Skip to main content

Katukeittiö – parempaa roskaruokaa kirjasta löytyy jäätelöreseptiä sen tuhannen sorttia; on Minin suosikki banaanista ja vadelmasta valmistettu pinkki pehmis, on suolakinuski pirtelöä, semifreddoa ja jääjogurttia. Jäätelökeksi tai oikeastaan minttupuffetti oli yksi jälkkäriresepti jonka olisi halunnut vielä mahduttaa Katukeittiö-kirjaani, mutta jossain vaiheessa oli todettava, tarkemmin 242 sivun jälkeen, että sosiinä.  Kaupan jäätelöaltaalla käteeni osuu useimmiten minttu-puffet, murueskimo tai Kolmen kaverin puteli.

Baileys kutsui minut Baileys Loungeen livechattaamaan ensi viikolla, joten sen kunniaksi kokeilin vihdoin tehdä pääsiäisprojektina itsetehtyjä jäätelökeksejä. Makuna Baileys ja minttu. Pienen järkyttävän säädön jälkeen sain puffet-kekseistä autenttisen näköisiä. Tällä hetkellä yksinkertaisuus ja helppous on keittiössämme kovaa huutoa (johtuen yöllisestä kovasta huudosta), joten yksinkertainen jippo jäätelön maustamiseen jää repertuaariin. Ihan perus vaniljajäätelö maustettiin Baileysillä sekä tuoreella mintulla ja pakastettiin uudestaan. Tässä reseptissä keksit leivotaan erikseen. Haluaisin myöhemmin vielä kokeilla jäätelökeksi reseptiä jossa koko komeus pakastetaan yhtenä laattana: alle keksitaikina, väliin jäätelömassa, päälle keksitaikina, pakastus ja paloihin leikkaus.

puffet jäätelö jäätelökeksi
Lapsuuden suosikki aikuisempaan makuun 🙂


Kokeilin kolmea eri tapaa valmistaa puffettikeksit ja vihdoin näytti oikealta!

Baileys – minttu puffetti

(n. 15–20 kpl)

taikina
200 g pehmennettyä suolatonta voita
2 dl ruokosokeria
1 dl muscavado sokeria
0,5 tl suolaa

4 rkl Baileys likööriä
2 tl vaniljasokeria
1 kananmuna

5 dl vehnäjauhoja
1,5 dl tummaa kaakaojauhetta
0,5 tl ruokasoodaa

Baileys-minttu jäätelö
1 l vaniljajäätelöä
4 rkl Baileys likööriä
kourallinen tuoreita mintunlehtiä

Jäätelön valmistus
Valmistele jäätelö jo edellisenä päivänä.  Laita jäätelöpaketti jääkaappiin pehmiämään vähäintään puoleksi tunniksi. Laita pehmennyt jäätelö kulhoon ja säästä litran pahvinen jäätelöpaketti. Sekoita pehmennyt jäätelö, 4 rkl Baileysia ja silputtu minttu. Lusikoi jäätelömassa takaisin pakettiin ja anna pakastua vähintään 4 tuntia tai yön yli.

Keksien valmistus
Tee heti: ota paloiteltu voi huoneenlämpöön pehmiämään ja laita uuni lämpeämään 180 asteeseen.

Sekoita huoneenlämpöinen pehmennyt voi, sokerit ja suola. Vatkaa yleiskoneella tai sähkövatkaimella noin 3 minuuttia. Lisää Baileys likööri, vaniljasokeri ja kananmuna. Vatkaa kunnes ainekset ovat sekoittuneet.

Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet: vehnäjauhot, kaakaojauhe ja ruokasooda. Työstä kuivat aineet taikinaan vähän kerrallaan siivilän läpi. Taikinasta tulee tököttiä. Leivontavälineesi hevosvoimista riippuen voit jatkaa loppujen jauhojen vaivaamisen taikinaan käsinkin – kuten minä tein.

Vuoraa uuninpelti leivinpaperilla. Puolita taikina ja kaulitse se leivinpaperin päälle ohueksi noin 0,5 cm kerrokseksi. Terävää veistä, pizzaleikkuria tai jos oltaisiin jenkeissä niin ice cream sandwich muottia käyttäen leikkaa taikinasta esimerkiksi suorakulmioita tai neliöitä. Ota keksit erilleen toisistaan ja pistele grillitikulla saadakseni autenttisen ”puffetti-lookin”. Nosta keksit pakastimeen 10 minuutiksi. Meidän pakastimeen koko peltiä ei saa survottua, joten nostin puffetit leivinpapereineen pahvin päälle ja pakkaseen.

