Skip to main content

Aloin suunnitella viikonloppumenuta kerrankin hyvissä ajoin. Maalailin jo mielessäni kermaista maa-artisokka keittoa alkuun, pääruuaksi TopChefin lampaan karetta ja jälkiruuaksi päärynöitä homejuustomoussen kera. Lopputulos oli etten jaksanut odottaa viikonloppuun vaan päätin tehdä keiton jo torstaina. Lopulta en jaksanut edes odottaa Nirsoa kauppareissulta vaan avasin Cava pullon jo odotellessa. Maa-artisokka keitto – mikä ihana tekosyy juoda skumppaa!

Maa-artisokkakeitto ei ole kummoisen näköistä itsessään joten koristelin annokset purjolla ja korpunmuruilla.

Maa-artisokkakeitto (4 hlö)

1 kg maa-artisokkia
3 valkosipulin kynttä
2 isoa rosamunda perunaa
7 dl kana- tai kasvislientä
2 dl kuohukermaa
suolaa, valkopippuria ja hitunen muskottipähkinää

Kuori maa-artisokat ja perunat, pilko niitä vähän pienemmiksi. Kuori ja pilko valkosipuli.
Kuumenna rasva kattilassa ja kuullota siinä sipuli ja valkosipuli. Lisää maa-artisokat ja pyörittele hetki. Lisää liemi, perunat ja mausteet. Kypsennä, kunnes vihannekset ovat pehmenneet, eli noin 15 minuuttia.

Lisää vielä kerma ja kiehauta. Soseuta keitto ja tarkista maku. Tarjoa keiton kanssa tuoreita sämpylöitä tai leipäkrutonkeja.

Ohje on mukaelma HS Ruoka-sivuilta. Keitto oli tällä kertaa pääruoka joten kasvatin ohjetta hieman. Netissä oli maa-artisokkakeitto reseptejä laidasta laitaan. Toinen mielenkiintoinen versio oli Glorian R&V:n ohje. Olen aina suosinut yksinkertaisia reseptejä. Pidän siitä että raaka-aineet maistuvat eikä ruokia ole överityöstetty jolloin alkuperäiset maut katoavat kaiken hötön alle.

En muista syöneeni maa-artisokkaa aikaisemmin mutta tykkäsi kovasti. Ei se nyt halvimmasta päästä ollut kasviskeittoaineksia; Nirso muisteli 8 € / kg. Kuvassakin näkyvä maa-artisokkan mukula on muuten aika peijakas kuoria. Mielenkiintoinen knoppitieto on että maa-artisokka on sukua auringonkukalle mutta kasvatetaan perunan tapaan. En yleensä avaudu vatsani toiminnasta julkisesti mutta pakko sanoa että toissailtana vatsa oli kuin ilmapallo. En osannut yhdistää sitä keittoon ennen kuin luin netistä että maa-artisokka tunnetusti aiheuttaa huomattavia ilmavaivoja!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

4 Kommenttia

  • Jo sanoo:

    Aivan oikein, miksi odottaa huomiseen kun voi tehdä jo tänään. Tämä pätee kaikkeen mukavaan. Siivouksen voi tietysti jättää aivan hyvin seuraavaan ja vaikka sitäkin seuraavaan päivään. Blogisi on mukava löyty ja palailen varmasti takaisin.

  • Tusla sanoo:

    Loistava periaate!

    Maa-artisokka muuten kasvaa aika itsekseen jossain puutarhan nurkassa. Ruukussa en ole kokeillut, mutta meille se viihtyy kasvimaalla ihan itsekseen ja jopa leviääkin. Ja satoa saadaan joka vuosi.

    Maa-artisokan kuorimisen olen kyllä valmis ulkoistamaan, aina! Ja vähintään siihen hommaan tarvitsee skumppaa.

  • Jenni sanoo:

    Ulkoistin kuorimisen Nirsolle ja hoidin itse skumpan juomisen 🙂 Maa-artisokkakeitto ja lasi skumppaa on sitä arjen luksusta parhaimmilaan. Jaksaa taas kummasti monta ”makaroonilaatikkopäivää” välissä.

  • Tiina sanoo:

    Juuri maasta nostettua maa-artisokkaa ei tarvitse välttämättä kuoria.Itse pesen ne vaan hyvin juuresharjalla. Ei vaikuta makuun mutta väri saattaa olla keitossa vähän tummempi.

Jätä kommentti