Skip to main content

Oho. Se postaa. Mitä on tapahtunut? Loma on tapahtunut! Viiden ja puolen tunnin powerunet alle, sormet ovat syyhyneet niin pitkään että pakko postata muutama meksikolaisresepti teille, toimistolta hakemaan vielä kameraa, bussilla Lohjalle mökkeilemään, lillumaan paljussa, syömään  ja juomaan. Hirveen pitkään ei voi nukkua, koska jo aamupäivästä kaahataan bussilla takaisin kotiin järjestelemään Minin 4-vuotissynttäreitä. Vieraat pamahtavat kolmioomme sisään kahdessä erässä; ensin tarhakaverit, sitten sukulaiset. Pöly ei kuitenkaan ehdi laskeutua kakaralauman jäljiltä, vaan hurautan viimeisen kuukauden paisuneen pyykkikasan, jotta voimme maanantaina pakata tavarat kahden viikon reissulle. Lentokentälle pitää lähteä lapsiperheystävällisesti aamukolmen maissa. Portugaliin, sieltä auto alle, vuokrattuna kolme eri kämppää Portugalin eri kolkista. Kaksi viikkoa rentoudun niin etten ole ikinä rentoutunut! 😉

Blogiringin uusi pääkonttori on nyt rempattu, muutettu ja juhlittu. Toimisto korkattiin bloggaajien kanssa, mutta tällä viikolla kutsuimme kaikki laiminlyödyt ystävämme (ne harvat mitä on vielä jäljellä) frenditupareihin. Koska jengi tuli suoraan duunista, piti tarjolla olla jotain muutakin kuin sidukkaa. Indians oli sponsoroinut meille vuoren, siis todella vuoren, nachoja ja salsaa. Päätettiin sitten mennä meksikolaisteemalla.

Lauran gazpacho (ohjetta odotetaan) onnistui paremmin freesiydessä. Minun nakiksi jäi tehdä rekkamiesruokaa, joka täyttäisi suoraan töistä saapuvat tyhjät vatsat. Texmex piirakan sovelsin aika vapaasti hatusta. Ohjeesta tulee kaksi piirakkaa. Nachojen seurana tarjoiltiin myös meksikolaista avokadodippiä eli guacamolea.

Texmex piirakka

400 g jauhelihaa
1 keltasipuli
1/2 punainen paprika
1 rkl voita
öljyä paistamiseen
1 rkl ruokosokeria
2 creme fraiche
2 kananmunaa
1 ps maissia
1/2 plo Tannisen chilinen suklaakastiketta
200 g Indians original salsaa (tai itsetehtyä salsaa)
chili
oregano
kumina
suola
pippuri
tuoretta korianteria koristeluun

Ruistaikinapohja

300 g margariinia (tai voita)
5 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
1 dl vettä
suolaa

Sekoita jauhot ja suola. Pilko, ja nypi joukkoon margariini. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele vuoka ja painele taikina vuuan pohjalle.

Kuullota pannulla voissa ja öljyssä sipulisiivuja. Lisää paprika, ruokosokeri ja ripaus suolaa. Nosta hieman lämpötilaa ja anna karamellisoitua n. 5 minuuttia. Ota täyte sivuun.

Paista pannulla öljyssä tuore tai kuivattu hienonnettu chili. Lisää jauheliha, ruskista ja mausta. Lisää salsa ja chilinen suklaakastike. Lisää lopuksi maissi.

Sekoita täytteet keskenään. Jotta piirakoista tulisi kivemman näköisiä, laitoin osan täytteestä piirakan pohjalle. Kaada päälle keskenään sekoitettu kananmuna-creme fraiche. Ripottele päälle loput täytteestä. Paista uunin keskiosassa 180 asteessa 30-40 minuuttia.

Itsetehtyyn ruistaikinapohjaan en ollut ihan tyytyväinen, se kun tuntui murenevan helposti. Käytin margariinia, koska kaikissa ohjeissa mitä katsoin lävitse tehtiin niin, mutta olisiko voi kuitenkin ollut parempi. Eli tässä kohtaa käytä omaa luotto-ohjettasi, kerro se minullekin tai turvaudu kaupan valmisruistaikinaan. Ihan hirveästi kaupan valmiskastikkeita ei tule käytettyä, mutta nuo Tannisen lisä- ja säilöntäaineettomat chiliset kastikkeet vakuuttavat. Chilinen suklaakastike toimi älyttömän hyvin lihan kanssa. Liemessä Facebook ryhmässä kerrottiin Tannisen kastikkeita käytettävän marinointiin, salaattikastikkeena, dippinä ja ruuanlaitossa.


Ystävien ja tuntemattomien kellareista haalitut lasipurkit ja Tukholmasta asti roudatut mustavalkoiset paperipillit toimivat janon sammuttajina isolle porukalle.

Guacamolen voi ja kannattaa tehdä itse.


Nachot tarjoiltiin roskalavalta löytyneistä vanhoista leipomon kakkuvuuista, guacamole tartalettevuuista ja salsa suoraan hauskoista Indians metallitölkeistä.

Guacamole

3 kypsää avokadoa
1/2 sitruunan (tai limen) mehu
1 tomaatti
1/2 keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
tabascoa
suolaa

Halkaise avokadot ja poista kivi. Kovarra hedelmäliha lusikalla ja muussaa se haarukalla. Lisää tomaatti pieninä kuutioina, pieneksi silputti sipuli ja valkosipuli ja sitruunan mehu. Mausta suolalla ja tabascolla oman maun mukaan. Tarjoile dippinä tai vaikka grilliruuan lisukkeena.

Vinkki! Kuulin tämän vinkin ensimmäistä kertaa. Ota avokadoista kivet talteen jos et tarjoile guacamolea heti. Aseta kivi guacamolen päälle ja säilytä jääkaapissa. Kivi estää guacamolen tummumisen.


Toimisto odottaa – nyt on aika lomailla 🙂

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

7 Kommenttia

Jätä kommentti