Skip to main content


Kuvan otti superlahjakas Anni / Muutakin kuin tanssia -blogista

Olin luonnostellut tähän postaukseen turhanpäiväistä lässytystä nettijoogasta. Viime päivien traagiset tapahtumat ovat saaneet pintaan voimattomuuden tunteita. En tiedä asiasta, enkä voi sitä muuttaa. Mutta voin kertoa, että on ok pyytää apua.

Vauvavuodesta selviämiseen olen tarvinnut tervettä itsekkyyttä. Omien rajojen tunnistamista. Mutta ennenkaikkea olen tarvinnut apua. Olen saanut apua jaksamiseen aviomieheltäni, yhtiökumppaniltani, ystäviltä, sukulaisilta, liikunnasta, ruokavaliosta ja tästä blogista. Meillä on jo yksi harjoituskappale, Mini, joten tiesin tällä kierroksella jo hieman mitä odottaa. Ja tulihan se sieltä. Yövalvomisista johtuva kaatoväsymys ja uupumus. Kärsin kesän kynnyksellä pahasta univajeesta. Pelkkä arjesta selviäminen alkaa tuntumaan vaikealta, pienikin vastoinkäyminen musertavalta, lastenhoito raskaalta,  korvissa humisee ja pää on paksu.

Yöt ovat pahimpia. Aina kun olit juuri nukahtanut, sinut tökätään hereille. Joka yö. Kuukausien ajan. Pystyin vielä analysoimaan tilannettani ja tiesin että kärsin univaajeesta johon auttaisi vain nukkuminen. Myös läheisten kannustus oli tärkeää. Nirso patisti puhumaan neuvolassa. Ajattelin että mitä se auttaa. Kukaan ei voi auttaa. Avun pyytäminen tuntui myös epäonnistumiselta. Heikkoudelta. Häpesin.

Neuvolatäti näki jo naamastani että kaikki ei ole kunnossa, eikä sanoja tarvittu hetkeen kun kyynelkanavat lävähtivät auki. Olin yrittänyt niin monta kuukautta olla reipas. Neuvolassa toimii neuvolapsykologi, mutta yllätyin että tarjolla olikin ihan konkreettista apua. En tarvinnut päähän silittelyä, vaan tarvitsin unta. Sain neuvolasta pari puhelinnumeroa. Sosiaaliviraston kautta järjestyi kotipalvelu. Kartoitimme yhdessä perheemme tarpeen. Heillä on varmasti moniongelmaisia asiakkaita joille pelkkä kotiaskareista selviytyminen on haastavaa. Mutta se että joku muu tarvitsee apua vielä enemmän, ei poistanut omaa avuntarvettani. Kaksi rouvaa kävivät kärryttelemässä Herra Simpukkaa kaksi kertaa viikossa kesän ajan. Kun ulko-ovi kolahti, työnsin korvatulpat korviin ja nukuin kolme tuntia sikiöasennossa. Jo parin viikon päästä energiatasoni alkoivat nousta ja pikkuhiljaa jaksoin olla se hyvä äiti lapsilleni ja rakastava vaimo miehelleni, jollaisen he ansaitsevat.

Herra Simpukka herättää edelleen 1-6 kertaa yössä. Saan kuitenkin edes välillä nukuttua viisi tuntiakin putkeen. Joskus nukun sohvalla korvatulpat päässä. Pullosta syömistä harjoitellaan. Nirso käy laittamassa tuttia. Helpottavinta on tietää että jos tilanne menee tarpeeksi pahaksi niin apua on saatavilla. Ystävien puheiden perusteella näin hyvin ei taida olla joka kunnassa. Toivon että perheiden tukemiseen suunnataan tulevaisuudessakin resursseja.

