Skip to main content

Vietimme perjantaina kuuman kesäillan Taste of Helsinki ruokafestivaaleilla. Otimme Minin mukaan, syöhän se mitä vaan ja osaa muutenkin käyttäytyä. Virhe. Ei kohta kolmevuotias jaksa keskittyä ruokaan sillä intensiteetillä miten itse olisin halunnut nauttia tapahtumasta (lue viinistä) ja ruuasta. Ostin liput tapahtumaan jo kevään korvalla. Myöhemmin minua olisi lahjottu ilmaislipuilla ja lehdistötapahtumilla, mutta tällä kertaa halusin vain nauttia tapahtumasta ilman sitoumuksia. Olin tosin kuvannut ja kirjoittanut tapahtumassa jaettavaan esitteeseen kolme mukana olevista ravintoloista kertovaa juttua, mutta työt oli tehty jo etukäteen.

Tapahtuma keskittyi nautintoon. Aurinko paistoi, ihmiset olivat leppoisia, kukaan ei känniörveltänyt, ruoka oli jumalaisen hyvää ja viini juotiin vuokrattavista Riedelin laseista. Ihan mun näköinen festari! Koko illan lysti kustansi etukäteen tilatut liput á 24 € ja vaihdoin rahaa festarivaalutaksi yhteensä 70 euroa. Pääsylipuilla saimme lunastettua vielä 20 euron edestä touhukolikoita käyttöömme. Yhteensä siis 118 € kahdelta hengeltä. Riedelin lasit nappasimme lopuksi laukkuun, joten ne kuuluivat tähän hintaan. Joku nutisi että kauhean kallista. Mielestäni ei ollenkaan. Kahden hengen usean ruokalajin illallinen viineinen Martinassa tai Rossossa kustantaa vähintään sen 100 euroa. Ja pöytähopeat eivät edes kuulu hintaan, ainakaan laillisesti.

Olettaen että tapahtuma järjestetään vielä, suosittelen ottamaan piknikviltin mukaan. Istumapaikkoja ei riittänyt läheskään kaikille, joten nurmialueet täyttyivät piknikseurueista. Pieni niuhotus tupakasta. Tupakan polttamiseen oli varattu oma alue, mutta kukaan ei tuntunut sitä löytävän vaan festarikansa tuprutteli iloisesti ’ruokapöydissä’. Myös aterimet voisivat olla vuokrattavat, jolloin päästäisiin huulia halkovista muovilusikoista.

Pääsin kurkkaamaan Farangin ”backstagelle”.
Farangin karamellisoitua possua, 6 mk. Mini sai Tomilta spesiaaliserviisinä kookoskermalientä.
Demon festarimätöt: kylmäsavulohta ja tryffeliperunapyreetä sekä vasikanposkea ja kateenkorvaragout.
LuomuHeikkilän maatilan haitari ihmetytti ja tanssitutti.

Paljon hauskempaa vaan juosta karkuun ja kieriä katuliidussa.

Secco Italian Bubbles Moscato 2011 – täydellinen kumppani Toscaninin tiramisulle.
Syötiin muuten kolme.

Näin täydellisen kuvausvalon.
Pahaa aavistamaton tuntematon mies ruokajonossa joutui statistiksi.
LL-Cool Mini Liemessä
Aika jättää juhlakansa taakse ja lähteä kotiin.
Vähän liian aikaisin.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

16 Kommenttia

  • Liina sanoo:

    Mulle se hinta oli psykologinen kysymys ja liittyi enemmänkin siihen, mistä maksaa kuin siihen, miten paljon maksaa. En halua maksaa sisäänpääsystä, haluan – ja voin – maksaa ruoasta sitten enemmänkin. Vaikka varmaan taustalla on joku epäilemättä ihan hyvä syy.

    Olen kyllä tosi iloinen siitä, että monia muita moinen ei haitannut ollenkaan ja festari oli jopa arvioitua suositumpi, käsittääkseni. Hieno juttu!

