Skip to main content


Oliivipurkki oli itsessään kaunis.

Kevät korkattiin parinkymmenen hengen menulla jonka väänsin sillä kuuluisalla kolmannella kädellä. Halusin juhlapöytään keveyttä vaikka kevätfiilis noin sään puolesta on vielä hakusessa. Samaan aikaan postiluukusta kolahti Chocochili-ruokablogin kirjoittajan esikoisteos ”Viiden tähden vegaani”. Inspiroivat vegaanireseptit, kuten nämä sitruunamarinoidut oliivit, soveltuvat aivan hyvin alkukantaisen lihansyöjänkin lautaselle. Alla kevätmenu kokonaisuudessaan. Osa resepteistä löytyy arkistoista ja loput seuraavat perästä.

 Kevätmenu

Pitaleipiä
Tsatsiki
Humus
Kanavartaat ja satay-kastike
Ohrasalaatti
Saksanpähkinäsalaatti
Sitruunamarinoidut oliivit
Mozzarella
Tuliset pähkinät
Hedelmäsalaatti

Sitruunamarinoidut oliivit (Chocochilin ohje)

200 g kalamataoliiveja
3/4 dl oliiviöljyä
1 rkl punaviinietikkaa
2 tuoretta rosmariinin oksaa
1 valkosipulinkynsi siivutettuna
1 sitruunan raastettu kuori
mustapippuria myllystä
1 prk mustia kalamataoliiveja

Yhdistä öljy ja punaviinietikka. Siirrä oliivit kannelliseen astiaan ja lisää kaikki aineet oliivien joukkoon. Anna maustua kylmässä mieluiten ainakin kaksi vuorokautta. Ota oliivit huoneenlämpöön muutamaa tuntia ennen tarjoamista.

Humuksen valmistin Maku-lehden ohjeella. Kerroin ohjeen neljällä 20 hengelle. Suurta massaa oli vaikea hallita ja sauvasekoitin huusi hoosiannaa. Vettä piti lisätä yllättävän paljon. Silti massa jäi aika tönköksi ja karkeaksi. Humusta jäi bileistä reippaasti yli. Olin ehkä liioitellut määrän. Makuun en ota kantaa sillä makuaisti on ollut kadoksissa jo parisen viikkoa flunssan takia.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

9 Kommenttia

  • Tämä oliivimarinadin resepti kuulostaa hyvältä!! Menee kokeiluun appiukon oliivien kanssa…. 😀
    Teen aika usein kotona ohrasalaattia, kun sekä ohrasalaatit että -keitot on aika yleisessä käytössä Italiassakin nuoremman sukupolven keskuudessa: näin kevääseen tuo salaatti sopiikin oikein mainiosti!! 🙂 Mukavan keväinen ja ruokahalun herättävä menyy joka tapauksessa!

  • Jenni sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Jenni sanoo:

    Mites tuo ohra toimii keitossa? Oletko kokeillut itse tehdä? Menu sai paljon suitsutusta joten taisi olla vieraiden mieleen. Itse olin vielä flussatoipilas joten en maistanut mitään mutta kuulemma hyvää oli. Vähän jännitti tehdä ruokia kekkereille kun ei tosiaan itse haistanut eikä maistanut mitään.

  • Nanna sanoo:

    Mä sitten tykkään näistä sun kuvista. Voisitko sä pitää jonkun ruokavalokuvauskurssin? Mä ainakin tulisin!

  • Jenni sanoo:

    Kiitos Nanna..pistetään korvan taakse 🙂 Katselin sun kuvia läpi ja huomasin että parhaimmat kuvat on otettu luonnonvalossa ilman salamaa. Nyt keväällä sitä riittää joten käytä hyödyksi 🙂

  • Olen heikkona melkein kaikkiin menussasi näkyviin ruokiin – samoin kuviisi. 🙂

  • Jenni sanoo:

    Suvi, tuo olkoon aikamoinen kohteliaisuus. Kävin nimittäin katsomassa blogiasi ja kuvat veivät mennessään. Mun kuvaustyyli on niin lavastettua että ihailen aina ihmisiä jotka osaavat kuvata aitoja hetkiä ja pieniä otteita elämästä. Sitä haluan oppia lisää!

  • Nanna sanoo:

    Tänks Jenni vinkistä. Kyllä mä itteasiassa otankin ilman salamaa nämä ruokakuvat, mutta pimeän aikaan tietysti keinovalo (siis yleisvalaistus huoneessa) ei mitään kuvaa myöskään kaunista.
    Eli luonnonvalo tervetullut.

    Kävinpä minäkin Suvin blogissa.
    Kehtasinko mä muka puhua jotakin valokuvauksesta… juu,en…

  • Heissan, anteeksi myöhästely kysymykseesi vastaamisessa, mutta on ollut kamalaa hälinää nämä viikot! Teen talvisin aika usein minestrone-tyyppistä keittoa, johon laitetaan erilaisia kasviksia, papuja, ohraa ja esim. hieman pekonikuutioita. Tällaiset keitot ovat varsin yleisiä Italiassa ainakin meidän alueellamme, idea on yhdistellä keskenään kasviskuutioita, papuja (esim. cannellini-papuja), ja sitten joko keittoon sopivaa pastaa tai esim. ohrahelmiä tai muita viljahelmiä. Ne keittyvät pastaa hitaammin, ja kestävät paremmin hauduttamista. Keitosta tulee ruokaisa, mutta terveellinen! Oikein kivaa sunnuntaita!

Jätä kommentti