Skip to main content

Jengi taputtelee olalle kun oot ihan supernainen ja saat kaikkea aikaiseksi äitiyslomallakin. Joo, eilen sain aikaiseksi munakkaan. Munakas on ihan loistavaa tavaraa. Teen munakkaita kun totean, että ”jääkaapissa ei ole mitään syötävää”. Jos on kananmunia, on munakasta, sillä munakkaan sekaan voi lisäksi heittää melkein mitä vain. Parmesaani oli päässyt homehtumaan, mutta Valiolta saatu texmex-juustoraaste uutuus suli joukkoon. Ja lopulta suuhun. Nuhistumisvaarassa ollutta ja kuumennuksen kestävää lehtikaalia laitoin joukkoon reippaanpuoleisesti.

Perus munakassettini alkaa yleensä oliiviöljystä, valkosipulista, chilistä ja sipulista. Tässä välissä sekaan laitetaan mitä täytteitä sattuu olemaan, kuten kasviksia. Setti loppuu rikottuihin kananmuniin, raastettuun juustoon, pippuriin ja suolaan. Mini on nykyään kokoajan kinumassa tulista ruokaa. Tämä oli kuulemma ”sopivan tulista”.

Texmex – lehtikaali munakas

pannullinen
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
puolikas chilipalko
1 sipuli
kourallinen kirsikkatomaatteja
3 isoa lehtikaalen lehteä
puoli pussia Valio texmex juustoraastetta
7 kananmunaa
suolaa
pippuria
uunin kestävä paistinpannu
Kuullota pannulla öljyssä silputtu valkosipuli, chili (siemenet poistettu) ja sipuli. Lisää kirsikkatomaatit ja paista hetki. Pieni sillä välin lehtikaali ja lisää joukkoon. Kääntele ja anna paistua 3-5 minuuttia. Riko kananmunat kulhoon ja riko rakenne. Mausta munat suolalla ja pippurilla. Kaada munat pannulle ja sekoita nopeasti täytteiden sekaan. Ripottele päälle juustoraaste. Nosta pannu 170 asteiseen uuniin ja paista 5-10 minuuttia kunnes juusto on sulanut ja munakas jähmettynyt.


Blogireality. Kyllä, etualalla on likainen vaippa 😀

On the radio – whoa oo!

Psst. Huomenna Radion Novan aalloilla puhetta ruokabloggaamisesta, millä ruokabloggaaja oikein elää (muulla kuin texmex-juustoraasteella), Katukeittiön kirjoittamisesta ja reseptivinkki viikonloppuun 🙂

Radio Nova / Mamma Maria / La 20.9  n. klo 10:30


Yhteistyössä Valio. Juustoraaste saatu tuotenäytteenä.

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

11 Kommenttia

  • Minna Vuo-Cho sanoo:

    Munakkaat ovat meilläkin usein arkilounaan pelastajia. Silloin, kun jääkaapista ei löydy muuta kuin vähän juustoa ja muutenkin tarjonta on rajallista. Tämän kesän suosikki oli vuohenjuusto, minttu, herne-yhdistelmä, tai sitten se chorizo-punasipuli tai…

  • Sofia sanoo:

    Tuning in 🙂
    Läntisessä saaristossa (tuolla abborelandiassa) munakasta, jossa ei ole muita täytteitä, kun se munaseos, sanotaan munakkaaksi.
    Heti, kun sen joukkoon lisätään niitä kaapin perältä löytyviä kasviksia (ihan sama mitä kasviksia) ja vanhoja ruokajämiä, kuten keitettyjä preunoita, nimi onkin lantomelett, eli maalaismunakas. Ja juuri silloin se muuttuu sellaiseksi, josta minä pidän!
    Tämä näyttää herkulliselta!

  • Ah, näyttää ihanalta. Pitää kans koklata lehtikaalia munakkaassa.

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

  • Sari sanoo:

    Täälläkin munakas on nopea ja suht terveellinen arjen pelastaja 🙂 nyt kun kasvimaa on täynnä kesäkurpitsoita, tulee niitä raastettua tai viipaloitua reilusti mukaan. On the side sitten proteiinia eli raejuustoa 😉 nyt kun asiaa aloin oikein miettimään, niin tulee itse asiassa syötyä aika paljon munia. Mikäköhän on sellainen hyvä raja munan syömiseen ( terveysvaikutukset) onko tietoa 🙂 ?

  • Jenni sanoo:

    Tuoreet herneet on parhaita kesäisin! Ja chorizo tai raakamakkara sopisi tähänkin reseptiin 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos tästä tiedonjyvästä! Pelkkä munakasmunakas on vähän liian pliisu ja kevyt lounaaksi. Täytteitä saa olla 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kokeilin myös ekaa kertaa! Toimii hyvin koska lehtikaali kestää jopa paistamisen pannulla.

  • Jenni sanoo:

    Kesäkurpitsan kukatkin olisivat niin kauniita ruuanlaitossa, mutta puuttuu vain se kasvimaa..Yleisesti kai ”turvallisena” rajana pidetään 1-2 kananmunaa per päivä, mutta riippuu varmasti kolesteroliarvoista. Silloin kun syön niin syön useamman kerralla (esim munakas), mutta ehkä kerran viikossa. Jos on jotain ongelmaa arvoissa niin kannattaa konsultoida lääkäriltä ruokavaliorajoitukset.

  • Minna sanoo:

    gruyere juuston loput sopii myös hyvin lehtikaalin ja perunan kanssa munakkaaseen. Herkulliselta näyttää ja hyvin olet kyllä saanut aikaiseksi äitiyslomalaiseksi 🙂

  • Merja sanoo:

    Ihanan mehevän näköinen munakas! Taito on, ettei sitä paistele innoissaan liian kuivaksi. Siippani osaa sen paljon paremmin kuin minä, joten hän usemmiten munakasvastaava :D.

Jätä kommentti