Skip to main content


K-18 Yhteistyössä Baileys

Vietin viime viikonlopun sohvalla Baileys-pullo kainalossa ja makustelin mielessäni jälkiruokareseptejä. Jos kerron tästä raskaasta työtehtävästäni eläkeyhtiöille, päästääköhän ne mua koskaan eläkkeelle. Viime keväänä minttupuffettini kasvoi aikuiseksi Baileysillä. Tällä kertaa tartuin klassikkoon. Jos ravintolan listalla on tiramisu, tiedän mitä Nirso tilaa. Jos ei ole tiramisua saatavilla, niin suklaakakun. Tai vähintäänkin listan suklaisimman jälkiruuan. Päättelin että kaksi klassikkoa yhdistettynä täytyy olla herkullisempaa kuin osiensa summa, ja näin syntyi Baileys tiramisu. Alkuperäinen Nirson tiramisu resepti on löytö blogiarkistojen syövereistä. Muokkaamassani reseptissä Baileys kutkuttaa ja kikatuttaa kielenpäällä juuri sopivasti. Minille tein oman alkoholittoman tiramisun kostuttamalla keksit pelkällä maitokahvilla.


Maistelu on reseptikehityksen kriittisimpiä vaiheita ja vaatii äärimmäistä keskittymisrauhaa.

Baileys tiramisu kerrostettiin espressolla ja Baileysillä kostutetuista savoiard-kekseistä, mascarpone-juustosta ja keltuais-sokeri sekä valkuaisvaahdosta. Kaivoin pölyttyneen espressokeittimemme naftaliinista. Jatkuvien remonttisuojausten takia Rouva Rancilio on ollut koko syksyn pois käytöstä ja aamukahvit on suodatettu huomattavasti sopuisammalla Harion ihmelaitteella. Tiramisu kaipaa potkua vahvasta espressosta.


Rouva Ranchilio oli yhteistyöhaluinen –  tällä kertaa.


Tiramisussa taikinan tekeminen itse ei välttämättä maksa vaivaa. Savoiardi-keksit toimivat loistavasti.


Savoiardi-keksit dipataan vikkelästi Baileysiin ja espressoon.

Baileys tiramisu

6 hlö

pohja
1 pkt Savoiardi-keksejä
1,5 dl espresso kahvia
1,5 dl Baileys likööriä

täyte
0,5 dl sokeria
4 munan valkuaista
4 munan keltuaista
500 g mascarponejuustoa

pinnalle
sokeroimatonta reilun kaupan kaakaojauhetta tai suklaaraastetta

täytteen valmistus
Vaahdota sokeri ja kananmunan keltuaiset. Sekoita sokeri-keltuaisvaahtoon huoneenlämpöinen mascarpone. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Yhdistä vaahdot varovaisesti sekoitellen.

Oikeaoppisesti keltuaisia tulisi puolet valkuaisten määrästä, mutta muutaman kananmunankeltuaisen säilyttäminen jääkaapissa tarkoittaa omalla kohdallani aina lopulta roskiin heittämistä. Vältetään siis hävikkiä, mutta huomaathan että reseptin vaahto on hieman normaalia kellertävämpää kuin ehkä olet tiramisussa tottunut.

pohjan valmistus
Keitä sufee ja anna jäähtyä. Sekoita kahviin Baileys likööri. Dippaa savoiardi-keksit nopeasti molemmin puolin. Alkoholittomassa versiossa voit vaihtaa liköörin espressoon ja/tai maitoon.

tiramisun kokoaminen
Kokoa Baileys tiramisu yhteen isoon astiaan tai tehdä yksittäisiä annoksia. Hauska jälkkäri illanviettoon syntyy vaikka tunkemalla tiramisu yhteen jättimäiseen lasipurkkiin. Lado kerros kostutettuja keksejä astian pohjalle. Lätki päälle vaahtoa. Toista. Koristele kaakaojauheella tai raasta päälle jääkaappikylmää suklaata. Anna seistä jääkaapissa vähintään kaksi tuntia ennen tarjoilua. Voit valmistaa tiramisun myös edellisenä päivänä, mutta jätä koristelu viime tippaan.


Sulle, mulle, mulle…

Lisää Baileys makustelua löydät Baileys Suomen Facebook sivuilla. Baileysiä seuraamalla et myöskään missaa muita tulevan syksyn Baileys reseptejäni! 🙂


Yhteistyössä Baileys

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

26 Kommenttia

  • Nanna sanoo:

    Ooh ihanaa… Tiramisu ja minä ollaan kans melko tight couple.
    Taikinan teko ei tosiaan maksa vaivaa, koska aito ja alkuperäinen tosiaankin tehdään aina noista kekseistä. Vastustan fanaattisesti kaikkia kakkupohjahenkisiä tiramisuja. Saa kai ihminen jossain asioissa edes olla fanaattinen?

  • Maarit sanoo:

    Voi kääk mitä herkkua! 🙂

  • Tuplaespresso sanoo:

    Minkä merkkisiä savoiardikeksejä käytit? Olen huomannut niissä olevan aika isoja eroja. Joitain savoiardeja ei kertakaikkiaan voi dipata kahviin riittävän nopeasti etteikö niistä tule sillä samalla hetkellä pehmeää pullamössöä…

  • Eija sanoo:

    Oi, oi mikä jälkkäri, tuo vie varmasti kielen mennessään. Olen tosi perso noille makeille herkuille, mitkä sisältää Bailey'sia.☺

  • Sari sanoo:

    Ooii Baileys..ooii tiramisu <3

  • Jenni sanoo:

    Ooo, pakko kokeilla seuraavan kerran, kun saan aikaiseksi tehdä tiramisua! Tähän asti olen dippaillut keksejä amaretolla terästetyssä kahvissa, mutta tämä kyllä kuulostaa erittäin varteenotettavalta vaihtoehdolta.

  • Hanna sanoo:

    NAAAMMM. Mä oon siitä outo, etten tykkää tiramisusta. En ole luultavasti vaan siis saanut koskaan HYVÄÄ. En voi sietää niitä yyberkosteita kakku- tai keksiylläreitä sinänsä herkullisen mascarponemeiningin keskellä.
    Tätä voiskin testata, ainakin näyttää ja kuulostaa ihanalta.

  • Jenni sanoo:

    Todellakin saa olla tiramisufanaatikko. Tärkeistä asioista kysymys! Tiedät sis paremmin eli keksien kanssa resepti itseasiassa on juurikin alkuperäinen. Päättelin että keksit ovat automaattisesti ”oikotie onneen”.

  • Jenni sanoo:

    😀 Spontaani reaktio!

  • Jenni sanoo:

    Keksit olivat K-supermarketista ja merkki italialainen Vicenzovo (beige-punainen paketti). Eivät menneet kovin nopeasti mössöksi. Yksi unohtui pidemmäksi ajaksi lillumaan, jolloin vasta mössööntyi. Mutta ei niitä kannata lillutellakaan, vaan nopeasti kastaa molemmin puolin. Vicenzovo vaikutti laadukkaalta, tosin olivat ainoa vaihtoehtokin hyllyssä.

  • Jenni sanoo:

    Kerro ihmeessä mitkä ovat suosikki Baileys-herkkusi! Jos saisin vaikka ideoita seuraaviin resepteihin 🙂

  • Jenni sanoo:

    <3 Hyvä kombo!

  • Jenni sanoo:

    Samoin, olen myös käyttänyt perinteisesti amarettoa. Baileysillä tulee kivaa vaihtelua jos innostut herkuttelemaan.

  • Jenni sanoo:

    Toi ON snadisti outoa. Tiramisu on Nirson benchmark ruoka jolla se tavallaan voi testata ravintolan tasoa. Ainakin Nirso voi siis kertoa että tiramisuissa todella on eroja. Ootko maistanut raakatiramisua jos et tykkää keksiylläreistä? Söin joskus raakatiramisua cafe Kokossa. En nyt tiedä oliko sillä mitään tekemistä tiramisun kanssa, mutta ihan hyvä jälkkärinä.

  • Eija sanoo:

    Pannacotta, johon laitoin hasselpähkinä-Baileysia oli kyllä syntisen hyvää…☺

  • Peggy sanoo:

    Ihan naurattaa! Kun avasin blogisi, näin jo lusikan nousevan kulhosta suuhuni. Kuulostaa todella ihanalta. Olen vain kerran elämässäni tehnyt tiramisua ja siitä on aikaa yli kymmenen vuotta! Heti kun Baileyspullo ilmestyy kaappiin, kokeilen reseptiäsi!

  • Apuaaaa, tuo eka kuva sai aikaiseksi aika akuutin annoskateuden ja hirveän baileyshimon 😀 tätä täytyy testata!

  • Jael sanoo:

    OI nami,Baileys on niiiin hyväääää!!! Tuli nyt kauhea himo!

  • Tuplaespresso sanoo:

    ok, kiitos 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Nam! Tätä pitää heti kokeilla!!
    P.s. älä heitä ylimääräisiä keltuaisia pois – ne voi aivan hyvin pakastaa tulevaa käyttöä varten. Ei tule hävikkiä. Samaa olen tehnyt myös ylimääräisten valkuaisten kanssa – ja olen miettinyt jopa, että niistä tuntuu tulevan parempaa marenkia kuin ei-pakastetuista… 🙂 Terv. TiV

  • Jenni sanoo:

    Ilmeisesti onnistuneen ruokakuvan merkki 🙂 Loppuvuoden juhlien aikaan saattaa ilmestyäkin!

  • Jenni sanoo:

    Vähän niinkuin annoskateutta ravintoloissa, mutta blogeissa. Hyvin sanottu – jää blogisanavarastoon 🙂

  • Jenni sanoo:

    Mietin samaa kun makustelin Baileysia. Harva alkomahoolipitoinen juoma on oikeasti vaan ihan sairaan hyvää 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos tästä!! Ei käynyt edes mielessä että kananmunaa voisi pakastaa! Näin teen jatkossa.

  • ssiiri sanoo:

    Taivaallinen herkku!

  • Anonyymi sanoo:

    Hei! Pakko kysyä mistä noin ihania lasimukeja saa?

Jätä kommentti