Skip to main content

Valion uuden valioreseptit.fi-palvelun avajaisten kunniaksi järjestettiin Suuri Kotiruoka-reseptikilpailu. Kotikokkaajien lisäksi ruokabloggaajat ja kokkiopiskelijat painivat omissa sarjoissaan. Bloggaajien sarjassa voittajaksi selvisi miun oma punajuuri-kaalilaatikko 🙂 Pääpalkinto eli lahjakortti Gaijin-ravintolaan tuli oikeaan osoitteeseen sillä olen muutenkin halunnut testata uuden ravintolan. Nettisivuilla kannattaa käydä jo ihan vain ihastelemassa Tuukka Kosken dramaattisia ruokakuvia.

Ensi viikon tiistaina olen torikansan ihmeteltävänä viisipäiväisessä Valio Live – tapahtumassa. Tarkoituksena on kokata Tomi-MasterChef-Björkin kanssa punajuuri-kaalilaatikkoa. Jos et pääse paikan päälle voit töllistellä kokkausta livenä Valion sivuilla tiistai aamuna klo 9.

Yksi parhaista kotiruuista olkaa hyvä:

Punajuuri-kaalilaatikko (6-8 hlö)

1/2 valkokaali
400 g paistijauhelihaa
1 keltasipuli
2 punajuurta
2 dl ohrasuurimoita
2 valkosipulinkynttä
1 lihaliemikuutio
1 rkl tummaa siirappia
0,5 l Valion maitoa
2 kananmunaa

Paista jauheliha ja mausta lihaliemikuutiolla ja makusi mukaan esimerkiksi yrteillä. Suikaloi kaali ja sipuli sekä raasta punajuuri karkeaksi raasteeksi. Pehmennä kasviksia pannulla noin 10 minuuttia. Sekoita kaikki ainekset vuokaan ja kaada päälle munamaito. Paista uunin keskiosassa n. 40-50 minuuttia 175 asteessa.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

3 Kommenttia

  • Haidi sanoo:

    Onpas ihana blogi!

    -Heidi

  • Jenni sanoo:

    Kiitos vain 🙂

    Sun blogin meiningit oli tosi paljon mun makuun. Tein juuri vähän aikaa sitten ihan samannäköisen ohrasalaatin (taisi olla ystäväsi) ja kuolasin Maku-lehden currylohta.

    Se currylohi muistutti että pitäisi keksiä lauantaiksi mausteinen menu. Ystävämme toivat tuliaisena mausteita joista nyt pitäisi taikoa heille illallinen.

  • Haidi sanoo:

    Kiitos Jenni!

    Suosittelen kyllä kokeilemaan sitä lohta 🙂 Toimii oikein hyvin.

    Hyvää viikonloppua,

    -Heidi

Jätä kommentti