Skip to main content

Matkahaaveet siintävät aivan liian kaukana horisontissa, ja aika tuntuu pysähtyneen lumentulon myötä. Kesälomaa odotellessa makumatkoja voi tehdä kotisohvaltakin! Tai oikeastaan kotikeittiöstä. Kehittelin reseptejä joiden kautta on helppo aloittaa tutustuminen aasialaiseen keittiöön. Tikka Masala kuuluu meidän arkiruokaresepteihin. Liemiä ja keittoja voi helposti maustaa erilaisilla kastikkeilla ja tahnoilla. Mieto japanilainen Ramen on monivaiheinen mutta suhteellisen helppo valmistaa. Thaimaalainen Tom Yum-keitto saa väriä tomaatista ja Tom Yum-tahnasta. Salaatinlehtien päältä tarjoiltavat kanalihapullat ja helppo chilikastike ovat veikeitä illanistujaisiin.

Vietnamilaiset katkaravut olivat oma suosikki!

Omaksi suosikiksi nousivat karamellisoidut vietnamilaiset katkaravut. Jättikatkaravut hukutetaan valkosipuliin, maustetaan chilillä ja karamellisoidaan ruokosokerilla. Kokeilin karamellisointia kolmella eri  (vaikealla) tavalla: pannulle voita ja valkoista sokeria, voita ja ruokosokeria, sokeria, voita ja vähän vettä. Parhaimman lopputuloksen sain helpoimman kautta eli heittämällä ruokosokerin lopuksi suoraan pannulle katkarapujen sekaan ja karamellisoimalla minuutin.

Lue artikkelini ja lähde makumatkalle Aasiaan Valioreseptit.fi:n kautta!


Tulinen ja tomaattinen Tom Yum-keitto sopii alkuruuaksi.


Vähemmän tiskiä! Kanalihapullien ja chilikastikkeen ohje löytyy täältä.


Mietojen makujen ystäville sopii japanilainen Ramen-keitto.


Tiesitkö että Tikka Masala on brittiravintoloiden suosituin ruokalaji? Sen voi tehdä myös itse!

Valio – Liemessä pääyhteistyökumppani

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

9 Kommenttia

  • Maria sanoo:

    Ääh voi ei hei ei tällaisia 😛 Makumuistot palasivat mieleeni Aasiasta ja ikävä iski etenkin kielen päälle. Vietnamilainen ruoka lukeutuu kyllä yhteen maailman parhaista, ei liian tulista, muttei mausteetontakaan ja kaikkien ruokaryhmien ruoat hyvässä tasapainossa keskenään. Kaakkois-Aasian ruokakulttuurissa minun vatsani ja mieleni ainakin voivat erinomaisen hyvin :> (Intia menee jo liian tuliseen suuntaan, mistä eivät tykkää suolisto, eikä kieli. Hrr. Puistatus.)

    Siinä missä meikäläiset nautiskelevat pakastekatkaravuista osaamatta tehdä niille juuri muuta kuin sulatuksen, vietnamilaiset taituroivat noista meren herkuista vaikka minkä sorttisia kulinaatisia makunautintoja. Karamellisoidut jättikatkaravut! Voisiko enää euforisempaa reseptin nimeä olla ? Njam. Kyllä sinä nyt -taas- aiheutit sellaiset kipinät, että täytynee viettää kunnon Vietnam-ilta perheen kanssa pääsiäisen alla. (Ranska, Venäjä, Kiina, Turkki ja Japani -illat on jo vietetty :))

    Mukavaa pääsiäistä sinulle!

  • Anonyymi sanoo:

    Olisikohan tapahtunut tyypillinen virhe Tikka Masalan kohdalla, kun reseptissä on kuminaa. Veikkaisin, että juustokumina eli jeera on kuitenkin tarkoitettu mauste.

  • Jenni sanoo:

    Ihana Maria, kun olet niin täpinöissäsi. Tunnustan että aasialainen keittiö ei ole mitenkään vahvinta erikoisalaani, mutta sieltä on kiva poimia 'sävyjä' siihen perusarkiruokaan. Uusien haasteiden ja ruokien löytäminen on tosi antoisaa ja palkitsevaa (nam). Kun aloin tutkia aasialaista keittiötä niin tajusin pian että lyhyessä ajassa saan vain pintahipaisun aasian upeasta ruokakulttuurista.

    Nautin viikko sitten lounasta Farangissa, ja se kävi minilomasta. Söin karamellisoitua tulista possua. Ai että.

    Anonyymi,
    Tein ennen Tikka Masalan _aina_ juustokuminalla, tai oikeastaan laitoin siihen garam masala-mausteseosta, jossa on juustokuminaa. Heittäydyin nyt ihan villiksi, ja laitoin siihen kuminansiemeniä. Eli resepti on siis sillätavalla ”oikein” eli niinkuin sen ajattelin. Juustokumina on tyypillinen aasialainen mauste ja käy siis lisäksi tai kuminansiemenien tilalle paremmin kuin hyvin.

  • Haidi sanoo:

    Vau, näyttääpäs ihanalta! Täytyykin laittaa reseptit kokeilulistalle.

    Me teimme viime viikonloppuna ystävien kanssa kauhean kasan erilaisia susheja – ja kyllähän se mukavasti irroitti arjesta 🙂

  • Ompa todella upeat ruokakuvat.. tosi hyvännäköistä kaikki 🙂

  • Jenni sanoo:

    Dodih, nyt vasta pääsen kommentoimaan. Tietokone ja varakone olivat molemmat toimistolla pääsiäisen ja varakoneen varakone ei antanut kommentoida tänne blogiin 😉

    Haidi, vakuuttavan näköiset nuo teidän sushikestit! Siinähän ehti varmasti tulla nälkä noita vääntäessä. Mulla kävi mielessä tehdä noita kevätkääryleitä mitä sinunkin blogissakin näkyi mutta en nyt muista enää miksi ne sitten tipahtivat pois listalta. Varmaan sen takia että aasialaisessa keittiössä on resepteistä ylitarjontaa ja valmistin vain 5 ruokalajia 🙂

    Kiitos mausteinen manteli. Tein tässä pääsiäisen aikana seuraavaa artikkelia ja ruokakuvia Valiolle. Tykkään seuraavasta setistä, resepteistä ja kuvista ihan älyttömästi (saako näin itse sanoa?). Se on tämä mieletön luonnonvalo mikä inspiroi taas kuvaamaan. En jaksaisi odottaa että voin jakaa ne!

  • Haidi sanoo:

    Jenni, kantsii tosiaan kokeilla kevätkääryleitä, oli ihan superhyviä!

  • Khayr sanoo:

    Huhhuh, kun näyttää hyvältä! Tässä pitää taas ensi viikonlopulle varata selkeästi puuhasteluaikaa, että saisi jotain tällaisia väsättyä.

    Kiitos näistä!

  • Jenni sanoo:

    Hei Khayr! Huomasin kommenttisi vasta nyt. Kommentoinnissa on ollut jotain häikkää ja en saa kaikista kommenteista sähköpostilla pingausta. Toivottavasti löysit aikaa puuhastelulle 🙂

Jätä kommentti