CHEZ DOMINIQUE – KOLMEN TÄHDEN PAKKOMIELLE

Meidän täytyy palata vielä hetkeksi vappuun. Viimeiset pari vappuaattoa olemme uinuneet lähiössä, ja panostaneet vappupäivän piknikkiin. Tänä vuonna ystävämme olivat saaneet 50 % menualennuskupungin Chez Dominiqueen, ja houkuttelivat juhlimaan. Käytännössä tiesimme yhden ihmisen maailmassa joka mahdollisesti suostuisi hoitamaan Miniä vappuaattona. Hoito järjestyi, ja odotimme iltaa Suomen parhaassa ja ainoassa kahdella misukantähdellä palkitussa ravintolassa.

Chez Dominique

www.chezdominique.fi

Saavumme ravintolaan pyntättynä, Nirsolla puvuntakki, selvinpäin. Astuessamme sisään ensitöikseen ravintolan tarjoilija pyytää Nirsoa jättämään ylioppilaslakin naulakkoon – ei ole etiketin mukaista miehen pitää hattua ja olivat pienen keskustelun jälkeen päätyneet tälläiseen sääntöön. Whii – vappumeininki!

Olemme käyneet 5 vuotta sitten Dompassa lounaalla ja 3 vuotta sitten illallisella. Viimeksi teimme sen virheen että otimme koko juomapaketin 9 ruokalajini menun kanssa. Noin kuudennen ruokalajin kohdalla aloimme olemaan jo aivan sooseissa. Nyt kun kerran olimme syömässä, otimme taas 9 ruokalajia, mutta puolikkaan juomapaketin. Nirso tilasi mehumenun lähestyvän Helsinki City Runin takia.

En lähde tässä selostamaan jokaista ruokalajia auki, koska niissä oli miljoonakomponenttia, vaikeita ulkomaisia sanoja joita en muista, ja menukin vaihtui seuraavana päivänä. Laadultaan ruoka oli huipputason fine diningia – ei valittamista. Mutta ensimmäistä kertaa fine dining ravintolaillallisen jälkeen olisin voinut kaahata Mäkkärin kautta kotiin. Minulla – rapiat 50-kiloisella naisella jäi vähän nälkä. Olisi kuitenkin pitänyt kitata enemmän viinaa. Nirsoakin hiukoi ja se veti vähän voikkaria ennen nukkumaan menoa. Mielestäni on kohtuullista olettaa että 350 euron laskun (huom! alehinta) ja yhdeksän ruokalajin menun jälkeen kahdelta ihmiseltä lähtisi ravintolassa nälkä.

Hesari ehti jo uutisoida että Chez Dominique lopettaa, mutta ei, Chez Dominique muuttui bistroksi. ”F**k the stars, nyt pidetään hauskaa!” Välimäki julistaa. Hauskanpito ei tullut ensimmäiseksi mieleen kun seurasin kulmakarvat koholla asiakkaita mielisteleviä tarjoilijoita. Se ei johdu tarjoilijoista, nämä nuoret ihmiset osaavat varmasti pitää hauskaa – työpaikan ulkopuolella. Vaikuttaisi siltä että tähtien tavoittelu on vienyt kaiken hauskanpidon tekemisestä, kuten Välimäkikin myöntää. Hintoja on pakko nostaa jotta laatustandardit saadaan pidettyä. Asiakaskunta kapenee hintojen noustessa; jäljelle jäävät oikeistolaiset superrikkaat ja business asiakkaat. Onko järkeä jos ravintolan itseistarkoitus on saada tarra oveen ja kaikki tekeminen pohjautuu siihen. Eikö olisi mieluisampaa tehdä omaa juttua, tehdä se hyvin ja mahtavaa jos siitä saa tunnustusta. Ihmiset tulevat ravintoloihin ensisijaisesti viihtymään ja nauttimaan ruuasta, ei syömään Michelin tähden-ravintolassa.

Tilanne ei tule korjautumaan pelkästään sillä että ruoka on vähän eri ja Välimäki sanoo ilman lisiä ylitöitä huhkiville työntekijöille ”Nonni. Pitäkäähän hauskaa”. Jos tunnelma oli vappuaattona kuin hautajaisissa niin muutos pitäisi olla iso ja se vaatii isoja tekoja. Huolestuin vähän kun kysyin henkilökunnalta miten uusi bistro tulee näkymään. Vastaus oli että menu vaihtuu, mutta se ei kuulemma paljon vaikuta salin puolella. Miten on, onko kukaan teistä ehtinyt testata bistroa?

