KOMMENTTI JÄTTÄÄ JÄLKENSÄ

Minin mielestä Espanjan paras tuliainen oli villainen fleece-vuorinen susihattu.

Ruokablogeissa kommentointi on säyseää. Verisimmät loukkaukset ruuanlaittoon liittyen ovat olleet luokkaa ”ei tiikerikakun sulaa voita ja sokeria voi vatkata vaahdoksi”. Tai henkilökohtaiseen elämääni kun yhden lukijan mielestä se ex-poikaystäväni oli kyllä paljon parempi. Ruuanlaitosta, elintarviketeollisuudesta tai mistä tahansa muusta kiperästäkin aiheesta keskustelen mielellään kun asiat pysyvät asioina. Eniten negatiivista kommentointia on aiheuttaneet kuvat tai videot joissa laitan itseäni tietyllä tavalla likoon ja näytän itsestäni enemmän. Esimerkiksi ulkonäön arvostelu tuntuu epäreilulta, mutta toistaiseksi olen pystynyt jättämään ne omaan arvoonsa ja olen päättänyt jatkossa poistaa asiattomat kommentit.

Olen kasvanut aikana jolloin kaikki koulukiusaaminen tapahtui kasvotusten. Näin jälkikäteen muistelen yläastetta kuin sairaana pelinä, jossa vain vahvat selviytyvät. Minä en ollut niitä vahvimpia, ja arpia kannettiin pitkään. Samaan aikaan olen aika varma että ihmiset jotka satuttivat minua eniten eivät edes itse ymmärtäneet miten heidän kommenttinsa loukkasivat. Olen myös miettinyt kuinka monta kertaa olen itse satuttanut muita, vähintäänkin jättäessä puolustamatta kiusattua.

Lukion ATK-tunnilla tavailin ensimmäistä kertaa tietokoneen ruudulle wee-wee-wee.piste.mitenvoinmuistaayhtäkäännettiosoitetta.com. Ajat ovat muuttuneet. Netin myötä nuorten reviiri on laajentunut, ja nettikiusaamisen myötä nuoresta voi tuntua että pakopaikkaa ei enää ole. Huoli kasvaa vuosi vuodelta miten voin suojella Miniä koulukiusaamiselta; koulussa mutta yhtälailla netissä. Tämä on yksi syy miksi olen päättänyt pitää Minin anonyyminä blogissa. Opetan netiketin – miten toimia verkossa vaarantamatta itseään ja toisia kunnioittaen.  Toivon myös varustavani Minin niin hyvällä itsetunnolla että itseään ei tarvitse pönkittää kiusaamalla muita. Varomaton kommentti voi jättää syvät arvet eli otetaan toisemme huomioon myös netissä.

Liemessä-blogi tukee Kommentti jättää jälkensä-kampanjaa. Ethän kiusaa. Edes netissä.

Logo: Zoner

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

5 kommenttia

  1. Sofia 25.10.2013

    Itse olen ollut lapsena kiusattu ja olen hyvä esimerkki siitä, että jos ympärillä on kuitenkin myös niitä ihmisiä, jotka välittää ja kannustaa eteenpäin voi kasvaa terveeksi ja tasapainoiseksi aikuiseksi. Vanhempien ja läheisten merkitys on valtava.

    Minulla ei ole lapsia. Mutta uskon, että sitten jonain päivänä kun/jos on, niin suurin pelkoni liittyy juuri tähän aiheeseen. Kamalaa on, jos oma lapsi on kiusattu. Ja ihan yhtä kamalaa, jos oma lapsi on kiusaaja.

    Vastaa
  2. Anonyymi 25.10.2013

    Ei sitä aina tule ajatelleeksi, mitä sanoo (tai kirjoittaa). Tahatonkin, huumoriksi tarkoitettu kommentti voi aiheuttaa suuria ongelmia. Tuttavaperheen isä aikoinaan huomautti teini-ikäiselleen tyttärelleen jotain sinne suuntaan että onkos sun takapuolesi vähän levinnyt kun syöt niitä karkkeja. Muutamia vuosia myöhemmin perheelle selvisi että tyttö kärsi vakavasta bulimiasta ja menkkaritkin loppuivat moneksi vuodeksi. Syy. isän huolimaton kommentti. Potilas oli useaan otteeseen hoidossakin kun oksentaminen aiheutti muita fyysisiä ongelmia. Parantuminen kesti vuosia, mutta onneksi hän on nyt tasapainoinen nuori nainen ja kahden ihanan lapsen äiti. Siis ystävät kaikki, miettikää mitä sanotte ulkonäöstä, varsinkin herkimmässä iässä olevalle nuorelle.

