Skip to main content

Pancakes eli Amerikkalaiset pannukakut ovat mitä oivin keksintö sillä paistaminen on niin helppoa että myös ensimmäinen onnistuu. Ameriikoissa pannukakun kanssa tarjoillaan perinteisesti vaahterasiirappia, kermavaahtoa, hedelmiä ja maapähkinävoita. Yleisimmin herkku popsitaan jo aamupalaksi. Voisihan näistä tehdä samalla kaavalla myös suolaisia alkupaloja jättäen sokeri pois.

Kuvassa ns. Silver Dollar-pannukakkuja eli pieniä, halkaisijaltaan n. 7 cm, lättyjä vaahterasiirapin, suklaan ja banaanin kera. Näitä reseptillä tulee kolmisenkymmentä.

Ohje on Myllyn Paras-arkistoista.

Amerikkalaiset Pannukakut (15 kpl isoja tai 30 kpl pieniä)

3 munaa
2–3 rkl fariini- tai tummaa sokeria tai juoksevaa hunajaa (tavallista sokeria)
5 dl Erikoisvehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
½ tl suolaa
2–3 dl maitoa
2 dl piimää (tai kermaviiliä)
½ dl (voisulaa tai) öljyä

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää vaahtoon vuorotellen jauhoseosta ja nesteitä, niin että saat paksun pannaritaikinan.

Paista pienellä munakas- tai blinipannulla paksuja, vajaan yhden senttimetrin paksuisia lettuja. Kuumenna pannu ensin kunnolla ja laske sen jälkeen levyn tehoa asentoon 1-3, sillä taikinassa on sokeria, joka ottaa väriä helpolla. Käytä paistamiseen rasvaa.

Perinteinen lettupannukin kelpaa, mutta ihan amerikkalaiseen pannukakkukokoon ei näin päästä. Annostele tavalliseen lettupannuun mahdollisimman paksulti taikinaa.

Noudatin muuten ohjetta paitsi käytin tavallista sokeria 2 rkl ja 1 rkl hunajaa. Lisäksi tein ohjeen piimällä ja öljyllä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

Jätä kommentti