Skip to main content

Katukeittiö on lähetetty maailmalle, silmät on kiinni ja sormet korvissa. Ilahduttavan moni onkin jo ehtinyt tarttua kirjaani. Osa palautteesta on vetänyt aika sanattomaksi ja nöyräksi. Sen kunniaksi tein blogiin uuden välilehden, Katukeittiö arvostelut, jonne kerään linkkeinä Katukeittiö blogipostaukset, jutut ja reseptit. Sieltä voi käydä kuikuilemassa mitä muut ovat olleet mieltä kirjasta tai saada esimakua kirjan resepteistä. Olen kiitollinen kaikesta ja kaikenlaisesta palautteesta. Alla maistiaisia saamastani palautteesta:

chipotle chili tuote katukeittiö
Hottis arvonta! Katso osallistumisohjeet postauksen lopusta.

”Tänään aamulla marssin Stokkalle, ostin kirjan, menin kahvilaan pläräämään sitä. Huippuhyviä reseptejä ja mikä tärkeintä ne on erittäin selkeitä, helppoja ja tämmöisen tavallisen tampion toteutettavissa. Kuvituskin on upea. Se on siis kirja joka jokaisen itseään kunnioittavan kotikokin on hankittava..Kirjasta innostuneena marssin seuraavaksi Herkkuun, josta mukaan tarttui mm. keitettyjä kikherneitä, rasvaista jauhelihaa, turkkilaista jugurttia, kurkkua, sitruunaa, avocadoa, kuivahiivaa, jauhoja… Tästä voinee päätellä että tänään menussa on itse tehtyä (!!!) naan-leipää, hummusta, puhalilleja, guacamolea jne. Kiitos Jennille loistavasta kirjasta, siinä riittää reseptejä kokeiltavaksi.

”Tämmöisen tavallisen tampion toteutettavissa”

Noniin, tsatsiki jääkaapissa, siitä tuli loistavaa, parempaa kuin mitään mitä Suomessa olen syönyt; mieleen tulee enempi ne tsatsikit mitä olen syönyt Kreikan pienillä saarilla mistä saa sitä aitoa kreikkalaista ruokaa. Hummus on asiantuntijan mukaan erittäin hyvää, mä en sitä juuri ole koskaan syönyt niin ei ole vertailupohjaa. Naan-leipää en olis ikinä ennen uskaltanu kokeilla ennenkuin näin sun reseptin. Taikina on helppo ja se on kohta ollut sen 1,5 h turpoomassa, taikina itsessään maistu hyvältä eli leivistä tulee hyvät kans  Puhalilli-taikina tehtiin vanhasta muistista mutta taikinaan lisättiin persiljaa. Väittäsin että tästä ei paljoa enää perjantai-illan kattaus parane

Ens viikolla koklaan burgereita, teen ne sämpylät ohjeen mukaan, viereen coleslaw-reseptin ja täytteeksi tulee naudan sisäfilettä joka valmistetaan tietenkin kokonaisena ja slaissataan ohueksi… Nam!” Anu

***

”Hummusta täydentävä Naan-leipä oli täydellisyydessään kuin kik-herneen sisar”

”Mellunkylän Marco Pierre on annoksen jälkeen valmis arvosteluun: tutustuin aikanaan hummukseen Herzelyassa Israelissa, palestiinalaisraflassa. Isännät ohjastivat kyseiseen ravintolaan syynä että siellä tarjotaan kuulemma alueen paras Hummus. Tsazikia on syöty useammassa paikassa katukeittiöstä viiden tähden luxusloungeen. Naan leipää on syöty pakistanista Israeliin ja muualle lähi-itään ja sen kautta kautta Eurooppaan.

Nyt Jenni kuuntele tarkkaan. Hummus ampui suoraan Top kolmoseen ja ainut mikä jäi uupumaan olikin lähi-idän ilmasto, huippuresepti. Tsaziki oli eittämäti yksi parhaista ever, no questions asked. Hummusta täydentävä Naan-leipä oli täydellisyydessään kuin kik-herneen sisar. Paitsi että lunasti paikkansa, täydensi aukottomasti aterian tinkimättömällä tavalla.

Lihapullat kehun omaan piikkiin mutta koskapa niidenkään osalta ei jäänyt toivomisen varaa, uskallan sanoa että opaskirjasesi toi onnistumisen iloa, taivaallisen herkutteluhetken, pienen ähkyn ja hymyn korvasta korvaan.

Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos. Kirjan tekijälle mutta myös Anulle joka toteutti reseptit ja itselleni joka ymmärsi täydentää annoksen palestiinalaisittain maustetuilla lihapullilla.” Mellunmäen Marco Pierre

***

”Hain hetki sitten postilaatikostani juuri ilmestyneen kirjasi. Jo kiitossanat saivat melkein tipan linssiin, koska sanoista välittyvät tunteet. Miten paljon ja mahtavan kokonaisuuden oletkaan saanut aikaan. Kiitos erinomaisesta kirjastasi. Se ei takuulla jää hyllyyn pölyttymään, vaan oma kotiväki sekä pahaa aavistamattomat koekaniystäväni pääsevät jatkossakin testikeittiöni uhreiksi. Tämän kirjan reseptejä todella kannattaa kokeilla.” Mia

***

”Voin lämmöllä suositella kirjaa kaikille jotka ovat vähäkään ruoasta kiinnostuneet.”

Hienoimman tästä kaikesta tekee se, että voi huomata kuinka emme juurikaan kaipaa kovia nimiä kirjojen kansiin luomaan uskottavuutta reseptien laadusta. Toisaalta kovia nimiä nämäkin leidit on, Jennin kirjakin on loistava osoitus siitä, että kotikeittiöistä tulee innostuneita ja innostavia visionäärejä, taiteellisia lahjakkuuksia ja pirun hyviä kokkeja. Jenni oli ilo nähdä livenä, pikkaisen kokkailla kebua yhdessä ja höpötellä. Hieno kirjailija, hieno bloggari, hieno ihminen ja perkele soikoon, törkysen hyvä kokki! Voin lämmöllä suositella kirjaa kaikille jotka ovat vähäkään ruoasta kiinnostuneet. Kirjassa olevat reseptit on helppoja ja uskon että resepteillä jokainen onnistuu. ” Onko Nälkä?-blogi

Hottis arvonta!

Pyysin kirjajulkkareihin sponssina La Costeña chipotle-chilejä. Maahantuoja lähetti perään vielä jättimäisen tulisen tuotepaketin. Otin siitä tuotteita testiin itselleni, mutta laitan loput tästä hottis paketista arvontaan! Osallistu arvontaan valitsemalla suosikkisi Katukeittiö-arvosteluista. Kriteerin päätät sinä; se voi olla paras, herkullisin, rehellisin, mielenkiintoisin… Kerro suosikki-linkkisi kommenteissa ja jätä sähköpostiosoitteesi niin olet mukana arvonnassa. Osallistua voi su 23.3. asti. ARVONTA ON PÄÄTTYNYT – KIITOS KAIKILLE OSALLISTUMISESTA. TUOTEPAKETTI LÄHTI NIMIMERKILLE ”LENTOEMO” – ONNEA VOITTAJALLE!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Yhteistyössä Bevista Oy: arvonnan tuotteet tarjosi La Costeña maahantuoja Bevista.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

59 Kommenttia

Jätä kommentti