    Vastaa
  3. Jenni 25.10.2013

    En onneksi joutunut kokemaan järjestelmällistä jokapäiväistä kiusaamista, mutta silti se satutti. Jotkut yksittäiset kommentit syöpyivät sisimpään. Omalta yläasteelta en muista että kiusaamiseen olisi mitenkään puututtu tai aikuiset olisivat ymmärtäneet sen vakavuutta. Ilmapiiri koulussa pitäisi olla ”nollatoleranssi kiusaamiselle”. En tiedä lohduttaako yhtään kiusatun asemassa olevaa, mutta on totta, että joskus se kiusaaminen todennäköisesti vielä loppuu. Yläasteella sosiaalinen paine on niin kova että massasta ei saisi erottua. Aikuisena voi valita seuransa ja rakentaa omannäköisen elämän. Kiusattu saattaa tarvita vanhempien ja läheisten lisäksi ammattiapua. Siihenkin pitäisi alkaa suhtautua kuin lääkärissä käyntiin. Kiusatuksi joutuminen voi olla tosi traumatisoivaa ja näkyä vielä pitkälle myöhemmin elämässä. Niinkuin anonyymi kerroit, pieni heitto voi laukaista pahan olon. Lisäksi olen miettinyt paljon miten olisin sellainen äiti jolle voi kertoa huolensa vai onko se vain niin että teini-iässä äitille ei kerrota.

    Nettipoliisin sivuilta muuten löytyy ohjeita mitä tehdä (netti)kiusaamistilanteessa. Tilanteeseen voidaan ottaa kaikkien osapuolien vanhemmat, koulu, nettipoliisi ja viimekädessä tehdä rikosilmoitus.

    http://www.poliisi.fi/poliisi/helsinki/home.nsf/pages/3435BBB50CA8ABB9C2257A7E00331CAA?opendocument

    Vastaa
  4. Andalusiana 25.10.2013

    Ainahan kiusaaminen on ikävää ja liian harvoin niillä, jotka ovat siinä asemassa että heidän se tulisi tehdä, on siihe resursseja/ työkaluja/ halua puuttua. Erityisen sydäntäriipaisevaa se on, kun kohteena on pieni ja puolustuskyvytön ihmistaimi joka vasta opettelee perusteita terveen minäkuvan ja itsekunnioituksen rakentamiseen. Nykyään tilanteen tekee entisestään kiperämmäksi juuri tuo netin ja sosiaalisen median eri kanavien mahdollistama anonyymiys, joka mahdollistaa vaikka minkälaisen sanansäilän heiluttelun vaillla mitään vastuuta teoistaan. Eikä tuo todellakaan niihin keskenkasvuisiin kakaroihin (millä eväillä nekin on oikein kasvatettu – onko taas jätetty vastuu siitä kasvattamisesta ja oikean ja väärän opettamisesta koululle?) vaan erilaiset keskustelufoorumit ja blogikommenttiboksit ovat väärällään niitä turvalllisesti anonyymiytensä takaa mielipiteitään ja pahimmassa tapauksessa solvauksiaan syytäviä Ihan Oikeita Aikuisia. Mutta sama lienee totta molemmissa kehitystasoissa: ihmisellä, jolla on hyvä olla itsensä ja oman elämänsä kanssa, ei ole tarvetta pyrkiä repimään ketään alas. Etenkin aikuisten kohdalla motivaatio on ihan varmasti kateus. Sinä olet unelmaasi elävä, upeaa blogia pyörittävä moniottelija, jolla vielä lisäksi on kaikesta päätellen onnellinen yksityiselämä sitä tasapainottamassa. Lahjakkuuden lisäksi olet vielä uskomattoman kauniskin – kyllä siinä monella katkeruus varmasti nostaa päätään. Niinpä etenkin ulkonäköön (siihen kun on aina helppo törkyturpien helppo iskeä) kohdistuvat kommentit voit ihan suosiolla sivuuttaa (helppoahan se sanoa on!) ihan vaan puhtaasta kateudesta kumpuavana kiusantekona. Enemmänhän se tosiaan niistä kiusaajista kertoo – jos heillä on tarve saada toiset tuntemaan itsensä huonommiksi, johtuu se siitä, että he kokevat ne uhrit heitä itseään parempina. Tsemppiä ja rohkeutta Minin ja uuden tulokkaan kanssa – ainakin he tulevat kasvamaan kodissa jossa opitaan olemaan ihmisiksi xxx

    Vastaa
  5. Jenni 26.10.2013

    Ihan liikuttuneena täällä luin kommenttiasi. Ei ole myöskään kovin yleistä kuulla noin aitoja ja vilpittömän kauniita sanoja kommenttiboxissa 🙂

    Olen yrittänyt ajatellakin että vaikka joku solvaus tuntuisikin henkilökohtaiselta niin se ei tavallaan ole sitä. Joku täysin ulkopuolinen purkaa vain sitä kautta pahaa oloaan ja satuin virtuaalimatkan varrelle. Ruokablogeissa sitä nyt ei näy, mutta esim. mammablogeissa saatetaan mennä todella pitkälle ja härskiksi. Näiden ääripäiden kohdalla olen miettinyt että varmasti moni näistä ihmisistä saattaa olla ihan oikeasti psyykkisesti sairaita. Sitten on sitä ilkeää piikittelyä mikä saattaa olla kateutta tai muuta turhautumista.

    Negatiivinen energia ei tuota mitään hyvää ja yritän ainakin itse mennä positiivisen kautta. Jos en ole johonkin elämässäni tyytyväinen niin yritän ensin miettiä miten voisin asiaa muuttaa. Sen lisäksi yritän opetella myös olemaan tyytyväinen siihen mitä on, ja elää enemmän hetkessä. Ei kenenkään elämä ole aina vain helppoa, kaikki onnistuu ja auvoista onnea. Pettymysten sietäminen on hyvä elämäntaito!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *