Skip to main content

Olen ollut lähiaikoina erityisen innostunut pataruuista. Pataruoka on rouheaa ja helppotekoista. Pitkä haudutusaika antaa myös paljon anteeksi ja mureita liharuokia voi tehdä edullisestikin. Männä viikolla kokeilin muunmuassa unkarilaista gulassia sekä hunajaista possupataa. Plagioitu gulassiohje seuraa perästä. Kirjoitan ensin ylös possupadan koska kuitenkin unohdan oman reseptini.


Maku kehittyy mm. Keisarin EloWehnä-oluesta ja vahvasta sinapista.

Hunajainen possupata (4 hlö)

700 g sian sisäpaistia

2 keltasipulia
1 punainen paprika
pala lanttua
6 pientä perunaa
2 dl lihalientä
3 dl olutta (vehnäolut tai tumma olut)
tuoretta timjamia
4 valkosipulinkynttä
suolaa
pippuria
2 rkl vahvaa sinappia
2 rkl hunajaa
Ruskista sipulilohkot, valkosipulit ja lihat padassa tai kattilassa. Lisää pataan pilkottu paprika, kuutioitu lanttu, perunalohkot, mausteet ja nesteet. Paista ensin kansi auki 200 asteessa noin puolituntia. Sulje sen jälkeen kansi ja anna hautua 150-200 asteessa pari-kolme tuntia.


Pata menossa uuniin.


Possupata tarjoiltiin smetanan ja valkosipulisuolakurkkujen kera.


Vaaleaa leipää ei kyllä meidän ruokapöydästä löydy kuin poikkeustapauksissa.
Kuin tilauksesta, liemen sai kätevästi talteen postiluukusta tipahtaneella Pågenin maalaisleivällä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

2 Kommenttia

  • Anonyymi sanoo:

    Ah rakastan valokuviasi!! Osaat käyttää kameraa todella huolella ja noinkin perus arkinen leivänpala on cool! ”Jouluinen Porvoo” oli ihan mahtava otos, kun yleensä Porvoosta kuvataan vain vanhan kaupungin joulutunnelmaa.Muutenkin mielettömän tyylikäs blogi ! Me likey

  • Jenni sanoo:

    No kiitos suitsutuksesta! :))) Yritän kokoajan kehittyä valokuvaamisessa. Haasteellisinta blogiin kuvaamisessa on se että ruoka tosiaan on meidän arkiruokaa jota on tarkoitus syödäkin 😀 Yleensä siis kuvatessa on kiire ja iltaisin ei ole valoa kuin salamalla.

    Nuo 'jouluikkunat' Porvoossa hieman pistivät silmään vanhankaupungin houluhurmoksen seassa. Kaunis kaupuhkihan se Porvoo on.

Jätä kommentti