Skip to main content

Toukokuun ajan yli 30 ruokabloggaajaa ottaa osaan ”Hävikistä herkuksi”-kampanjaan. Tarkoitus on kiinnittää huomiota ruokahävikkiin ja miettiä konkreettisia keinoja miten omaa ruokahävikkiä voisi vähentää.

Olin heti kampiksessa mukana, koska ruokahävikki on jatkuva ongelma omassa keittiössäkin. Tähän päälle ruokakuvaukset, joihin valmistettu ruoka on harmillisen usein ”ongelmajätettä”. Syön kuvausruokia niin paljon kuin jaksan, mutta tähän haluaisin edes yrittää miettiä lisäratkaisuja.

Ensimmäinen reseptini jolla hävikki muutetaan herkuksi!

Mitä väliä sillä sitten on jos heittää ruokaa roskikseen? Ruuan haaskaus on rahan haaskausta. Se on myös luonnonvarojen haaskausta ja jätevuorien kasvattamista. Keräsin muutamia vinkkejä miten ajattelin yrittää vähentää omaa ruokahävikkiä kotona:

  • Tee kauppalistoja. Kun ruokaostokset suunnittelee etukäteen niin todennäköisemmin turhat ruuat jäävät ostamatta.
  • Käytä koko pakkaus. Kun valmistat ruokaa niin pyri käyttämään tuotepakkauksien sisältö kokonaan. Näin jääkaapin pohjalle ei jää pyörimään epämääräisiä aineksia. Hieman suurempi määrä valmista ruokaa tulee todennäköisemmin käytettyä.
  • Älä Osta Mitään-päivä. Näitä pidän jo nyt ehkä kaksi kertaa kuussa. Päätän että tänään emme käy ruokakaupassa vaan kehitän jo olemassaolevista aineksista jotain sapuskaa. Kaapit eivät koskaan ole kuitenkaan oikeasti tyhjät vaikka ensisilmäyksellä siltä tuntuisi.
  • Pakasta. Pakasta raaka-aineita. Pakasta ruokia. Tässä olen ihan hyvä. Ongelma on usein se että heitän ruuat vasta vuoden päästä roskiin kun löydän ne edelleeen pakkasesta. Miten muistatte käyttää ruuat pakkasesta? Olisiko jonkinmoisen listan pitäminen paikallaan..?
  • Käytä kaikki osat. Olen sitä mieltä että huippukokin tunnistaa siitä että osataan käyttää ne ei-niin-herkullisetkin osat raaka-aineista ja taikoa hävikistä herkkua! 
  • Mieti muutama ruokalaji joihin saat piilotettua kohta huonoksi meneviä raaka-aineita. Tähän kohtaan on tulossa useampikin reseptivinkki blogissa tämän kuukauden aikana. Ensimmäisenä vuorossa on hävikkipizza.
Hävikkipizzalle ei ole olemassa tarkkaa ohjetta. Hävikkipizza vaihtelee jääkaapin sisällön ja nuhistumisvaarassa olevien aineksien mukaan. Pakolliset ainekset ovat hiiva ja vehnäjauhot. Muut ainekset saat selville tyhjentämällä jääkaapistasi löytyvät jämät keittiön pöydälle. Pizzaan voi piilottaa lähes mitä vain:
  • kasvikset ja juurekset
  • salaatinlehdet (tarjoile salaatinlehdet valmiiden pizzojen päällä)
  • keitetyt perunat
  • perunamuusi (voit käyttää pohjaan)
  • rahkat, kermaviilit, tuorejuustot
  • juustokäntyt
  • oliivit, kaprikset
  • hedelmät
  • purkkiruuat: tonnikala, ananas, tomaattimurska, anjovis

Hävikkipizza (4 hlö)

Tomaattikastike:

1 tlk tomaattimurskaa kuivakaapin pohjalta
1 punainen chili
2 valkosipulinkynttä
kourallinen tuoretta basilikaa
suolaa
pippuria

Täytteet:

3 eilistä keitettyä perunaa
nahistumassa olevaa kevätsipulia
kaprikset purkin pohjalta
1/2 prk Philadelphia tuorejuustoa
1/2 prk kermaviilinjämiä
1/2 ps pizzajuustoa (tai raasta juustonkäntyt)

Pizzapohja:

2,5 dl kädenlämpöistä vettä
5-6 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja (saa tungettua johonkin)
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
25 g hiivaa

Sekoita kaikki tomaattikastikkeen ainekset kattilassa. Hauduta n. 20 minuuttia liedellä.

