Skip to main content
Tänä vuonna emme päässeet monen käänteen jälkeen Ruttopuistoa lähemmäksi Kaivaria. Lopulta teimme täyskäännöksen ja kurvasimme Kruununhakaan ystäviemme olohuoneen lattialle. Piknikhengen mukaisesti levitimme huovan lattialle, jaoimme ruuat ja kilistimme vapulle.
Aloitimme juhlallisesti mielipiteenjakajilla eli ostereilla ja shampanjalla. Valmistaminen on helppoa sillä osteri syödään elävältä, mutta peijakkaan avaaminen oli hikinen miestehtävä. Sanotaan että osteri on tuore ja elävä jos se ”säpsähtää” sitruunamehusta. Toinen kikka on hipaista kevyesti veitsellä kidusreunaa. Maku oli todella voimakas ja mereneläväinen. Semiällötys tuli ajatuksesta syödä elävää ravintoa ja limaisesta koostumuksesta.
Jos joku juoma sopii ostereiden kanssa niin se on tämä: erittäin kuiva Bonnaire Brut Tradition (26,90 €) shampanja. Tämän kanssa sai kätevästi huuhdottua alas sen yhden pakollisen osterin.

Tämä salaatti on nähty blogissa ennenkin, nyt hieman ruokaisempana. Salaatissa oli perunoita, fetaa, rucolaa, pinaatinlehtiä, kapriksia, purjoa ja kanaa. Sinaappinen salaatinkastike sisälsi öljyä, Rajamäen yrttivalkoviinietikkaa, vahvaa sinappia, pippuria ja suolaa.

Emännän kalakolmioleivät oli tehty Helsingin Sanomien ohjeen mukaan. Kuva ei tee oikeutta näille herkullisille leiville!
Ranskalainen Le Rustique haisulijuusto levittyi oliivileipäsen päälle.
Viime vuonna blogien Paras piknikruoka-äänestyksen voittaja, Ligurialainen sipulipiiras, oli todella kätevä heittää kassin pohjalle. Maku jäi hieman puolitiehen vaikka seurasin ohjetta tarkasti. Uskon että se johtuu parmesaanista. Muistan ikuisesti kuinka huumaavan vahvalle Firenzestä ostettu parmesaani tuoksui. Eihän nämä K-kaupan valmisraasteet pärjää mitenkään, hyvä kun tunnistaa parmesaaniksi. Kuten ohjeen alkuperäinen postaajakin, paistoin vain kilon sipuleita. Se riitti hyvin.
Parmankinkkurullat olivat hauska sattuma. Olin katsonut ohjetta HS.fin sivuilta ja ajatellut että nämä varmasti maistuisivat Minillekin. Ajatus jäi kuitenkin puolitiehen. Minin ja muidenkin iloiseksi yllätykseksi piknikin emäntä tehnyt juurikin näitä samaisia herkkurullia.

Jälkiruuaksi murensin parhaat päivänsä nähneen tiikerikakun jämän lasin pohjalle, päälle vanhan ajan vaniljakastiketta ja mansikoita.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

Yksi kommentti

Jätä kommentti