  • Jenni sanoo:

    Voisin kuvitella että syy oli siinä että alue oli loppuen lopuksi aika pieni. Jos festarialueelle olisi saanut tulla vain pistäytymään / haahuilemaan niin ehkä menisi tungokseksi.

    Nyt joka puolelle oli jonoa, mutta jonotus kesti vain muutamia minuutteja. Porukkaa oli juuri sopivasti niin että nurmikolla mahtui olemaan vaikka pöydät olivat täynnä.

    Kannatan kyllä ilmaistapahtumia, mutta en tiedä toimisiko ainakaan tuolla paikalla.

  • Anonyymi sanoo:

    Niin. Tuon tapahtuman edulliset ruoka- ja viinihinnat, ilmainen ohjelma ja halvat tastingit pystyttiin tarjoamaan sisäänpääsymaksun turvin. Ravintolat eivät varmasti olisi lähteneet mukaan yhtä innolla, jos olisivat joutuneet pulittamaan viemäröinnistä, kaasusta, sähköstä, siivouksesta, vartioinnista yms kaikesta itse…
    Mutta tärkeintä sisäänpääsymaksussa oli se, ettei häiriköiviä, örveltäviä kännikaloja näkynyt missään. Kyllä pieni maksu karsii jengiä pois, mutta toisaalta paikalle ovat ne, jotka arvostavat makuja ja nautintoja…

  • Riitta sanoo:

    Oli kyllä todella ihana tapahtuma, ei voi kuin kehua!

    Olen samaa mieltä siitä, että kustannukset olivat maltilliset, harvoin sitä saa nauttia useamman ruokalajin illallisen viineineen päivineen noin hauskassa miljöössä. Ja saa vieläpä mixata ja matchata huippuravintoloiden ruoat ihan oman maun mukaan.

  • Liina sanoo:

    Kuten sanoin, epäilemättä taustalla oli joku ihan hyvä syy, ja nythän se selvisi. Täytyy myöntää, että esimerkiksi viemäröintiä en todellakaan tullut ajatelleeksi.

    Kyse ei muuten muutenkaan ollut siitä, ettenkö olisi ollut valmis maksamaan sisäänpääsystä, mutta koska olen ihminen ja siis epälooginen, olisin mieluummin maksanut sisäänpääsystä vaikka 15€ ja ruoka-annoksista sitten enemmän 🙂

    Mutta se nyt on se ja sama, loppujen lopuksi jos tilanne olisi ollut sopiva, olisin varmaan mennyt paikalle hinta-analyysista piittaamatta.

  • Jenni sanoo:

    Piti muuten sanoa että jos liput osti etukäteeen, 25 €, siihen kuului 10 euron edestä markkoja joilla pystyi ostamaan ruokaa ja juomaa. Eli käytännössä sisäänpääsy oli 15 €. Tosin jos liput osti vasta ovelta, tuohon 25 € ei kuulunut muuta kuin sisäänpääsy…

    Tapahtuma oli muuten järjestetty hyvin. En suoraan sanottuna kiinnittänyt huomiota viemäröintiin, mutta siis näin kävijän näkökulmasta vessat oli ok ja kaikennäköistä henkilökuntaa oli riittävästi; lipunmyyjiä, festarivaluutan vaihtajia, vartijoita ym.

    Ihana, ”ihminen ja siten epälooginen”. Tunteet edellä, samaistun 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Oli kyllä aivan loistava tapahtuma!! Toiv. järjestetään uudelleen 🙂

    City-lehdessähän oli muuten tarjous -10€ sisäänpääsyhinnasta. Näin meille jäi maksettavaksi vain tuo 15€/pää!

