Skip to main content

Olen syvällä metsässä, 500 m kotiovelta. Facebookin kautta säilytän yhteyden ulkomaailmaan. Vaikka on keskipäivä, metsässä on hämärää. Kesän viimeisten auringonsäteiden porotus ei aivan yltänyt metsän siimekseen. Maa oli kylmä ja kostea. Istahtaessani kuvauksen jälkeen kannon nokkaan, otin vähän retkievästä ja saatoin jo maistaa palan syksyä. Punajuuri Tarte Tatin sopiikin mainiosti syksyisiin illanistujaisiin tai mökkiruuaksi. Rakastan syksyä, palvon punajuurta!

Murusta pinnalle fetaa tai kokeile aurajuustoa.
Miksi kuvasin punajuuria metsässä? Olen huomannut että tylsistyminen on välttämätöntä ennen luovuutta. Tein tilaa työkalenterissani päämäärättömälle haahuilulle. Heti alkoi tapahtua. Olin jo pidemmän aikaa halunnut kuvata metsässä The Forest Feast-blogista inspiroituneena. Muutama viikko takaperin pääsinkin työni puolesta osaksi ruokakuvausprojektia, joka toteutettiin metsässä. Viiden hengen tiimistä minä tein kuvausjärjestelyt. joten en sillä kertaa päässyt itse kuvaamaan. Siispä yhden hengen kuvaustiimini pakkasi sunnuntaina eväät, kipot ja kapot selkään ja lähti metsään.

 ”Kesän vaihtuessa syksyyn vaihda kevätsipuli selleriin”

Punajuuri Tarte Tatin eli punajuuripiirakka

3 isoa punajuurta
1 rkl oliiviöljyä
25 g voita
1 pkt fetaa
200 g lehtiselleriä (tai kevätsipulia)
2 rkl sokeria
1 rkl punaviinietikkaa
1 pkt voitaikinaa

*tana! Kuinka tyhmä pitää olla että polttaa näppinsä kolme kertaa valurautapannun kahvaan. Punajuuri Tarte Tatin valmistetaan siis uuninkestävässä pannussa. Laita voitaikina sulamaan. Keitä punajuuria 5 minuuttia ja jäähdytä kylmässä vedessä. Teoriassa kuorien pitäisi liukua näppärästi pois punajuurista. Lopulta kuorin punajuuret ihan normaalisti veitsellä. Leikkaa punajuuret ohuiksi siivuiksi. Laita pannulle voinokareita ja loraus öljyä. Levitä punajuurisiivut pannulle limittäin. Anna punajuurten paistua hiljalleen pannulla n. 5 minuuttia. Ripottele päälle sokeri ja pirskottele punaviinietikka. Peitä pannu foliolla ja laita uuniin 200 asteeseen 40 minuutiksi. Kaulitse sillä välin voitaikina hieman pannua isommaksi.

Varo näppejäsi ja poista pannu uunista. Aseta voitaikina pannun päälle ja taittele reunat. Aseta pannu takaisin uuniin vielä 30 minuutiksi. Paista sillä välin pilkottu selleri voinokareessa. Anna piiraan jäähtyä muutama minuutti. Tarkista lastan avulla että taikina ei ole juuttunut pannuun kiinni. Kumoa piirakka nopeasti leivinpaperille tai muulle tarjoiluastialle. Murusta päälle fetaa ja koristele lehtisellerillä.

Alkuperäinen resepti: FiveEuroFood.com

Mini ja Nirso tekivät katutaidetta sillä välin kun puuhastelin keittiössä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

  • Riitta sanoo:

    Tää ei voi olla muuta, kuin erinomaisen suussasulavaa. Huikeat värit!

  • Anonyymi sanoo:

    Jumalten ruokaa, luulen! Tämä pääsee kokeiluun. Nimim. Rakastan Punajuurta.

  • Jenni sanoo:

    Toinenkin punajuuriresepti samalta reissulta tulossa tällä viikolla 🙂

    Jenni

  • Veera sanoo:

    Ihanat kuvat!

    Mulla on ihan sikatylsää. Toivottavasti se on ennakoi todella suurta luovaa inspiraatiota. Joka mielellään iskee pian eikä töissä. Ei se sielläkään hukkaan mene, mut silti. 🙂

  • Ulla sanoo:

    Kiitos, olikin juuri kaapissa/kasvimaalla ainekset valmiina, joten saatiin tästä mukava iltapala 🙂

Jätä kommentti