15 MINUTES OF FAME: VALIO KOTIRUOKA LIVE KUVAUKSET

Herätyskello soi aamulla kello 6. Keittiönpöydällä. Minä nimittäin heräsin jo 10 minuuttia aikaisemmin ja laitan mustikkarättänöitä uuniin. Pöydällä odottavat ainekset lohirieskoja varten. Valmistauduin tärkeään lounaspalaveriin mutta sitä ennen olin lupautunut pyörähtää Rautatientorille pystytetyssä Valio Kotiruoka Live-lähetyksessä. Ihmisiä pyöri ympäriinsä, joku laittaa mikkiä ja meikkaaja sutii meikkisudilla. Sermin takana kokit puhuvat kuin papupadat kellon ympäri. Kaivan voittajareseptini laukusta ja yritän muistella miten se oma resepti taas menikään. Seuraavaksi minut jo työnnettiin kameroiden eteen.

Aika meni todella nopeasti ja en oikein edes muista mitä tuli sanottua. Katsojilta tuli netin kautta kysymyksiä joihin yritin vastailla. Olisi ollut kiva nähdä keskustelu itsekin.Tuntui että ruuanlaitto meinasi ihan unohtua siitä jutellessa. Onneksi mitään ei palanut pohjaan. Kaiken kaikkiaan hauska kokemus ja onneksi uskaltauduin mukaan! Alla muutama fiilikuva ja pätkä lähetyksestä.

Mihin mä oon taas pääni työntänyt?
Apupoika Tomi Björck auttaa punajuuri-kaalilaatikon valmistuksessa.
Vilkutellaan koululaisryhmälle lasin takana.
Onnellinen Valio Kotiruoka-reseptikilpailun bloggaajasarjan voittaja ravintolalahjakortti takataskussa.

Arkistojen kätköistä

5 kommenttia

  1. Merituuli 10.05.2011

    kivoja kuvia!

    Vastaa
  2. Jenni 10.05.2011

    Joku Valiolta niitä kierteli ottamassa, en edes kuvausten aikana huomannut tai sitten ovat stillikuvia lähetyksestä. Tuo viimeinen kuva tietysti otettiin erikseen.

    Vastaa
  3. Annaleena 11.05.2011

    Hienosti meni =)

    Vastaa
  4. Anonyymi 11.05.2011

    Hui, ootpa hirmu laiha 😮

    Vastaa
  5. Jenni 11.05.2011

    Menee suvussa. Lisäksi kevät on ollut sen verran haipakka ettei kauheasti ole ehtinyt makoilla sohvan pohjalla. Lihotusvinkkejä otetaan vastaan 😀

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *