Skip to main content

Pidemmän ajan projektini on ollut muuntautua pullan tuoksuiseksi kotiäidiksi. Näin laskiaisen alla olin jo googlannut ohjeen maailman parhaaseen pullaan. Luimme juuri ennen leipomisen aloittamista muumisatuja jossa oli Muumimamman pullaresepti. En ollut leiponut pullaa kertaakaan aikuisiällä joten minun silmissäni yksi pullaresepti on yhtä hyvä jossun toinenkin. Nirson kommentit olivat mm. ”ei kovinkaan kauniita”, ”tää on ihan kuin sämpylää”, ”Sut pitää saada johonkin pullakurssille”. Yrittääköhän se vihjata jotain?

 

Ensin unohdin suolan. Rasva lisättiin jauhojen jälkeen. Se jäi taikinan pinnalle lillumaan. Lisäsin hädissäni jauhoja mutta se takertui vain rasvajauhokerrokseksi taikinan päälle. Vaivasin taikinaa ohjeen mukaan kunnes se irtoaa reunoista. No se irtosi heti. Annoin taikinan nousta 45 minuuttia mutta se ei ollut kuohkea. Pullien pyörittämisestä ei tullut mitään sillä taikina ei ollut kimmoisaa vaan taikinapalat lyttääntyivät pöydän pintaan ja rusinat kopisivat lattiaan.

Laskiaissämpylä mantelimassalla

Facebook-ryhmän gallupin mukaan Liemessä-ryhmäläiset ovat hillomiehiä ja naisia. Nirso ei syö laskiaispullia hillolla joten tein itse mantelimassan. Se oli helppo tehdä sekoittamalla kananmunanvalkuaista (1kpl), mantelijauhetta (80g) ja tomusokeria (100 g).

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

13 Kommenttia

  • Hannele sanoo:

    Hellyyttäviä pullia, vau! Paaaljon persoonallisempia kuin tavalliset laskiaispullat 🙂

  • Jenni sanoo:

    Persoonallisia on kiltisti kuvailtu 🙂 Nirso on nyt todenteolla huolestunut. Se miettii jo että pitäisiköhän sen alkaa leipoa pullat tässä taloudessa. Mun suurin ongelma on että en pysty keskittymään leipomiseen vaadittavalla tarkkuudella. ”Sinne päin”-asenne sopii paremmin ruuanlaittoon.

  • Tytti sanoo:

    Hauskoja pullia 🙂 Olen melko uusi lukija blogissasi ja nyt oli pakko kommentoida, koska teema osui lähelle:

    Mieheni kutsui ennen leikkisästi pulliani ”katiskan painoiksi”. Sen jälkeen en leiponut pullia aikoihin kunnes sain yleiskoneen joka vaivaa taikinan tosi hyväksi. Teen pullat aina vehnäjauhopaketin ohjeella, eli millaisella milloinkin 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiva kun kommentoit ja tervetuloa 🙂

    Ehkä tälläinen pullamössösukupolven edustaja ei osaa siis vaivata taikinaa tarpeeksi kovaa ja kauan. Lohduttavaa kuulla että on kohtalotovereita. Se antaa toivoa paremmasta pullasta. Yleiskoneissa ei ole mitään muuta vikaa kuin mihin ihmeeseen sen laitan! Kaikki keittiön kaapit on ihan täynnä. Jos niitä saisi jotenkin hyvännäköisenä niin sellaisen voisi laittaa kaapin päälle.

  • Ketturouva sanoo:

    Pulla ON vaikeaa. Itse olen luopunut yrityksestä jo aikoja sitten, onnistuttuani paistamaan mustan, sisältä raa'an möhkäleen, jonka piti olla pitko. Onneksi Karhuherra osaa tehdä erittäin hyviä pullia (jos hänet vain saa siihen taivutelluksi).

  • Jenni sanoo:

    Eli onkos tämä nyt niin että pullanleipominen on välineurheilua ja vieläpä mahdollisesti miesten laji 😉

  • Katja sanoo:

    Pullat ja sämpylät onnistuu kyllä kunhan muistaa jättää taikinan tarpeeksi löysäksi ja rasva mieluummin pehmeänä kuin sulatettuna.

  • Krista sanoo:

    Pulla on ainoa asia jota osaan leipoa! Jauhot lisätään noin desi kerrallaan, puolessavälissä lisätään pehmeä huoneenlämpöinen rasva. Taikinaa pyöritellään nyrkillä. Mitään välineitä desimitan ja kulhon lisäksi ei tarvita. Tähän ei mene kauaa. Ei kananmunaa taikinaan vaikka ohje niin haluaisikin. Ja pullan leipomiseen sinnepäin asenne sopii parhaiten.

  • Jenni sanoo:

    Hyvä vinkki Katja tuo pehmeä rasva. Krista, vahvistit vielä gutfeelingiä eli rasva olisi pitänyt sekoittaa taikinan joukkoon eikä laittaa vasta viimeiseksi. Ohjeessa oli yksi kananmuna. Nooh, ensi kerralla näillä vinkeillä luulisi tulevan parempaa jälkeä. Kiitos avusta!

  • Kaisa sanoo:

    Itse olen aina ollut aivan surkea pullanleipoja, mutta tällä ohjeella olen viimein onnistunut saamaan maistuvia pullia, jotka eivät ole kivikovia kakkaroita. Suosittelen kokeilemaan http://blogit.mtv3.fi/elamamakeaksi/2010/03/06/pullantuoksua-ja-riimittelya/

  • Jenni sanoo:

    Kiitos Kaisa vertaistuesta ja konkreettisesta ohjeesta. Korvamerkitsin sivun 🙂 Mietin tässä sitä talouskonettakin mutta jos sellaisen hankin niin sen pitää olla punainen!

  • Hanna sanoo:

    Kuvat on kylla hienot, mutta yhdyn Nirson mielipiteeseen, asialle on tehtava jotain 🙂 Jos talouskonetta harkitset niin miten olisi KitchenAid, niita saa punaisenakin.

  • Jenni sanoo:

    Heh, heh. Bongasin sopivasti Hellapoliisin facebook-ryhmästä kilpailun jossa voi voittaa punaisen KitchenAidin 🙂 Muut keittiöni kojeet on mustia paitsi blenderi on Kenwoodin punainen. Tuo KitchenAid olisi kyllä nätti!

    http://www.leipoa.fi/etusivu.html

Jätä kommentti