Skip to main content

Jos googletit hyvää reseptiä siialle suolakuoressa ja päädyit tähän postaukseen, ole hyvä, poistu välittömästi. Jos taas luet juttujani ajankuluksi tai huvitut muiden ihmisten epäonnistumisista, jatka lukemista. Keväällä valmistimme Espanjassa tuntemattomaksi jääneen ison valkoisen kalan suolakuoressa ja maku oli mahtava. Kokeilin samaa siialle. Netistä löytyy jopa reseptejä tälle fiaskolle.


Siika täytetään sitruunalla, voinokareella ja tillillä.


Tässä vaiheessa siika olisi pitänyt laittaa uuniin.


Nouuu! Suolakuori FAIL.

Tönkkösuolattu siika (3 hlö)

3 kokonaista siikaa
1 sitruuna
tilliä
2 rkl voita
(1 kg karkeaa merisuolaa)

Asettele sitruuna, voinokareet ja tilli kokonaisien siikojen sisään. Unohda suolakuori ja laita kalat uuniin. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Minä ripottelin suolaa kalojen alle ja päälle yhteensä kilon verran ja paistoin 180 asteessa noin 40 minuuttia. Suolakuorta oli lähes mahdoton saada täysin irti ja kalat olivat jopa hieman ylikypsiä.

Suurin syy epäonnistumiseen lienee siian liian ohut nahka. Siika oli vielä jotenkin syötävää heti paistamisen jälkeen, mutta seuraavana päivänä se oli imenyt kaiken suolan itseensä ja oli jo syömäkelvotonta.

On meillä siikaa tehty aikaisemminkin ja vieläpä onnistuneesti. Hyvä täytettyjen siikojen perusresepti löytyy täältä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

4 Kommenttia

  • Keittiössä sattuu ja tapahtuu sanoo:

    Hei,

    en malttanut olla kommentoimatta, sillä suolakuoressa kypsennetty kala on yksi herkkujani juuri mehevyytensä ja sopivan suolaisuutensa takia. Maksimaalisen menestyksen mehevyyden ja sopivan suolan takaamiseksi itse toimin näin
    -käytän aika kokonaista jalaa päineen kaikkineen. Näin kalan kosteutta ei pääse karkaamaan, eikä suola ole mistään suoraan kosketuksissa kalan lihaan, jolloin sitä imeytyy kalaan liikaa.
    -Pyrin saamaan täytteet kalan vatsaan niin, että saan vatsan takaisin kiinni. Syynä samat kuin edellä.

    itse teen suolakuoren suhteilla 2 ks karkeaa suolaa, 1 dl vettä, 1 valkuainen, jotka sekoitetaan keskenään ja taputellaan tiiviiksi kalan pintaan. Kuori lähtee yhdessä tai kahdessa palassa irti, koska kovettuu uunissa ihan kovaksi.

    Toivottavasti uskaltaudut uuteen kokeiluun! Kerro sitten miten kävi 🙂

  • Keittiössä sattuu ja tapahtuu sanoo:

    Huomaan kirjoitusvirheiden taas näin aamutuimaan vaivanneen sorminäppäryyttä. Vielä siis tarkennukseksi, että kalassa eivät toki ole sisälmykset ja kidukset paikallaan, vaikka pää onkin. Ja suolaa siis 2 Kg… 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos vinkeistä ja uskon valamisesta! 🙂 Siialla suolakuoressa on siis vielä toivoa. Oletko laittanut suolaseosta myös kalojen alle vai vain päälle? Ja mikä on ollut paistoaika?

    Aikaisemmin olen täyttänyt kokonaisia siikoja. Nyt lähikaupassa oli vain näitä päättömiä. Ensi kerralla metsästän pään kanssa.

    Jenni

  • Jenni sanoo:

    Siis metsästän siikoja pään kanssa. Äh, ymmärtänet 😀

Jätä kommentti