    Ja sitten asiaan: sun blogi on kyllä tosi kiva ja inspiroiva 🙂

    Anna

  • Anonyymi sanoo:

    ^ vai oliko nyt metrossa… Mutta hyvä tarjous enivei 🙂

    Anna

  • Jenni sanoo:

    Kuulin että joku tarjous olisi ollut Metro-lehdessä. Ehkä. Ja sitten asiaan: kiitos kaunis kommentistasi! 🙂

  • Nanna sanoo:

    Söpöliini Miniliini…huojentavaa kuulla, että joskus joku muukin kokee, että lapsi olisi viisainta ehkä ollut kuitenkin jättää narikkaan…viimeviikkoisella lomalla Maitotyttö työllisti yhden illallisen aikana noin 5 aikuista. Joka ilta. Se siitä söpöliinistä ;D

  • Jenni sanoo:

    Huoh, mulla on taas vaikka mitä juttuja lukematta sun blogista. Oot tosi tuottelias! Hyviä ribsikuvia, muutes 🙂

    Lähdetään kosälomalla koko perheen voimin kiertämään Tanskaa pariksi viikoksi. Tarkoitus myös syödä hyvin. Ravintolat joutuu kyllä valita sen mukaan että ei tule epämukava olo jos Mini on väsynyt tai muuten rauhaton. Eli kattokruunut ja monen tähden michelin paikat on poissuljettuja.

    Meillä on ässä hihassa eli iPad mukana. iPad on se viimeinen oljenkorsi jos menee ihan mahdottomaksi. Yritetään kyllä opettaa reissaamista, ravintolassa käymistä ja malttia ilman iPadejä, ainakin ensin 😉

  • -Anni- sanoo:

    Tapahtuma oli aivan mahtava, meillä sisäänpääsyt 15+15 ja satanen meni ruokaan ja juomaan, ei tuollaisia herkkuja mistään tuolla hinnalla normaalisti saa!
    Ja samaa mietittiin et oikeat haarykat panttia vastaan, säästää luontoakin, nythän roskan määrä tuolta oli varmasti melkoinen. Mutta muuten aivan loistava, paljon henkilökuntaa ja vaikka lauantaina jono sisään oli melkoinen, niin ruokaa ei kyllä tarvinnut juuri jonottaa. Oi kumpa tulisi uudelleen, otettais lapsetkin mukaan 🙂

  • Jenni sanoo:

    Anni, sä voit ottaa meidän lapsen ensi kerralla niin kaikki on tyytyväisiä 😉 Oli tosi kivaa Mininkin kanssa, mutta ensi kerralla eri kokoonpanolla. Toivottavasti vahvistavat pian että festari saa jatkoa!

  • Jonna sanoo:

    On tosiaan täydellinen kuvausvalo tiramisussa!

    Kaikinpuolin niin mahtava tapahtuma, etten jaksa edes valittaa muovivälineiden halkaisemista suupielistä, mutta ehkäpä ensi vuonna saadaan siihenkin vuokravehkeet – tai sitten omat veskaan. Toivottavasti on kuitenkin ensi vuonna, vaikka kertiksillä! Kunhan ei muovituopeilla 😉

  • Jenni sanoo:

    Ainakin ihana valo, jos ei täydellinen. Yritän nyt muutenkin harjoitella ruuan kuvaamista auringon valossa ja saada aikaan kesäisiä tunnelmia.

    Toistaiseksi kaikki jotka osallistuivat tapahtumaan ovat sitä hehkuttaneet. Negatiivista palautetta on tullut lähinnä ihmisiltä jotka eivät ole olleet paikalla. Tietysti ymmärrettävää, jos on jättänyt tulematta esimerkiksi sisäänpääsymaksun takia.

    Ja onhan se niin että ei kaikilla ihmisillä ole varaa tuhlata 100 euroa yhteen iltaan. Osan kohdalla voi olla myös kyse valinnoista; mieluummin käytetään 100 euroa baari-iltaan kuin syödään samalla rahalla. Tai taulutelevisioihin, tai autoihin, joista itse voin vain haaveilla. Tai oikeastaan, omalla kohdallani myös valitsen mieluummin hyvän ruuan kuin tavarapaljouden…

  • Riikka sanoo:

    Äääh kun mua harmittaa, etten päässyt millään pikniköimään. Kaikki hehkuttavat tapahtumaa niin paljon, että melkein alkaa kiukuttaa. 🙂

    Teidän Mini on kyllä syötävän suloinen! Tiramisun ja noiden simpukoiden ohella siis.

Jätä kommentti