Skip to main content

Taas on aika katsoa kristallipalloon ja julkistaa Jennin ruokatrendiraamattu vuodelle 2013. Osa näistä trendeistä on jo näkyvissä mutta vahvistuvat tarkkanenäisen mututuntumani perusteella edelleen.

Kansainvälisyys

Viimeistään palattuani tänään Tukholman matkalta tajusin että eihän meillä suomalaisilla ole mitään hävettävää. Ei kertakaikkiaan yhtään mitään. Vuonna 2013 Suomessa liikutaan ruokarintamassa ilman rajoja; perustamme ravintoloita ulkomaille, Suomi saa osansa skandinaavisen ruuan nosteesta, ruokabloggaajat luovat kansainvälisiä suhteita. Nuorille koko virtuaalinen maailma on koti ilman maantieteellisiä rajoja, ja tämä uusi ajattelu alkaa heijastua myös konkreettiseen tekemiseen ruoka-Suomessa.

Hitaat pikaruokaravintolat

Pizzerioita, kebabmestoja, snägäreitä, uuden ajan Hesburgereita. Roskaruokaa hyvistä raaka-aineista ja tyylillä.

The new cupcake?

Tai cake pops? Tai whoopie? Vastaus on että sitä ei tule, tai ei ainakaan Jenkeistä. Leivonnaisissa katseet ovat nyt Ruotsissa ja ylipäänsä Skandinaviassa, joten vastaukseni on kanelbulle. Myös perinteiset kuivakakut ovat taas arvossaan.

Lastenruoka

Lapsille ei ole enää erillistä lastenruokamenuta nugetteineen ja nauravine nakkeineen, vaan lapset syövät aikuisten kanssa samaa ruokaa. Vaihtoehtoisesti lastenmenu näyttäytyy hyvinkin uuden näköisenä, terveellisempänä ja kypsempänä, mutta leikkisänä.

Jakaminen

Ruoka jaetaan seurueen kesken, ison pöydän kesken, koko ravintolan kesken.

Antidiettaus

Vuoden vaihtumisen uhallakin ihmedieetit ovat väistyneet ja enää ei puhuta laihduttamisesta. Antidiettaus heijastaa kokonaisvaltaista hyvinvointia ja elämäntapaa jossa keskitytään hyvään ruokaan ja kohtuuteen. Painonlasku seuraa hyvinvointia, mutta ei ole itseisarvo.

Kasvikset

Kasvikset nousevat parrasvaloihin ja pääosaan ruokalautasella. Kasvisruokaa ei tehdä vain ekologisista tai eettisistä syistä, vaan koska se on hyvää ja raaka-aineet haluttavia.

Kastikkeet

Kastike tekee paluuta 80-luvulta kun kotikokit yrittävät hanskata perinteisen ranskalaisen keittiön kiiltäviä kastikkeita.

Roskakalat

Niinsanottujen suomalaisten ’roskakalojen’ arvostus nousee. Opimme hyödyntämään paremmin paikallisia kaloja, kuten särkeä, kiiskeä, haukea ja lahnaa. Tällä hetkellä järviämme putsataan roskakaloista jotka päätyvät mm. villisikojen ruuaksi.

Savustus

Kyllähän joka isännällä oma savustuspönttö pitää olla. Tänä vuonna savustetaan kaikkea mahdollista.

Taikinajuuri

Ruotsalaisen sour dough villityksen vanavedessä hifistellään taikinajuurilla. Mummon taikinajuuri otetaan talteen, ja säästetään seuraaville sukupolville. Taikinajuurta viedään tuliaisina ystäville kuin se olisi suurempikin aarre.

Uudet ruokamaat

Tämä on paha. Tekisi mieli sanoa Islanti, Ruotsi, Norja, Suomi, Tanska. Baltia ja Venäjä nousussa. Lähi-itä jatkaa.

Mikä on sinun hullu veikkauksesi ensi vuodesta ja näyttääkö se yhtään tältä?

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

7 Kommenttia

  • Anonyymi sanoo:

    Veikkaisin että tulevana vuonna halpa ja nopea ruoka tulee olemaan kaikista suosituinta. On kapea ryhmä joka pitää slow foodista ja haluaa ruokailutapahtumalta nautintoa, suuri osa taas odottelee milloin saataisiin terveellisiä ja edullisia eineksiä. Oikeastaan ei edes odottele, ostaisi vahingossa jos ne yleistyisivät hyllyillä muodostaakseen huomattavan edullisia tarjouksia tai osuisivat käteen ensimmäisenä.

    Niitä joille ruoka maistuu varmaankin tulevat muotiin erilaiset kylmäpöydät entistä enemmän. Salaatti, kala, liha, raastesalaatit ja etikkapohjaiset kastikkeet varmaankin tulevat voimakkaasti esiin ainakin kotikeittiöissä.

    Lihaa syödään ehkä vähemmän, mutta sitäkin rasvaisempaa, erilaiset valmismarinoidut lihat säilyttävät asemansa, laadukas vähärasvainen ja maustamaton liha varmaankin kadottaa asemaansa ja siirtyy enemmän vakavahenkisten harrastajien valinnaksi sekä ravintoloissa sitä kulunee ainakin entiseen malliin.

    Luulisin että monen ravintolan osalta kääntyvät keittiöt aiempaa enemmän tapas-henkiseen ruokailuun, edullista, helppoa ja nopeaa. Suuret annoskoot ja laajat seisovat pöydät eivät vedä, vaan halutaan jotain minimalistista ja siten jotenkin erilaista mitä tähän asti.

  • Mimmu sanoo:

    Olen niin huono kokki ja muutenkin ruoanlaitto on meillä miehen heiniä, joten en lähde ennustamaan, mutta luettelemasi asiat kyllä näkyvät nostavan päätään meidänkin keittiössä, sanoin tuttavapiirissä. Kukaan ei ole maininnut joulunjälkeislaihiksia ja ystävien kesken vaihdetaan kasvisruokareseptejä, vaikka sekasyöjiä olemmekin. Eniten ilahduttaa kuivakakut! Ne kun on mun suosikkeja ja kun ei niitä missään ole pitkään aikaan tarjottu, olen leiponut niitä itse useasti syksyn aikana.

  • Minna Vuo-Cho sanoo:

    Kuivakakkuja on tosiaan ruvennut näkymään enemmän. Lisäksi huomaan kummastuksekseni niiden maistuvan paremmalta kuin nuorena. Luulin tämän johtuvan 40 vuoden rajapyykin ylityksestä, mutta ehkä olenkin vain trendikäs ?

    Nopeita pikaruokaravintoloita ei minun mielestäni ole ollut kuin silloin joskus kun Hesburger aloitti. Nykyään kestää useimmissa tilauksen saaminen melkein yhtä kauan kuin ”oikeissa” ravintoloissa. Siitä puhumattakaan, että 5 hengen perheen tilauksesta puuttuu aina jotain. Jos ei muuta niin lastenaterian lelu !

  • Jenni sanoo:

    Suurin osa näistä trendeistä, jos ei kaikki, eivät tule koskettamaan suurinta osaa suomalaisista vuonna 2013. Uskallan sanoa itseäni suhteellisen omistautuneeksi ruokaihmiseksi, mutta silti nämä kaikki eivät näy välttämättä millään tavalla edes omassa elämässäni. Muutenkin vuosi on hyvin lyhyt aikajana mitata trendejä. Silti trendit antavat suuntaviivoja isommille suuntauksille pitkällä aikavälillä ja hiljalleen ohjaavat myös massoja. Siksi se on mielestäni mielenkiintoista!

    Anonyymin kanssa muuten samoilla linjoilla mutta en usko että lihan syönti vähenee ainakaan vielä. Ennustin sitä jo viime vuonna, mutta lihan syönti on vain lisääntynyt. Odotan vieläkin taitekohtaa, mutta sen hetki ei taida olla vielä. Uskon kyllä myös että se tulee vielä vääjäämättä!

    ”Nopea ja helppo” pitää edelleen pintansa ja sitä halutaan arjen kiireen keskellä. Olen samaa mieltä, että en pistäisi pahakseni jos voisin ostaa helpotusta arkeen esimerkiksi maistuvilla luomueineksillä. Toistaiseksi niitä ole usein näkynyt. Tai en edes osaa kaupassa niitä etsiä, enkä niihin 'eksy' koska en koskaan edes katso eineshyllyyn 🙂

    Minna, sä olet überrendikäs!
    Naulan kantaan: olen ollut Hesburgerissa nuorena töissä ja duuni on yllättävän vaativaa asiakaspalvelua. Juurikin koska ihmiset odottavat saavansa ruuan heti, mutta pienessä hesepuljussa hampurilaisia ei voitu pitää valmiina montakaan tiskissä joten valmistuksessa sitten kuitenkin kesti. Ja pikaruokalassa asiakkaat odottavat saavansa pikaruokaa vaikka todellisuudessa sen pihvin paistamiseen menee sama aika kuin tavallisessakin ravintolassa. Muutoinhan työ ei ollut mitään ydinfysiikkaa, ja oli kyllä hyvä motivaattori jatko-opiskeluihin 🙂

  • Nanna sanoo:

    En ole ollenkaan miettinyt ensi vuoden trendejä, mutta niinhän siinä käy, että välillä sitä huomaa yllättäen ratsastavansa aallonharjalla…ja välillä taas ihan pihalla.

    Näistä sun listaamista ittellä on ollu ehdottomasti mielessä jo pitemmän aikaa erilaiset savustusjutskat, saa nähdä osaisko sitä tehdä muutakin kun lämminsavulohta…aikoo, aikoo….

    Taikinajuuri on kyllä ikipop!

    Muutenkin koko lista viehettää, kuten lähes kaikki ruokaan liittyvä, mutta kastike ihminen en kyllä oo…

    Toisaalta, tilasin isltä jo ens syksyksi pari hirventurpaa aladopia varten!

  • Mielelläni näkisin tuon roskakalojen arvostuksen nousevan. Hauesta, särjestä ja lahnasta saa vaikka mitä herkkuja tehtyä. Graavattu särki vetää vertoja siiallekin. Hauki maistuu paistettuina fileinä, pyöryköinä ja pihveinä. Savustettu haukikin on oikein maukasta, sekä savustettu lahna.

    Meillä vuoden mittaan käytetään paljon arvokalojen lisäksi noita vähemmän arvostettuja, eivätkä ne ruokapöydässä ollenkaan ”paremmilleen” häviä.

    Talviaikaan meillä on verkot haukivoittoisessa järvessä, ja monesti ollaan törmätty siihen, että joku kokeeksi laittaa verkot, käy pari kertaa kokemassa, ja ottaa verkot pois, kun ei halua haukia saaliiksi. Pitäisi tulla vain siikaa, lohta, ahvenia ja mateita.

    Tottakai savustuspönttö pitää olla!:) Tähän mennessä ollaan savustettu kalan lisäksi lihaa sekä valkosipuleita, mutta täytyisi tutkiskella, mitä muutakin voisi savustaa. Myös kylmäsavustuslaite on ollut monta vuotta suunnitelmissa.

  • Jenni sanoo:

    Onkohan se blogihaaste vielä jossain elossa? En koskaan ehdi siihen osallistua ja jotenkin se on jäänyt, mutta siihen voisi sopia teemaksi savustus tai roskakalat!

    Nanna,hirventurpaa? Perusmeininki 😀 piti ihan googlata mikä tuo aladoopi eli lihahyytelö on. Sen verran jo retro että en edes tunnistanut sanaa!

    Pitänee roskakalastaa hallissa tai kalatiskeillä. Mitenköhän haukea, särkeä tai lahnaa on edes sitten saatavilla, etenkään marketeissa?

Jätä kommentti