Skip to main content

Ystävien häiden jälkeisenä päivänä teki mieli jotain isoa ja rasvaista. Lähimpään McDonaldsiin on onneksi sen verran kilometrejä että nopeammin saan kuvun täyteen hakemalla kotikutoisen hampurilaisen ainekset lähikaupasta. Tätä ei voi sanoa pikaruuaksi mutta ei siinä väsymyksen tilassa muutakaan järkevää olisi pystynyt tekemään kuin ruokaa.

Kuvassa näkyvä hampurilainen nautti erityisen paljon suosiota Liemessä-Facebookryhmässä. Kotikutoinen gourmet-hamppari syntyy pinoamalla Fazerin ruispaahtosämpylöitä, feta-kurkku-jugurttikastiketta, jauhelihapihvin, goudajuustoa, tomaattisiivun, marinoituja punasipuleita ja pakollisen vihreän verson. Päälle tökkäsin tikunnokkaan muutaman kalamataoliivin.

Marinoidut punasipulit ovat parhaimmillaan ja kauneimmillaan yön yli marinoituneina, mutta nälkäisenä muutama tunti sai riittää tällä kertaa.

Feta-kurkku-jugurttikastike

5 dl turkkilaista jugurttia
1/2 kuorittua kurkkua pilkottuna
1 pkt aitoa fetaa paloina
1 tl vahvaa sinappia
1 tl hunajaa
pippuria

Sikailua muualla:

Inkiväärihillo
Kansa on puhunut. Toukokuun ruokahaasteen voittajareseptiksi kilvoitteli Inkiväärihillon possu-punajuuriburgeri karamellisoidulla punasipulilla ja valkosipulisella tuoretomaattitahnalla. Se on myös pisin nimi hampurilaiselle johon olen törmännyt 😉

The Culinarista
The Culinaristan hampurilainen on kunnianhimoinen. Kaikki on tehty itse sämpylöistä lähtien. Hampurilainen tarjoillaan itsetehtyjen ranskalaisten kera.

Fanni & Kaneli
Jos haet täydellistä hampurilaista, löydät sen Fanni&Kanelin keittiöstä. Entä onko tullut aikaisemmin mieleen grillata suolakurkkuja? Reseptiä siivittävät kauniit kuvat.

Ruokahommia
Vaatimaton maailman paras hampurilainen juontaa juurensa kuuluisan Pioneer Womanin reseptiarkistoon. Hampurilaisen sydän on reilu homejuustokimpale.

Koemaistaja
Kasvisvaihtoehdon tarjoaa Koemaistajan halloumburgerit. Koemaistaja vinkkasi vielä Facebookissa lisäämään reseptiin isoja kapriksia.

Liemessä
Liemessä-keittiössä on herkuteltu aikaisemminkin: Jennin burgeri kanalla tai Jennin burgeri VOL II lammaspihvillä vuodelta 2009 maistuvat varmasti edelleen.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

7 Kommenttia

  • Kiitos mukavasta maininnasta, Jenni! Hyviä hampurilaislöytöjä muuten muutkin:)

  • Jenni sanoo:

    Eipä kestä 🙂 Ajattelin useimminkin tehdä tälläisen ”blogikierroksen” jonkun tietyn aiheen ympäriltä. Yleensä selaan blogeista reseptejä ja toteutan sitten niiden pohjalta tai inspiroimana jotain omaa.

  • Luumukka sanoo:

    Kiitoksia vaan, jonkunlainen meriitti se pisin nimikin lienee 😀

  • Mikko sanoo:

    Nuo Fazerin sämpylät ovat hyviä silloin kun ei saa Kanniston leipomon tuotteita! 🙂

    Kokeile joskus pilkkoa oliivit pihvitaikinan sekaan!

  • Jenni sanoo:

    Luumukka, eiköhän sulla ole tuon voiton puolesta reilusti meriittiä 🙂

    Fazerin sämpylät olivat ainoat järkevät mitä löytyi lähikaupasta. Paremmasta valikoimasta ostan yleensä kokonaisen rouhean rapsakkakuorisen leivän, josta lohkon sopivia paloja.

    Oliivit pihvitaikinassa hyvä idea! Joskus olen silpunnut pikku kapriksia. Niistä tulee kiva suolainen maku.

  • Jenni sanoo:

    Hyvin tiivistetty yhteen sanaan: ”Nam!” 😀

Jätä kommentti