Skip to main content

Liemessä-keittiössä vietettiin bliniviikonloppua ja oltiin kaikenkaikkiaan venäläisissä tunnelmissa. Blinit eivät menneet aivan nappiin. Olen varma että omistan jopa 12 % vähemmän hiuksia sen jälkeen kun Nirso tuli kaupasta tattarihiutaleiden eikä tattarijauhojen kanssa. Noh, vehnäjauhoihin tehdyt blinini muistuttivat enemmän räiskäleitä mutta maistuivat silti. Varioin tätä Maku-lehden ohjetta lisäämällä kuohkeuttavan puolendesin olutlorauksen.

Täytteinä tarjoiltiin kirjolohenmätiä, sipulia, smetanaa ja tilliä.

Blinit (30 kpl)

2 munaa
5 dl maitoa
20g hiivaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl tattarijauhoja (vehnäjauhoja)
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen

noin 300 g mätiä
3–4 dl smetanaa
2–3 dl sipulisilppua

tilliä

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Lämmitä puolet maidosta kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva.Sekoita taikinaan jauhot, keltuaiset, mausteet ja voisula. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön yön yli tai vähintään kuudeksi tunniksi.

Hyvissä ajoin ennen paistamista kiehauta loppu maito ja lisää se lämpöisenä taikinajuureen. Vaahdota valkuaiset kovaksi ja lisää vaahto taikinaan juuri ennen paistamista.

Paista blinit runsaassa voissa. Jos ensimmäinen blini on liian paksu, lisää tilkka keitettyä maitoa tai olutta. Kun blinin pinta kuplii ja kuplat aukeavat reikäisiksi, on aika kääntää blini. Käännettäessä alapinnan pitäisi olla herkullisen ruskea. Tarjoa blini heti.

Borssikeiton valmistin jo aikaisemmin hyväksi todistetulla Kotilieden ohjeella.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

8 Kommenttia

  • Liina sanoo:

    ei blinien takia kannata repiä hiuksia päästä. ne on mun mielestä vaan tekosyy mättää mätiä ja smetanaa 😀

    (ihan hyvä tekosyy, mutta silti tekosyy. ja hyviltä näyttää!) (ja meille kävis kanssa noin jos lähettäisin miehen kauppaan ostamaan tattarijauhoja. oon kerran joutunut piirtämään sille kartan Kampin K-Supermarketin heviosastosta, että mistä löytyy chilit tai inkivääri.)

    taidankin käydä ostamassa vähän mätiä ja smetanaa kaupasta tänään 😀

  • Sanna sanoo:

    Yleiskoneessa terän kanssa pyöräyttämällä saat hiutaleista jauhoa, teen tällä menetelmällä myös kaurajauhoja, niiden saanti kun on suomessa melko hankalaa.

  • Jenni sanoo:

    Sanna, näin olen tehnytkin ja valmistanut Minille aamupuuron jauhetuista tattarihiutaleista 🙂 Blinejä kun ei tule tehtyä kovinkaan usein. Muita käyttötarkoituksia en ole tattarihiutaleille vielä keksinyt…

    Jenni

  • Sofié sanoo:

    Hei!

    Meillä on huomenna blinibileet!
    Kauniin näköistä 🙂

  • Jenni sanoo:

    Onko blini uusi sushi? 😉

  • Sari sanoo:

    Just tällä ohjeella (ja tattarijauhoilla;) olen muutaman vuoden blinini tehnyt ja sitä ennen kokeillut useampia ”susi”versioita.
    Mädin lisäksi oma herkkulisäkkeeni on suolakurkku/smetana/hunaja!

  • Mari sanoo:

    Meinattiin viime viikonloppuna kivistössä pistää pystyyn ex-tempore -blinifiestat, kun mökin kätköistä löytyi upea vanha syvä ja pieni valurautapannu, jolla saisi härskin hienoja blinejä. Onneksi ei ollut tattarijauhoja kaapissa, siirrettiin fiesta myöhemmäksi niin, että lisäkkeeksi ehtii hankkia myös oleellisinta: mätiä.

  • Jenni sanoo:

    Minäkin haluan mökin jonka kätköistä löytyy tuollaisia aarteita. Näen sen pannun sieluni silmin ja se on varmasti juuri niin täydellinen kuin ajattelen sen olevan. Lucky you!

    Oi-joi, Sari. Kuulostaa hyvältä! Suolakurkku/smetana/hunaja taitaa ollakin venäläinen klassikko jota ei kuitenkaan syödä venäjällä yleisesti. Onko parempaa Venäjän tietämystä?

Jätä kommentti