauvan kanssa toiminta. Omaa kokemusta ei ole, joten paha mennä sanomaan.

    Vastaa
  10. cele 25.02.2009

    Onnea! 🙂 Ei tuo kieltolista muuten näytä pahalta, mutta miten voi elää ilman raakaa lihaa? 😉

    Vastaa
  11. Yaelian 25.02.2009

    Onnittelut tulevan vauvan johdosta! Huh, onpa tuo lista raskauden aikana vältettävistä elintarvikkeista aika pitkä!

    Vastaa
  12. Jenni 25.02.2009

    Mustanmakkaranhimo on nyt sitten tieteellisestikin oikeutettu. Viime neuvolakäynnistä on jo hurahtanut monta kuukautta, mutta tänään mitattiin huonontunut hemoglobiini ja määrättiin rautakuurille. Kaikki muut arvot olivat kuin suoraan oppikirjasta. Omaan vaistoon siis kannattaa luottaa tässä hommassakin ja syödä sitä mitä tekee mieli.

    Vastaa
  13. Nirso 25.02.2009

    Kiitos faijankin puolesta kaikille onnittelijoille! Jänniä aikoja tässä elellään.

    Vastaa
  14. oliivia 25.02.2009

    Ihana uutinen! Jättipaljon onnea myös Voikeittiöstä teille kaikille!

    Vastaa
  15. Rosmariini 26.02.2009

    Mahtavaa, lämpöinen onnentoivotus täältä pohjoisesta! Nyt vaan sitten jännäämään, onko perheeseenne tulossa mini-Jenni vai mini-Nirso. 🙂

    Vastaa
  16. emma 27.02.2009

    Kovasti paljon onnea! Kylläpä vauvauutisia nyt pukkaa joka puolelta, vaikka hauskaahan se vain on 🙂Vähän hassulta tuo kiellettyjen listä kieltämättä kuulostaa. Olen kyllä varma, että hysteerisyyden välttäminen ja maalaisjärki ovat parasta lapsenkin kannata – ei kai se nyt hyvää tee sillekään, jos äiti stressaa viis kertaa päivässä siitä, mitä suuhunsa laittaa…

    Vastaa
  17. Petra Patalinnusta 02.03.2009

    Paljon onnea Minin johdosta! 🙂Hauska lukea näistä uutisista, kun meilläkin sama projekti menossa. Voidaan sitten kokkailla teidän ensin testaamia vauvanruokia kuukauden jälkijunassa 😀

    Vastaa
  18. ari 02.03.2009

    Äijäruokala onnittelee myös. Vaikka en nykyään suostuisikaan lisääntymään kuin vahingon kautta, jolloin pitäisi löytää se vastuuntuntoinen isä omasta itsestä. Mutta: minä olen minä. Onnea!

    Vastaa
  19. Jenni 03.03.2009

    Petra, Onneksi olkoon myös teille 🙂 Tosiaan vauvauutisia tulee joka tuutista. Kai se on tämä ikä ja lama vai mistä niitä sikiää..?Pitää varmaan järjestää joskus ruokablogimuksujen tapaaminen missä tarjoillaan vain äitien tekemää ruokaa 😀Ari, ymmärrän ja varmaan kesällä hetkittäin vielä paremmin 😉

    Vastaa
  20. Hyppysellinen 07.03.2009

    Oi miten ihana uutinen! paljon paljon onnea täältäkin! me käytiin Pastiksen kanssa ennen Poitsua oikein vauvaruokakurssi opistolla :D. sitä oli niin täpinöissään ekasta. se oli ihan hauska ilta, vaikka oishan nuo hommat luontuneet varmaan ilman kurssitustakin. kieltolista on kieltämättä aika pitkä, mutta imettäessä onneksi saa syödä jo kaikkea, alkomahoolia tietty pitää välttää.

    Vastaa
  21. Suvi 09.03.2009

    Tätä ruokaohjeblogia on ollut kyllä mukava seurata, ja nyt kun pongasin täältä näin hienon uutisen, niin oli pakko kommentoida 🙂 Onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Meillä odotetaan vastaavaa tapahtumaa jo tuossa pääsiäisen tienoilla 🙂 Onneksi ollaan selvitty kiellettyjen ruoka-aineiden listasta suht onnellisesti. Vain maksalaatikkoa tekisi ihan hirmuistesti mieli! Minäkin täällä kovasti pohdin, että miten harrastuksen (koirat), blogihommien ja uuden elämäntilanteen yhdistäminen onnistuu, mutta se jäänee nähtäväksi 🙂

    Vastaa
  22. Anonyymi 11.03.2009

    TV-TÄHTI!!! =) -Jokke-

    Vastaa
  23. Jenni 11.03.2009

    Suvi, onneksi olkoon! Sulla on sitten h-hetki jo ihan käsillä. Ruokablogin pitämisessä on se mukava puoli että mitä tahansa elämässä tapahtuu niin aina pitää syödä 🙂 Bloggailutahti ehkä vaihtelee.Jokke, tähteydestä en tiedä mutta hauskaa että bongasit 😀

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *