Skip to main content
Riisuudu alasti. Vuoraa keittiö suojapaperilla. Halkaise granaattiomena ja räävi haarukalla tirskahtalevia ja värjääviä granaattiomenan siemeniä. Näin tein siihen asti kun bongasin granaattiomenan käsittely-ohjeen. Leikkaa granaattiomenan lakki pois ja tee sivuille viillot valkoisiin kohtiin niinkuin kuorisit appelsiinia. Laita granaattiomena isoon kylmällä vedellä täytettyyn astiaan ja kuori granaattiomena veden alla. Huuhdo astian pohjalle irronneet siemenet. Ei roiskeita ja vaatteet pysyvät päällä!
Yleisin aamiaiseni on kahviaamiainen, joka koostuu Nirson pieteetillä valmistamasta epressopohjaisesta maitokahvista. Herkullisen miniaamiaisen saa tehtyä helposti ja nopeasti tekemällä kahvin kylkeen jugurttiherkun, johon tulee turkkilaista jugurttia, hunajaa, marjoja, hedelmiä ja mysliä. Kaivoin tässä yhtenä päivänä pohjatonta kuivamuonakaappiani, ja löysin taas paahdetun pellavarouheen. Olin viime vuonna mukana Tähtituote-raadissa valitsemassa tätä Valo24h:n tuotetta voittajaksi, mutta niin sitä ihmismieli toimii että pinttyy tapoihinsa ja uusille asioille lämpenee hitaasti. Ruokalusikallinen pellavansiemenrouhetta päivässä lupaa pitää suolen toiminnassa ja omega3-rasvahapot tasapainossa. Itse tykkään käyttää sitä myslin sijasta pienissä määrissä tuomaan kivaa rapsakkuutta ja paahteisuutta jugurttiherkkuuni. Rouhittua pellavaa myydään sellaisenaan tai kuivatulla mustikalla, puolukalla ja tyrnillä maustettuna.

Jugurttiherkku (4 hlö)

400 g turkkilaista jugurttia
2 rkl hunajaa
mustikoita
vadelmia
granaattiomenaa
2-4 rkl paahdettua pellavarouhetta

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

  • Sini sanoo:

    Myös minä olen käyttänyt samaa metodia granaattiomenan kuorimiseen 😀 olen kyllä yrittänyt muitakin menetelmiä huonolla menestyksellä. Tätä aion testata! Tykkään kovasti granaattiomenan mausta, pirskahtelevuudesta ja ulkonäöstä, mutta hankalan käsittelyn takia niitä tulee osteltua harvemmin…

  • asunto4 sanoo:

    Nauroin tuolle granaattiomena-jutulle 🙂
    Mie olen yleensä halkaissut sen ja mätkinyt siemenpuoli alaspäin olevan hedelmän kuoripuolta jollain puukauhalla niin että jälki näyttää vähintään splatter-elokuvan kuvauspaikalta. Tämä menee kokeiluun!

    Marjat&turkkilainen jukurtti on kyllä huippuhyvää!
    Tytti

  • Kuulostaapas hyvälle 🙂 Ja kiitos granaattiomenan kuorimisvinkistä!

  • Tuplaespresso sanoo:

    Loistava kuorimisvinkki. Miljoona kiitosta 🙂

  • Jenni sanoo:

    Tyttim, Ruokala.net oli julkaissut tänään videon miten granaattiomena käsitellään juurikin tuolla ”splatter-tyylilläsi” :). Siinä hedelmää pyöritellään ensin alustalla jotta hedelmäliha ja nesteet lähtevät liikkeelle, sitten halki ja nuijitaan puulastalla pohjaa. Siemenet kopisivat purkkiin. Ehkä semisti sotkusempaa, mutta mahdollisesti näppärä keino. Kokeilen sitä seuraavaksi joten kiitos vain vinkistä!

    http://www.iltasanomat.fi/videot/ruoka-juoma/vid-1288577774988.html

    Granaattiomena on vähän hankala ja usein suht kallis. Käytän sitä myös makuveden tekemiseen esim. kesäjuhliin jos ei halua tarjota ”vain perushanavettä kannusta”. Lisään veteen granaattiomenan siemeniä, mintun lehtiä ja jääpaloja. Kaunis ja virkistävä!

Jätä kommentti