Skip to main content


Punajuuri-suklaakakku verhotaan tuorejuustokuorrutteella ja rouhituilla paahteisilla pistaasipähkinöillä.

Se on täyteläinen, syksyisen mausteinen, syntisen suklainen. Se on täydellisen herkullinen, punaposkinen punajuuri-rosmariini suklaakakku! Osallistun punajuuri-suklaapaakelsillani chileläisen Cono Sur-viinitalon ja Viinikassi.fi:n järjestämään reseptikilpailuun. Suklaakakkuni lisäksi kuolaan reseptikilpailun palkintoa – matkaa Chileen tuulessa huijuvien Cono Sur viiniköynnösten luo. Vannoutuneena punaviinin ystävänä halusin luoda herkun joka olisi täysin vastustamaton, ja kestäisi kylkeensä tummanpuhuvan viinin.

Kilpailusäännöt olivat piukat. Piti olla kasvisruoka, sopia viinin kanssa, käyttää villi- tai tarhayrttiä, tunkea siihen joku seuraavista: punujuuri, palsternakka, kurpitsa, kaali, tai villisieni ja käyttää tuoreita yrttejä. Ensimmäinen ajatus oli että ainakaan punajuureen en koske. Se on lempijuureksiani, mutta olen tehnyt lähiaikoina monenmoista jo punajuuresta. Seuraava ajatus oli valmistaa palsternakka – pekaanipähkinä kakku. Vaikka se olisi kuinka herkullinen, niin jotenkin tuosta sanaparista ei herahda vesi kielelle. Takaraivolleni piirtyi uudestaan ja uudestaan Red Velvet Cake eli punajuuri-suklaakakku, josta lopulta tein tämän oman yrttisen ja pähkinäisen versioni. Rosmariini ja kaneli vievät makumaailmaa jo mukavasti joulua kohti. Tumma suklaa tuo syvyyttä, punajuuri punaiset posket ja mehevyyttä. Paahteiset pistaasipähkinät raksahtavat täyteläisen tuorejuustokuorrutteen vastapainoksi. Pähkinöiden suolaisuus ja suklaan yhdistelmä luo modernin vaikutelman.


Suklainen ja paahteinen viini

Viiniksi valitsin Cono Surin luomutuotantoa; Organic Cabernet-Carmenere. Valintaa helpotti että tuote on luomu ja pullo on kaunis katsella. Maullakin pitäisi jotain väliä olla yhdistäessä viiniä ja ruokaa. Jälkiruokaan yhdistetään useasti kuohuviini, joka taas ei mielestäni menisi lainkaan mausteisen suklaakakkuni kanssa. Cono Surin laajasta valikoimasta minulle luonnollinen valinta oli täyteläinen ja pehmeä tanniininen punaviini. Suklainen ja paahteinen, kuten kakkunikin!

Siispä punkkupullo kainaloon, suu täyteen suklaakakkua ja vällyjen alle. Keksitkö herkullisempaa asetelmaa? Jos huomaat huokaisevasi syvään, voit äänestää herkkuani Viinikassin-sivuilla. Resepti sulle, ääni mulle! 🙂 Äänestysaikaa on 11.11 asti. Äänestäjien kesken arvotaan Cono Sur-viinikoulu ja Sami Tallbergin Koivunmahlaa & kaviaaria-kirja.

”Rosmariini ja kaneli vievät makumaailmaa jo
mukavasti joulua kohti”

Punajuuri-rosmariini suklaakakku

(4:lle suursyömärille tai 8 kohtuukäyttäjälle)

1 dl mantelijauhetta
2,5 dl luomu vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
ripaus suolaa
50 g luomu voita
2 luomu kananmunaa
350 g punajuuria (n.2 dl valmista raastettua punajuurta)
1 dl ruokosokeria
2 rkl silputtua tuoretta rosmariinia
200 g luomu reilunkaupan tummaa suklaata
200 g täysrasvaista natural tuorejuustoa
2 dl tomusokeria
1 tl sitruunamehua

Koristeluun
50 g pistaasipähkinöitä

Lisäksi
18 cm irtopohjavuoka
leivinpaperia
voiteluun voita

Viinisuositus: Cono Sur Organic Cabernet Carmenere

Keitä punajuuria n. 45 minuuttia. Poista kannat ja kuori. Raasta punajuuret hienoksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi, lisää kuivat aineet joukkoon osissa. Sulata suklaa vesihauteessa. Nostele sekaan punajuuriraaste, sula ja jäähtynyt suklaa sekä sulatettu voi. Sekoita sen verran että aineet sekoittuvat tasaisesti.

Voitele vuoanreunat voilla, aseta pohjan väliin leivinpapaperi. Kaada taikina vuokaan. Paista 180 asteessa 35-40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä, ja valmista sillä välin kuorrutus. Sekoita sähkövatkaimella tuorejuusto ja tomusokeri, lisää lopuksi sitruunamehu. Kuori ja rouhi pistaasipähkinät. Levitä kuorrute jäähtyneen kakun päälle ja koristele pistaasipähkinöillä. Nauti vällyjen alla punaviinin kera 😉

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

16 Kommenttia

  • masuuu sanoo:

    Kuulostaa ihanalta ja kokeilisinkin mielelläni! Ainoa ongelma näyttää olevan se, että valmistusohjeessa lukee ”sulata suklaa”, mutta sitä ei lue raaka-ainelistassa? 🙂

  • Jenni sanoo:

    Ai että suklaa olisi jotenkin oleellista suklaakakussa? 😀

    Naputin tätä myöhään eilen illalla. Nyt suklaa lisätty listaan, kiitos tarkkasilmäisyydestä! Käytin itse Pirkka luomu reilunkaupan tummaa suklaata. Tavallinen taloussuklaakin varmasti käy. Jos kokeilet niin kerro miten onnistui! 🙂

    Jenni

  • kerttu sanoo:

    voi nam, minkä näköinen ja kuuloinen kakku! tsemppiä kisaan!

  • Jenni sanoo:

    Joku tätä oli jo ehtinyt kokeillakin ja vieraatkin olivat kehuneet 🙂 Kiitos, tsemppiä tarvitaan. Sen verran upeita kisaluomuksia tuolla blogisfäärissä näytti olevan…

  • Anttu sanoo:

    Mä tein äitienpäiväksi punajuuri-suklaakakkua. Perhe tykkäsi kovasti. Tekisi mieli kokeilla tuota sinun versiotasi.

  • Näytääpäs herkulliselta! ja ihanat kuvat kuten aina!

  • Jenni sanoo:

    Anttu, millainen oma versiosi oli?

    Kiitos Table of colors! Olet selkeästi visualisti itsekin 🙂

  • Haidi sanoo:

    Ihana resepti – tämä menee kokeilulistalle heti!!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi

  • Anu sanoo:

    Taidan kokeilla tätä viikonloppuna 🙂 Minkä kokoiseen vuokaan teit kakun?

  • Jenni sanoo:

    18 cm irtopohjavuokaan. Tulee aika korkea ja mehevä. Voi varmaan tehdä isompaankin mutta sitten lyhentäisin paistoaikaa hieman.

    Kokeilkaa ihmeessä!

  • Melody sanoo:

    Tässä olisikin hyvä kakkuidea jouluksi. Punajuurta en olekaan vielä suklaakakussa kokeillut!:) Hyvältä näyttää!

  • Luumukka sanoo:

    Hei Jenni!

    Kiitos yhteydenotostasi blogiini. Yritin monesti lähettää sinulle mailia mutta ne palautuivat toistuvasti takaisin eivätkä kai tulleet perille. Tässä blogini uusi osoite: [email protected] 🙂

  • Roosa sanoo:

    Hei,

    Resepti vaikuttaa ihanalta ja ajattelinkin tehdä tätä yksiin juhliin. Haluaisin kuitenkin tietää, miten kakku kestää yön yli? Voiko pohjan siis tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä vai onko varmempi herätä aamulla leipomaan? Kiitos 🙂

  • Jenni sanoo:

    Melody, tämä sopii oikein hyvin jouluunkin tai ylipäänsä talvi-iltoihin 🙂

    Roosa, suosittelen leipomaan kakun saman päivän aamuna. Säilytin kakkua jääkaapissa, ja maistoin seuraavana päivänä. Ensinnäkin olisi pitänyt malttaa että kakku lämpenee, kylmänä ei ole parhaimmillaan. Ja kyllä se siitä vähän kärsi, joskin on tietysti aivan syömäkelpoista. Mutta siis, suosittelen tekemään samana päivänä. Katso vain että kakku on kunnolla jäähtynyt ennen kuin levität kuorrutteen. Hauskoja juhlia!

    Jenni

  • Sannuli sanoo:

    Voi että tämä kuulostaa niin herkulliselta. Illan metsästänyt ohjetta punajuuri-suklaakakkuun ja tässähän se on 🙂 Hyllyssä tosin Daim-suklaata mutta taidanpa hakea kaupasta tummaa suklaata kun muitakin ainesosia tarvii.
    Kuinkas kävi voiton kanssa?

  • Jenni sanoo:

    Tämä on ihana kaakku – toivottavasti maistuu! 🙂

    Pääsin finaaliin mutta Avaruusaseman punajuuripizza vei voiton ja he matkaavat Chileen. MUTTA kilpailu järjestetään taas, ja itseasiassa tänään juuri kuvasin tämän vuoden kilpailureseptini. Tuli kyllä ehdottomasti paras ruoka-viini yhdistelmä mitä olen koskaan tehnyt 🙂 Kilpailureseptit julkistetaan pian ja omani tietysti myös täällä blogissa!

Jätä kommentti