Skip to main content
Jouluinen Porvoo.

Blogissa ei ole ollut vielä yhtäkään joulupostausta. Syynä tähän on että en ole vielä ajatellut asiaa. En ole ostanut joululahjoja, en omista yhtään joulukoristetta, en kynttelikköä. Joulukuusiprojektini meni toistaiseksi puihin kuusen ollessa metrin liian pitkä asuntoomme. Nyt se makaa taloyhtiön tuuletusparvekkeella koska en omista sahaa enkä liiemmin kuusitelinettä.

Vietämme ensimmäistä kertaa jouluaattoa kotona. En ole aikaisemmin tehnyt jouluruokia vaan istunut valmiiseen pöytään. Kai tämäkin on jonkinlainen aikuistumisriitti; oman kinkun paisto. Se että meitä on kaksi ja puoli tekee ruuanlaitosta itseasiassa haastavampaa kuin että koko suku olisi koolla. Laatikot ovat liian isoja, kinkun paistossa ei mitään järkeä eikä ruokaa saa jäädä yli jouluaatosta. Ajattelin valmistaa kolmen ruokalajin jouluillallisen. Joululahjaksi haluan antaa jotain muuta kuin krääsää. Teen itse esimerkiksi Hesarin kotiketsuppia ja Sillä Sipulin sinappia.

Kerro joulupöydän suosikkisi ja olet mukana kirja-arvonnassa!

Kaikilla ruuasta kiinnostuneilla on varmasti joka jouluinen suosikki. Äidilläni se oli imelytetty perunalaatikko jota tehtiin laatikkokaupalla vaikka henki menisi. Kerro oma joulupöydän suosikkisi ja auta minut liemestä. Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan Verna Kaunistp-Feodorown Edustuskeittiö – Linnan juhlista kodin kutsuille (44,40 €). Edustuskeittiön on löydyttävä jokaisen itseäänkunnioittavan edustusrouvan kirjahyllystä. Facebook-ryhmäläiset ovat automaattisesti mukana arvonnassa. Jos siis et keksi mitään järkevää sanottavaa niin voit vain klikkautua Liemessä Facebook-ryhmään.Anonyymit eivät voi osallistua. Arvonta suoritetaan jouluaattona joten ehdit saada kirjan itsellesi juuri sopivasti uuden vuoden juhlaan. Mikä siis on joulun suosikkiruokasi? En muuten pistä pahakseni jos intoudut paljastamaan tarkoin varjellun sukureseptin.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

19 Kommenttia

  • nda sanoo:

    Graavilohi on ehdoton. Meillä ostetaan sukujouluun yleensä kaksi lohta. Yksi muille, yksi minulle 🙂 Kinkuista ja laatikoista en niin välitä, enkä syö graavilohta mielelläni muuten kun jouluisin.

  • stine sanoo:

    Mulla on ihan hirveän monta ehdotonta jouluruokaa, liian monta, ei meinaa pöytä riittää kun kaikkien ehdottomat herkut ladataan pöytään ja meitä on 14… Mutta siis omani: Graavilohi, muikunmäti+smetana+sipuli, riimihärkä+konjakkikastike, waldorfinsalaatti, sienisalaatti, wasabi- sinappi- valkosipuli- ja korianterichilisilakat, ankanmaksapate, bataattilaatikko vuohenjuustolla, punajuuriaurajuustolaatikko, lihapullat kermakastikkeessa.

    RAKASTAN jouluruokia!

  • Jenni sanoo:

    Nda. Kun tarkemmin ajattelee niin tosiaan hassua että jouluruokia syödään tiukasti vain jouluna vaikka moni pitää niistä paljonkin. Graavilohi tai yleensäkin kalat sekä mäti/smetana/sipuli/saaristolaisleipä on omia suosikkejani.

    Stine, rakkautesi ruokaan näkyy listasta 😀 Tuli heti nälkä. Teen mahdollisesti poroa pääruuaksi. Sen kanssa voisi sopia bataatti tai punajuuriaurajuustolaatikko.

    Löysin imelletyn peruna-bataattivuuan ohjeen Kotilieden sivuilta: http://kotiliesi.fi/ruoka/reseptit/imelletty-peruna-bataattivuoka

  • kmsu sanoo:

    Vaikea sanoa mikä jouluruuista olisi kaikkein paras. Jouluun kuuluu niin monet ruuat. Meidän joulupöydässä pitää aina ehdottomasti olla lanttulaatikkoa sekä imellettyä perunalaatikkoa, kalaa useampaa sorttia, lihansyöjälle kinkkua ja kalkkunaa, omatekoista sinappia, salaatteja jne. Vaikka jouluruuat ovatkin niin hyviä, niin ei niitä muulloin tule tehtyä. Ehkäpä juuri senkin vuoksi ne maistuvat entistä paremmilta.:)

  • Katiskatar sanoo:

    Oma ehdoton suosikkini on lanttulaatikko. Mielellään vielä kylmänä.. Voi kun se onkin herkkua! Jos haluaa ei niin perinteistä niin sitten bataattilaatikko on herkkua, vuohenjuustolla tai ilman.

    Joulun ruuat ovat kyllä kaikki niin ihania, että on tosiaan harmi ettei niitä syödä kuin kerran vuodessa.

  • .Sini. sanoo:

    Suosikkeja on monta, mutta yksi sellainenkin mitä monesta muusta joulupöydästä ei välttämättä löydy: itsetehty kotijuusto. Se on vain niin parasta joululimpun kanssa. Oma reseptini on alunperin mummoltani, mutta kotijuustolle on kyllä netissäkin monia reseptejä. Tässä yksi esimerkki: http://krisuh.wordpress.com/ruoka/hamalainen-kotijuusto/

    Myös Ruoveden herkun konjakkisinappi on sellainen, jota meidän joulupöydässä on pakko olla!

  • statisti sanoo:

    Mulle ei kinkku ja laatikot maistu, mutta pöydässä on sen sijaan PAKKO olla useampaa sorttia mätiä ja erilaisia kylmiä kaloja. Oma bravuurini on graavattu siika; sen graavaukseen käytän perussetin sijaan merisuolaa, raastettua limetin kuorta, korianterinsiemeniä ja vodkaa 🙂 Hyväksi havaittu on hän.

  • Anna sanoo:

    Samat sanat täällä, meillä ei ole joulukortteja ja lahjoja lukuunottamatta käynnistyneet joulutohinat vielä ollenkaan.

    Itse pidän joulupöydässä pasteijoista liemessä, lieneeköhän vaan meidän perheen jouluperinne. Niitä nyt tuskin tulee kuitenkaan laitettua, koska ei ole voitaikinaa saatavilla.

  • Nanna sanoo:

    Rakastan ylipäätään kaikkia ”jouluruokia”, mutta -aikuisten oikeesti- se minkä puuttuessa joulu on pilalla on kinkunrasva! Älköötkä kukaan menkö suurustamaan sitä miksikään kastikkeeksi!!
    Ymmärrän kuitenkin, vaikka et halua tätä suosikkiani nostakaan oman joulupöytäsi keskipisteeksi….

  • Tusla sanoo:

    Mä taidan olla sen verran tylsä, ettei mulla ole mitään joulun ”pakko saada”-ruokaa. Meillä vietetään sukujoulua nyyttärihengessä ja kukin tuo niitä omia herkkujaan. Haluan kokeilla jotain uutta, joten mun osuuteni tulee olemaan alkupalapöytään naudan savupaistimousse salaattisikurin lehdellä tarjottuna (uudesta HS;n Ruokatorstain joulu-kirjasta) ja jälkkäripöytään suklaa-moccacotta (uusin GRV). Näillä mennään ja lootat sun muut tulevat muilta. 🙂

    Ja ehdottomasti kannatan sitä, että kukin juhlii joulua tyylillään. Jos juhlisimme Miepuolisen kanssa kaksin niin menu voisi olla aikalailla eri kuin nyt. 🙂

  • Hayley sanoo:

    Ah, suosikkeja on monta, mutta meren antimia ei niitäkään sovi joulupöydästä unohtaa. Pienet graavilohiruisleivät ja vaaleat mätileivät smetanalla ovat kova juttu!

  • Jenni sanoo:

    Laidasta laitaan on suosikkeja. Eksoottisin tähän mennessä on tuo kinkunrasva. Ei kyllä yhtään houkuttele 😀 Hyvänä kakkosena tulee pasteijat liemessä. Siis ovatko ne tavallisia pasteijoita ja lihaliemessä vai missä?

    Tein aikoinaan graavisiialle punajuuri-vodka kastikkeen. Tässä vanha linkki. http://liemessa.blogspot.com/2008/04/suomi-pkele-menu.html

    Tein tänään kaikki jouluostokset: joulukuusenjalka, kuusenkynttilät ja Minille sellainen pieni potkuauto jolla se voi päristellä ympäri olohuonetta. Ostokset on siinä lukuunottamatta jouluherkkuja. Panostetaan siihen ruokapuoleen 🙂

  • Katja sanoo:

    Bataattisoselaatikko (korvaamaan imelletyn perunalaatikon) on mun uusin suosikki.
    Tein myös tuota Hesarin joulukirjan kotiketsuppia. Oispa hauska kuulla sun kommentteja siitä.

    Mukavaa joulunaikaa!

  • hanna sanoo:

    Mie oon menossa tänään joululahjaostoksille, kun en aiemmin ole ehtinyt. Kaipa sitä kaikille jotain löytyy kun on kuitenkin etukäteen aika hyvin miettinyt että mitä ostaisi. Sukulaisille annamme lahjaksi itse tehtyä saaristolaisleipää sekä chilihilloa ja viikuna-saksanpähkinäkompottia.

    Jouluruoka on ihanaa, mutta töiden takia olen jo tähän mennessä aika kyllästynyt varsinkin perunalaatikkoon ja tuppaa lanttulaatikkokin tulemaan ulos korvista.. Onneksi niitä ei joulupöytään tarvitse itse tehdä niin varmaan maistuu 🙂
    Omia suosikkejani ovat sienisalaatti, Kinkku (varsinkin juuri uunista tulleena lämpimänä salaa närpittynä ;)), graavilohi ja äidin tekemä porkkanalaatikko.

    Tuosta porkkanalaatikosta tulikin mieleen, että vanhempi pikkuveljeni on siihen niin hulluna, että sai viime vuonna joululahjaksi 12 laatikkoa sitä: yhden jokaiselle vuoden kuukaudelle. Hyvin on kuulemma maistunut 😀

  • Jenni sanoo:

    Jos pitäisi laatikoista valita mitä söisi vuoden ajan niin varmaan valitsisin myös porkkanalaatikon. Mutta siis oikeasti 12 laatikkoa! HUH HUH!!!

    Annoin Nirsolle lisukevaihtoehdoiksi bataattilaatikon tai punajuurihomejuustolaatikon. Nirso ei ole mikään suuri homejuuston ystävä joten päätyi bataattilaatikkoon. Mutta hyvä, näin toivoinkin. Bataattilaatikko on vähän kuin perinteinen perunalaatikko twistillä.

    Hanna, huomasin että kirjoitat Maku.fi:ssä. Maku on ihan mun lempparilehtiä ja usein käytetty reseptiarkisto 🙂

  • Nanna sanoo:

    😀 Perinteisin, Jenni, perinteisin! Jo muinaiset suomalaiset kastoivat ruisleipäkanttuansa kinkunrasvaan… sanoisin että eksotiikka kaukana, tai jos tämä on sitä uus-eksotiikkaa!!!
    Hyvää joulua!

  • Jenni sanoo:

    Mä olin niin pitkään rasvakammonen että en ole varmaan koskaan syönyt silavaa saati kinkunrasvaa. En enää kammoa rasvaa mutta en silti ehkä lähtisi tohon. Mulle eksoottista 😀

  • Vendaval sanoo:

    äidin miesystävä laittaa aina ihanaa silliä. siihen tulee matjessillifilettä, smetanaa ja punasipulia tosi pieneksi hienonnettuna, koristeeksi tilliä. mittasuhteista ei ole kyllä hajuakaan, mutta en usko, että se on kovin tarkkaa. kyseessä on kuitenkin vähän tahnamainen juttu. täná vuonna jään ilman kun en mene jouluksi kotiin 🙁

  • Jenni sanoo:

    Arvonta on suoritettu. Onneksi olkoon Liemessä facebook-ryhmäläinen Laura!

    Meidän joulumenu näyttää lopulta tältä:

    Lohitartar

    Poron sisäpaisti ja imeletty bataatti-peruna laatikko – juoma häälahjaviini Toscanasta Magari 2006

    Cantucci di Prato keksejä – juoma Vin Santo

    Kiitos kaikille kommentoijille ja hyvää Joulua 🙂

Jätä kommentti