Yritän pitää myös huolta fyysisestä terveydestäni. Olen ollut aina selkävaivainen ja lääkäri on käytännössä tuominnut minut ikuiseen liikuntapakkoon. Aikaa omalle hyvinvoinnille ei tule itsestään vaan se on tila joka on otettava. Maanantai on sovitusti minun iltani, jolloin käyn vesijuoksemassa. Syksyn aikana yritän hiljalleen herätellä kehoani liikkumaan voimallisemmin ja vahvistaa lihaksiani. Pienen vauvan äitinä taistelen minuuteista. En kiellä etteikö olisi ihana venytellä ja vanutella punavuorelaisen joogasalin lattialla ja rakastaa universumia. Mutta irrottautuinen 2,5 tunniksi 45 minuutin treenin takia on nyt utopiaa. Herra Simpukka nukkuu päiväunetkin pätkissä, jolloin omaa aikaa voi iltapäivisin olla 30-45 minuuttia. Siinä ajassa käy joogatunnilla!

Heti kun haistan tilaisuuden, kääräisen joogamaton rullalta ja avaan läppärin. Nettijoogasivusto Yoogaiassa on livetunteja, mutta toistaiseksi koen hankalaksi sitoutua mihinkään tiettyyn kellon aikaan. Kaikki tunnit voi katsoa myöhemmin nauhalta. Tunnit eivät rajoitu myöskään vain joogaan vaan mukana on erilaisia lihaskunto, venyttely, vanuttelu, pilates, kahvakuula, foamroller tunteja, aloittelijoista edistyneisiin, suomeksi ja englanniksi. Nettijoogan idea on yksinkertainen mutta toimii ainakin tässä elämäntilanteessa. Parikin kertaa viikossa on tuntunut riittävältä aloittelijalle. Pienikin määrä liikuntaa rentouttaa, ja auttaa jaksamaan.

Hyvää vointia kaikille kotiäideille, pyydetään apua ja toivotaan kauniita unia! Huomenna blogiin tulossa kevyempiä aiheita ja kuolattavaa 🙂

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

28 Kommenttia

  • Andalusiana sanoo:

    hieno teksti – oivaltava ja täyttä asiaa. energisiä jatkoja sinne <3!

  • Jael sanoo:

    Tsemppiä Jenni! Toivottavasti Herra Simpukan univälit pian lisääntyvät (loppujen lopuksihan niin käy;D)

  • Sari sanoo:

    Hyvä kirjoitus. Kun apua osaa pyytää, niin kyllä sitä yleensä saa. Meilläkin on mennyt koko tämä vuosi enemmän tai vähemmän sumussa. Tekemistä liikaakin ja 1 vuotias joka ei anna nukkua. Kun illalla/yöllä pääsen töiden kimppuun ( silmät ristissä) on sekin juhlaa, kun saa keskittyä vain yhteen asiaan sen hetken! Musta on tosi hyvä herätellä keskustelua tästä aiheesta, koska moni ei uskalla tai osaa pyytää sitä apua kun sitä tarvitsee!

  • Jenni sanoo:

    Kiitos, voidaan nyt ihan hyvin 🙂 Energiaa ainakin riittää. Vauvalla 😀

  • Paljon energiaa sinne. Meillä vauvavuodesta selvittiin, mutta taaperoarki toi omat ongelmansa. Kuvaan astui eroahdistus, yöitkut ja uhma. 😀

    Mä selviän sillä että ajattelen tän olevan pieni hetki elämästä ja kohta lapsi on niin iso et surettaa. :') <3 Jaksamista sinne!

  • Hanna sanoo:

    Rohkea kirjoitus, kiitos Jenni.

  • Julia sanoo:

    Niin tutta, niin tuttua… Kamalia tapahtumia, mut hienoa että tästä vihdoin puhutaan. Kurjaa, että piti ensin tapahtua tuollasia asioita 🙁

  • Jenni sanoo:

    Toisen kohdalla tietää jo että kyllä tämä JOSKUS loppuu 🙂

  • Jenni sanoo:

    Häpeän takia se avun pyytäminen on jotenkin niin vaikeaa. Teidän projektit kuulostaa kyllä hurjilta, saati sitten jos ei nuku kunnolla. Onko teillä sukulaisia jotka voi jeesata?

    Suomalainen neuvolajärjestelmä on kyllä tosi tärkeä. Kynnystä voisi vieläkin laskea niin että äitien kanssa puhuttaisiin enemmän jaksamisesta jo ennen vauvan syntymää. Mutta tosiaan olen kuullut että kaikissa kunnissa apua ei ole ollut käytännössä saatavilla…

  • Jenni sanoo:

    Niinhän se on että kun yksi vaihe on ohi niin ei tiedä mitä odottaa kulman takana! Hyvässä ja pahassa. Joskus taas ongelmat voi kasautua tai jäädä päälle niin pitkäksi aikaa että tuntuu ettei selviäkään enää hetkeäkään. Silloin kyllä kannattaa jo hakea apua 🙂

  • Jenni sanoo:

    Mitä vanhemmaksi tulen sitä vähemmän välitän mitä muut ihmiset ajattelevat. Jotkut asiat aiheuttavat silti vieläkin häpeää, tämä oli yksi niistä. Tästä kirjoittaminen kävi itsellekin terapiasta – häpeä poistuu 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Hyvä kirjoitus! Kiitos! Odotan kolmatta lastani ja mietin miten saan nukuttua nyt ja sitten kun vauva on syntynyt. Nyt aion olla itsekäs ja vaatia saada nukkua! Väsymys, sumeat päivät, itkuherkkyys tulivat tutuksi, muttei perhe juuri sitä ymmärtänyt. Äitini näki väsymyksen, muttei juuri osannut reagoida siihen. Ajatellaan vaan että kyllä äidin täytyy jaksaa.

  • Peggy sanoo:

    Hienoa, että joku uskaltaa kirjoittaa tuntemuksistaan rehellisesti ja avoimesti. Neljän lapsen äitini, tiedän mitä väsymys ja voimattomuus on. Minulla on ikävä kyllä toisenlaiset kokemukset avusta ja tukemisesta, vaikka olen asiat ääneen sanonut ja pyytänyt apua ammattilaisilta, toistamiseen. Olen saanut vastaukseksi, kyllä sinä pärjäät, olet vahva ihminen ja osaat hoitaa ongelmat maalaisjärjellä. Itkien lähdin kotiin. Ajan ja ihanan mieheni tuella selvisimme eteenpäin sitten lopulta, mutta sumussa meni se ajanjakso. Onneksi minulla on perhe, joka pitää yhtä <3

  • Paula sanoo:

    Voin vain lähettää vertaistuellista sympatiaa! Minun ”vauva” 1 v 2kk edelleen harrastaa äitinsä herättelyä ja yöryyppäjäisiä turhan aktiivisesti. Jaan myös selkävaivaisuuden kanssasi, eikä sekään tosiaan unia paranna. Mutta toisella kierroksella on onneksi se opittu tieto, että kyllä tämä aikanaan loppuu. Toivottavasti se aikanaan ei ole kovin kaukaisessa tulevaisuudessa 🙂

  • Herkkuhovi sanoo:

    Mikähän sen häpeän tai kynnyksen nostaa niin korkealle, että välillä apua on vaikea pyytää? Onneksi näistä asioista puhutaan nykyään niin paljon enemmän ja avun pyytäminen tuntuu toivottavasti aina vaan helpommalta. Hienoa tuollainen että lapsi oikeasti haetaan muualle hoivaan ja äiti saa levätä, toki se olkapääkin neuvolassa on tärkeä mutta ei se auta univelassa. Meillä on vauva-ajan valvomiset ohi mutta nyt oman sairauteni vuoksi univelka kertyy salakavalasti, siinä vaiheessa kun ei ajatus kertakaikkiaan kulje ja päässä humisee tajuaa mennä päikkäreille. Siitäkin tulee revittyä huono omatunto mikä on kyllä ihan typerää..
    Tsempit, toivottavasti uniongelmat ovat teillä pian ohimennyttä elämää! 🙂

  • Hyvä Jenni! Hieno kirjoitus. Juteltiin juuri tänään töissä neuvolan tarjoamasta avusta, ja valitettavan monella oli heistä aika pahaa sanottavaa.. Itse (vielä) lapsettomana voin vain kuvitella väsymyksen ja siitä seuraavan pahan olon. Olisi niin upeaa, jos jokaisella olisi edes joku kenelle voisi puhua – kaikesta. Voimia ja ihanaa syksyä!

  • Sari sanoo:

    Sepä se, kun kukaan läheisistä ei asu lähellä että sitä kautta saisi apua. Siksipä se onkin tätä hampaat irvessä meininkiä. Mutta, päivääkään en kuitenkaan vaihtaisi pois. Ihminen on siitä mahtava epeli, että sitä sopeutuu melkein tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja minäkin olen niin monessa liemessä keitetty 🙂 että kyllä se tästä.Lohduttaudun tässä kaiken keskellä sillä, että kaikki on ohimenevää 🙂

  • Aila sanoo:

    Kuulostaa niin tutulta; nukkuminen jäi aikoinaan todella vähiin. Monella äidillä voi olla synnytyksen jälkeistä masennustakin. Olen huomannut, että puhumalla avoimesti asioistaan, saa apua ja vertaistukea ja huomaa, ettei todellakaan ole yksin.
    Tsemppiä ja positiivisia ajatuksia, lopulta tuo vaihe on hujauksessa ohi. Tärkeää on myös se aika pienten lasten kanssa, ennen kuin huomaakaan, ne ovat lentäneet jo pesästä! 🙂

  • ▲nni sanoo:

    Olet aivan ihana tyyppi
    hieno kirjoitus.
    <3
    Ja kiitos,
    tai itseasiassa tupla-kiitos – ihan mahtava joogasivu löytö!

  • Jenni sanoo:

    En tiedä mitä tässä perheessä tapahtui, enkä tietysti millään tavalla oikeuta tai edes ymmärrä tekoa (jos nyt joku sattuisi niin ymmärtämään mun kirjoituksen), mutta se sai minut ajattelemaan ja kertomaan että on ok hakea apua eri elämänvaiheissa – uupumukseen, parisuhdeongelmiin, mielenterveyden heilahteluihin tai mitä nyt elämä tuokaan eteen. Tsemppiä teillekin! 🙂

  • Jenni sanoo:

    Noi on vaikeita tilanteita, ja monesti puolisokin on enemmän tai vähemmän väsynyt, ja silloin on vaikeampi olla empaattinen toista kohtaan, ja viheliäs pyörä on valmis. Vanhemmilla, tai muilla äideillä, on ehkä itsellään ollut vaikeaa, niin ajatellaan alitajuisesti juuri näin että äidin täytyy jaksaa vaikka mikä olisi.

  • Jenni sanoo:

    Perheen tuki auttaa varmasti, ihanaa että asiat ovat hiljalleen järjestyneet. 4 lasta, en voi edes kuvitella 🙂 Tosi ikävää että hätää ei olla otettu tosissaan. Sattumasta voi olla paljon kiinni, kuka siellä toisella puolella pöytää istuu ja millaisella ammattitaidolla osaa arvioida. Väittäisin että aika harva äiti pyytää apua ellei ala olla jo oikeasti hätä. Yleensä pikemminkin yritetään sinnitellä mahdollisimman pitkään.

  • Jenni sanoo:

    Näin toivotaan! 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos tsempistä! En mitenkään väheksy tai lyttää neuvolapsykologin apua, mutta itselläni paras apu oli ihan konkreettinen vauvan kärryttely 🙂 Kuulemma 35 % kunnista ei tarjoa kotipalvelu-apua, vaikka olisi kyllä tosi tärkeä tukimuoto lapsiperheille tiukan paikan tullen. Äitiys on jatkuvaa huonon omantunnon potemista 😀

  • Jenni sanoo:

    Kiitos Huli 🙂 Olin varmasti onnekas että minulle sattui neuvolatäti joka otti minut heti tosissaan.

  • Jenni sanoo:

    Kiitos, nyt jo syksyn mittaan on helpottanut paljon. Yöheräilyjä ei ole enää niiin paljon, ja toisekseen en jäänyt asian kanssa yksin. Kyllä tämä tästä 🙂

  • Jenni sanoo:

    Annii <3 Yoogaia on kyllä kiva, ja erityisen jees että siellä on tunteja myös suomeksi.

  • Anonyymi sanoo:

    Onnea, että sait apua. Kaikki ei sitä saa vaikka pyytää monta kertaa ja neuvolassakin täti ihmettelee ääneen miten voi olla noin väsynyt äiti. Samoilla silmillä mennään neljättä vuotta, eikä lapsonen nuku vieläkään illasta aamuun.

Jätä kommentti