Paista puffet-keksejä 180 asteisessa uunissa noin 10-13 minuuttia. Yhden erän kokeilin 20 minuutilla ja kekseistä tuli liian koppuraisia omaan makuuni. Keksit saisivat jäädä hieman pehmeiksi.

Keksien kokoaminen
Leikkaa kelmusta neliöitä. Aseta keksi kelmun päälle, leikkaa päälle pala jäätelöä ja aseta toinen keksi päälle. Toimi nopeasti ja kääri kelmuun. Pakasta vähintään 4 tuntia tai yön yli ennen tarjoamista.

Baileys jäillä on klassikko, mutta se on myös käyttiskamaa leivonnassa. Oletko leiponut jotain Baileysistä?

Lähtisitkö kanssani yhdelle tai kahdelle?

Ensi maanantaina ja keskiviikkona klo 19-21 olen live-chat vieraana Baileys Loungessa Facebookissa! Ilahtuisin niin paljon jos lukijoitani eksyisi kanssani chattäilemään 🙂 Kysy rohkeasti ruuasta, juomasta, tarjoiluvinkkejä, elämästä, bloggauksesta, kirjasta tai tule vain tervehtimään. Ensi viikolla Baileys Loungessa arvotaan myös Katukeittiö-keittokirja ja herkkukori. Treffataan Bailaysin äärellä! https://apps.facebook.com/baileys-lounge/


Yhteistyössä Baileys ja Blogirinki

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

10 Kommenttia

  • Jael sanoo:

    Tosi aidon näköiset puffetit ja varmaan ihanan makuiset Baileyllä maustettuna:)Täytyypä muistaa tuo aika kun olet siellä livenä ….

  • Jenni sanoo:

    Toivottavasti ”pääset paikalle”! Siis chattiin 🙂 Ma ja ke klo 19-21.

    Baileys maistuu tuossa jätskissä yllättävän paljon vaikka laitoin vain 4 rkl. Mutta mitä sitä makua peittelemäänkään!

  • Campasimpukka sanoo:

    Just sopivaa puuhaa vastasyntyneen äidille 😀 Hienot puffetit!

  • Jenni sanoo:

    Joo, just tälläistä kevyttä puuhastelua vaipan vaihdon vastapainoksi 😉

  • Terhi sanoo:

    ”Ihanaa” jos sinullakaan ei onnistunut tällä kertaa, vaikkakin minusta nuo puffet-keksit on justiinsa hyvännäkösiä. Luvattoman hyvännäkösiä…pakko laittaa kokeilulistalle!

    Ja oisimpahan päässyt maistamaan! Minttu-puffet on nimittäin yksi parhaista, ellei paras.
    Niin ja Baileys on kyllä parhautta!

  • Jenni sanoo:

    Sama taikina oli joka kokeilussa mutta etsin parasta tekotapaa. Keksit ovat vieläkin vähän liian rapsakoita – olisin halunnut ne vielä hieman pehmeämmiksi. Mutta tuo jäätelö onnistui nappiinsa yksinkertaisuudessaan 🙂

  • Anne sanoo:

    Tämä on aivan järkyttävän ihana ohje. Minttupuffetti ja Baileys on mun suosikit, ja nyt niitä on aivan pakko kokeilla yhdistää. Leipojan taitoja mulla ei ole noin paljon kuin sulla, mutta äitienpäiväksi ehkä hemmottelen itseäni (muille ei riitä!).

  • Peggy sanoo:

    Ihanan näköinen kokonaisuus! Puffetit ja Baileys ovat aina olleet mieleeni, vaikka en jäätelöstä enkä monesta alkoholistakaan pidä. Tätä pitää ehdottomasti kokeilla 🙂

  • Jenni sanoo:

    Njää Anne, en puhuisi leipojan taidoista. Lähinnä moukan tuurista tai pään hakkaamisesta seinään. Tässä tapauksessa hakkasin sitä päätä seinään useammankin kerran 🙂 Ihanaa äitienpäivää!

  • Jenni sanoo:

    Olet varmasti harvinaisuus jos et jäätelöstä pidä 🙂 Vaniljapohjainen Baileys jäätelö on kyllä raikas, mutta silti siinä maistuu se Baileys. Mulla on vähän sama että en pidä monenkaan vahvemman alkoholin mausta, mutta Baileysistä kyllä tykkään ja leivontaan yhdistettynä vielä parempaa.

Jätä kommentti