Tarjoilijoiden kravatit ja pikkutakit joutaisivat narikkaan. Välimäen ja henkilökunnan pitää opetella puhumaan uudestaan. Ei ylimielisesti eikä mielistellen vaan rehellisesti. Saisiko ravintolasalissa jopa nauraa – tarjoilijat ja asiakkaat? Niinkuin kaikessa muutosjohtamisessa, tärkeintä on sitouttaa ravintolan johto. Onko Välimäki itse valmis muuttumaan? En ole ihan varma. Tässä Välimäen sitaatti ravintolan jatkosta: ”Kausiruokaan keskittyvän kevätbistron jälkeen kolmannen tähden metsästystä jatketaan syksyllä.”

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

6 kommenttia

  1. Chez Jasu 27.05.2013

    Yhden kerran kokemuksella jaan tunteen. Ei ole tullut tarvetta mennä uudestaan.

    Vastaa
  2. Jenni 27.05.2013

    Niin, kai sitä mukavammassakin ympäristössä voisi iltansa viettää. En usko että me enää palaamme, ainakaan nykyisellä konseptilla.

    Fine dining ravintoloita on kuitenkin tunnelmallisia ja lämpöisiä esimerkkejä, kuten nyt vaikka kaikkien hehkuttama Chef & Sommelier jolla ei edes ole Michelin tähteä!

    Vastaa
  3. Ankerias Vipunen 27.05.2013

    Ihailen Hansia suuresti sitä, että hän on uskaltanut julistaa tavoittelevansa kolmatta Michelin-tähteä. Se on jotenkin niin ei-tyypillistä suomalaiselle. Täällä ollaan yleensä niin muka-vaatimattomia tyyliin ”tulee sitten tähti, jos on tullakseen”, vaikka oikeasti himoitaan sitä 🙂 Pisteet siitä, että uskaltaa erottua joukosta ja olla rehellinen. Go Hans!

    Tuosta nälkähommasta olen niin samaa mieltä. En muista, että minulla olisi koskaan niin nälkä kurissut mahassa ravintolasta lähtiessä kuin mitä kurisi Dominiquessa. Viinin kanssa oli läträtty sitten sitäkin enemmän. Hyvät viinit siellä kyllä oli, mutta ruoasta en muista enää näin parin vuoden jälkeen yhtään mitään. Se oli jotenkin niin pientä ja hajanaista, että mistään ei oikein saanut kiinni.

    Tuo Dompan asiakaspalvelun superjäykkä pönötys ei minua sinänsä haittaa. Ihan hauskaa, että on vielä joitain tällaisia pönötyspaikkojakin kaikkien rentojen bistrojen keskellä. Ja se niiden sommelier, Pekka Koiranen, on minusta muuten ihan superkarismaattinen ja mukava huippuäijä.

    Vastaa
  4. Jenni 27.05.2013

    Chez Dominique on ollut ensimmäinen kansainvälisen luokan huippuravintola Suomessa, josta moni silloinen räkänokka on ponnistanut ja uusia huippuravintoloita syntynyt Helsingin kartalle. Arvostan Välimäkeä suuresti monella tapaa. Samaa mieltä, että Hans on kuitenkin aina ollut oman tiensä kulkija, ja tosiaan epäsuomalaista myöntää tavoittelevansa jotain 🙂 Niin monasti ajatellaan että ”kauhia, mitä ihmisetkin ajattelisi, jos sitä vaikka menisi epäonnistumaan”. Itsekin yrittäjänä tiedän että yhtä onnistumista seuraa yleensä monta epäonnistumista. Se että joskus epäonnistuu on jopa välttämätöntä jotta joskus onnistuisi.

    Henkilökunta koostuu varmasti huippuammattilaisista, siitä ei ole epäilystäkään. Pönötys on varmasti tarkoituksenmukaista, mutta itse en viihdy sellaisessa ilmapiirissä. Tykkään että tarjoilija osaa/saa myös lukea tilannetta ja asiakkaita ja pilkettä voi olla silmäkulmassa vaikka muuten olisi kuinka etiketin mukaista.

    Olen tähän asti pitänut urbaanilegendana että fine dining ravintolasta jää nälkä, mutta nyt se toteutui ensimmäistä kertaa. Aika karua 😀

    Vastaa
  5. Minna Vuo-Cho 28.05.2013

    Minä olen käynyt CDssä pari kertaa – työn puolesta ja omalla rahalla. Kokemuksena olivat molemmat kerrat mielenkiintoisia, mutta minäkään en suoranaisesti voi väittää siellä viihtyneeni.
    Hienoa tietysti, että joku Suomessa uskaltaa oikeasti asettaa tavoitteita itselleen ja myös systemaattisesti pyrkiä ne tavoittamaan.

    Vastaa
  6. Sienitukka 01.07.2013

    Oi kun joskus itse pääsisin tuon Hanssin ravintolan kokemaan. Näkisi miten pientä piperrystä ja jäykkää tunnelmaa siellä oikein onkaan. Täytyy vaan kerätä hiukan kolikoita kukkaron pohjalle ja raahautua täältä maalta (Tampereelta) sinne Helsingin humuun 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *