Skip to main content

Illan emännän Halloween menu jäi hieman tyngäksi, sillä ajattelin suosiolla ehtiväni loihtimaan maksimissaan yhden ruokalajin Minin mentyä iltaunille. Skumpan ja puheensorinan lomassa valmistin kolmessa vartissa kermaisen kurpitsakeiton. Ehdotimmekin että vieraiden kaivatessa alkupalaa tuokoon mukanaan jotain. Aloitimme illallisen Stockmannin Herkun pinaatti- ja kalanyyteillä.

Alkupalojen kanssa tarjottava kuiva shampanja oli käynyt Espanjassa ja takaisin. Menomatkalla lentoemäntä ilmoitti että meille olisi shampanja pullo kylmässä; nautitteko nyt vai myöhemmin? Mukana tullut kortti selvensi hämmennystä. Stuerttiystäväni oli järjestänyt meille yllätyksen! Espanjassa ei tarjoutunut sopivaa tilaisuutta joten pullo nautittiin nyt kotona Halloween menun kanssa.


Tarjoile keitto kurpitsansiementen, tuoreen timjamin ja maalaisleivän kera.

Kurpitsakeitto (6 hlö)

700 g kurpitsaa
4 salottisipulia
2 dl kuohukermaa
1 rkl tummaa siirappia
suolaa
vettä
kasvisliemikuutio
öljyä paistamiseen

Pehmennä sipulisilppu ja paloiteltua kurpitsaa kattilassa öljyssä noin 10 minuuttia. Lisää vesi kunnes vihannekset juuri ja juuri peittyvät. Soseuta sauvasekoittimella ja mausta. Lisää lopuksi kerma ja kiehauta nopeasti. Aikaisemmin olen siivilöinyt kurpitsakeiton mutta jostain syystä tämä peijakas ei mennyt siivilästä kunnolla läpi. Samettisuus jäi vähän puolitiehen, mutta maukasta oli!


Suklaat olivat tuliaisia Gironasta.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

2 Kommenttia

  • aleksi sanoo:

    heti kun näin ekan kuvan meinasin kommentoida että tollasia samanlaisia saa kannistonleipomosta.. mutta ne tais ollakin sieltä 🙂

  • Jenni sanoo:

    Aa, ne siis toimittavat Stockalle? Tykkäsin nuista pinaattinyyteistä enemmän.

    Jenni

Jätä kommentti