Skip to main content

Uh. Äh. Auts. Kompuroin elegantisti mukulakivillä kohti lauttarantaa. Olen selkeästi uusi asukas Suomenlinnassa.  Uusi vähän-liian-kirkkaan-keltainen Helly Hansen sadetakki kielii epätoivoisesta yrityksestäni soluttautua alkuperäisväestöön. Toivoa on, sillä jo yksi venäläisturisti kysyi olenko ruotsalainen. Enää puuttuu ahavoitunut rusketus. Teen pikapuhelun Nirsolle, joka hyppää juoksutrikoihin ja tekee uusia ennätyksiä juostessaan minulle toiset kengät mukaan välttääkseni ainakaan kengistä johtuvan kompuroinnin palatessani yöllä takaisin saareen. Olin matkalla Blogiringin vuosittaisille kesäkekkereille, ja näitä bileitähän tämä mamma ei jättäisi väliin.

HAPPY JENNI // MUKULAKIVI // BLOGIRINKI.FI // TOIMISTO // DRINKSUT  // PUTTE’S PIZZA

Olihan se outoa astella oman firmansa bileisiin tietämättä yhtään tarkemmin mitä oli luvassa. Toimisto näytti niin tunnelmalliselta, että vähän tuli jo mammalomalaisen ikävä töihin. Pöydät notkuivat Puttesin pizzaa ja nesteytyksestä vastasi juomasponsorit Hartwall ja Plan B-viini. Onnellinen Joe taisi olla illan kuvatuin vieras. Sen lisäksi että on aina ihana nähdä vanhoja ja tulevia bloggaajaystäviä rennossa illanvietossa niin tulipahan opittua ihan asiaakin. Paikalla oli mm. asianajaja kesken hääpäivän viettonsa kertomassa tekijänoikeuksista ja affiliate-markkinoinnnista, vloggaaja Toni Nummelan videotervehdys ja vinkit videobloggaukseen sekä käytiin läpi Blogiringin tuoreimmat kuulumiset. Yksi suurimmista juhlinnan aiheista oli Blogiringin uudistuneet nettisivut.

Blogirinki.fi – kaikki saman katon alta

Vihdoin se siis on täällä! Jo lähes kaksi vuotta sitten haaveilin sivustosta josta olisi myös iloa blogien lukijoille eli sinulle. Viime talvena kävimme Lauran kanssa vihdoin tuumasta toimeen, töhersimme ruutupaperille uuden saitin rautalankaversion ja nyt – uskomatonta mutta totta – se on livenä! Suosittujen ruoka, leivonta- ja perheblogien tuoreimmat postaukset löytää nyt kaikki kätevästi saman katon alta osoitteessa www.blogirinki.fi. Sivuilta voi hakea reseptejä, lukemista, inspiraatiota ja jatkaa sitten suoraan blogeihin lukemaan. Sivuilla on siis hakutoiminto. Sadan blogin uudet postaukset alkoivat nyt kertyä pohjattomaksi resepti- ja juttuarkistoksi. Tunnusten avulla voit tallentaa muistiin suosikkipostauksesi. Blogirinki.fi on siis osoite josta kannattaa aloittaa nettisurffaus! 🙂

Juhlahumua piisasi, sillä partisissit juhlivat kuulemma aina aamuun asti mummotunnelia myöden. Itse ehdin takaisin saareen toiseksi viimeisellä lautalla. Ei sovi myöhästyä, sillä lautan lisäksi ainoa kulkuvälineeksi jää ambulanssi merenalaista tunnelia pitkin. Seuraavana päivänä oli tuulettunut olo ja vauvakin antoi nukkua pitkään. Ihanat juhlat, kiitos emännille, vieraille ja etenkin kaikille uusille naamoille jotka uskaltautuivat paikalle ja sain tutustua! Jaksaa taas hetken mammalomailla.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

  • Chef Jones sanoo:

    Tattis ja kiva kun pääsit paikalle. Oli kyl kemut kohdallaan.

  • Apua, harmittaa niin paljon ettei tänäkään vuonna päässyt paikalle asti ! Kemut näyttää niin mahtavilta ja noita sivujakin pitää hehkuttaa, UPEET 🙂

  • Iina Maria sanoo:

    Oli mukava tavata 🙂 Ja voi vitsi mitkä kemut, onneksi tuli lähdettyä. Mahtava kuulua tälläiseen porukkaan 🙂

  • Peggy sanoo:

    Ihanat kesäkekkerit! Illan tunnelma hurmasi minut täysin ja seura ei olisi voinut olla parempaa. Oli mukava tutustua myös sinuun 🙂

    Aamulla kutsui Lintsi, jonne mentiin koko perheen voimin. Hymyillen juoksin siellä lasten perässä, vaikka pizza ja hieman kuohuva maistuikin vielä suussa 😉 Siitä pizzasta kuitenkin haaveilen jo uudelleen.

  • Huippubileet! 🙂

    -Heidi

Jätä kommentti