Valmista pizzapohja liottamalla hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon puolet jauhoista, suola ja öljy. Lisää loput jauhoista ja vaivaa taikina. Anna kohota liiinan alla n.tunti. Kaulitse taikinasta neljä pizzapohjaa. Täytä pohjat hävikillä, paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 10 minuuttia ja valmista hävikistä herkkua!

Kampanjalogon on suunnitellut ja toteuttanut ruokapalkalla Jarkko Mäki-Kojola.

Seuraa Hävikistä herkuksi kampanjaa ja ruokabloggaajien ideointia Facebookissa!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

8 Kommenttia

  • aleksi sanoo:

    Jos salaatti on tosiaan nähnyt parhaat päivänsä niin ihan hyvin senkin voi pistää uuniin pitsan päällä.. Se toimii samoin kun vaikka pinaatti

  • Anonyymi sanoo:

    Ihan pakko kommentoida tuota pakastamisasiaa. Juu, pitää olla ”lista”, jotta pakastimen sisällön kierto skulaa. Itse olen hyvin visuaalinen tyyppi ja olen laatinut ns. pakastinkartan. Siinä olen hahmottanut A4-paperille pakastimeni kerrokset ja pienillä, kapeilla (4,5 x 1,5 cm) post-it lapuilla merkkaan, mitä kaikkea ja montako annosta missäkin kerroksessa on pakastettuna. A4-arkin kertavilkaisulla näkee, että mitä eri vaihtoehtojen potentiaalia pakastimessa onkaan. Tällä karttasysteemillä olen itse saanut pakastetut kamat tosi hyvin liikkumaan. Ilman karttaa ne kyllä jäisivät unholaan pakastimen pimeyteen.

  • Anonyymi sanoo:

    Edelliseen kommenttiin vielä lisäys, että post-it laput tietty sitä varten, että pakastimen sisältöhän elää koko ajan, joten eikun lappuja siirtämällä ja/tai vaihtamalla kartta päivittyy kätevästi.

  • Täällä pidetään myös aina välillä Älä Osta Mitään-päiviä. Ne on todella hauskoja, koskaan ei tiedä mitä syntyy:)

  • Pinjansiemen sanoo:

    Pizzapohjaan ei tarvitse välttämättä edes hiivaa, leivinjauheellakin pärjää.

  • Luka sanoo:

    Siirryin käyttämään vain paikallisten leipomoiden 100% ruisleipää ja sen ollessa lopussa hyvälaatuista kuivaleipää = leipähävikki 0

    Yksi syy minkä takia postaan resepoteja niin harvoin on se että teen aina ruokaa useamman annoksen kerrallaan (maksimoiden raaka-aineen kuten lihan käytön)

  • Jenni sanoo:

    Niiin paljon hyviä vinkkejä!

    Hyvä idea tuo post-it-lappu-pakastin-kartta. Ensin pitänee tehdä inventaario mitä sieltä pakkasesta löytyy tällä hetkellä, koska en kyllä yhtään tiedä. Täynnä se kuitenkin on 😀

    Meillä yksi suurin aivan turha hävikki ovat vihannekset jotka jäävät pyörimään jääkaapin pohjalle. Maidot, leivät ja juustot käytetään tehokkaasti. Yhdessä vaiheessa viin-viinaapullot olivat ongelma, mutta sinnikkäästi juottamalla vieraita olemme päässeet niistäkin eroon.

    Seuraava hävikkiresepti on juurikin tälläisen ”älä osta mitään päivän” tuotos.

    Hyvä huomio pinjansiemen; leivinjauhettakin voi käyttää pizzapohjaan. Sitä on useimmiten kaapissa.

  • Emilia sanoo:

    Tosi kiva idea tämä kamppis:).
    Ruoan turha poisheittäminen on kyllä meidänkin keittiössä ongelma. Säästän/pakastan/jalostan kiitettävästi kaikkea vain huomatakseni, että ruokaa on vaan enemmän kuin ehditään kuluttaa.

    Kiva seurata mitä kukin keksii tähteistä.

    Anna

Jätä kommentti