Korkkasin Ravintolapäivän Pikku-Matuskan kaalipiirakalla ja Buratinolla. |
Pääsin kurkistamaan Chiaroscuron tunnelmalliselle terassille. |
Törmäsin virolaisiin ruokabloggaajiin jotka kertoivat että BOM! Katuköökin ahven oli päivän paras. |
Matikka ei ollut kundien vahvin puoli mutta ruoka sitäkin parempaa. |
Se kuuluisa take-away ahven kanttarelleilla. Odotus oli palkittu! |
A-kioski Herkku keräsi jonoa. Tuntui että vohvelit olivat erittäin påp! |
Mini oli niin innoissaan katutaiteesta ettei muffinssikaan maistunut. |
Ravintola Rattaassa oli enää jäljellä jälkkäreitä auringon laskiessa. |
Joku päivä haluan tuollaisen terassin!
Ihan mieletön. Ja asuntohan oli siis Merimiehenkadulla aivan keskustassa. Tämä terassi oli siis sisäpihalla johon oli suora kulku asunnosta. Ravintola oli tietysti täyteen buukattu ja uunissa paistui yön yli mureutunut possunposki. Voih!
Ihastuttava tuo Chiaroscuron patio. Missäs se oli?
Eiku, tuossahan se yllä lukee. Sokeus iski.
Se olisi varmaan yksi lempiravintoloista jos se olisi ravintola 🙂 Sopivan pieni ja intiimi.
A-kioski Herkussa oli myös tarkoitus käydä, kun samalla kadulla asumme, mutta iski sitten kuitenkin illalla väsymys ja jäi väliin.
Kävelin vain A-kioskin ohi. Siinä vaiheessa oli ahven mielessä. Vitsi, mulla on ollut vanha 90-luvun vohvelirauta mutta sen johto oli sen verran räjähtänyt että en uskaltanut enää käyttää sitä. Voisi lisätä vohveliraudan joulupukin listaan. Minikin varmaan tykkäisi.
Mun lapsuuden vohvelirauta taitaa olla meidän äitillä. Meillä on toasteri, sillähän voi kans tehdä vohveleita. Täytyykin joskus nostalgisoida.
Eihän uusi rauta varmaan edes maksa paljoa mutta pitää optimoida kaikki säilytystila keittiössä. Kaapit tursuu jo nyt ja ollaan asuttu tässä vuosi. Jokainen ”härpäke” täytyy siis punnita tarkkaan. Jos jostain Helsinkiläisestä ravintolasta saisi vohveleita niin sillä voisi hillitä vohvelihimoja ja ei tarvitsisi hankkia rautaa. En muista että olisi tullut vastaan muuta kuin Ravintolapäivänä.