Skip to main content


K-18 YHTEISTYÖSSÄ BAILEYS.

Terveisiä Blogiringin Epsanjan aurinkorannikon haarakonttorilta! Aurinko paistaa, ruoka on halpaa, ihmiset iloisia ja Baileysiä myydään ruokakaupassa. Tosiasiassa olen näyttämässä lastenlasten naamaa isovanhemmille, ja paluu Suomeen häämöttää jo parin päivän päästä. Näistä valokuvista kyllä tunnistaa syksyn kylmät pitkät varjot. Ennen karkaamistani sombrero päässä palmun alle, suunnittelin pikkujoulu tarjottavaksi sopivan Baileys suklaamoussen. Marraskuun Mordorissa elämänilo yritetään löytää ystävistä, pikkujouluista, illanistujaisista ja hyvästä ruuasta.

Edellinen jälkiruoka klassikko eli Baileys mutakakku selkeästi innosti. Viime viikonloppuna Instagramissa virtasi Baileys mutakakkuja 🙂 Kommenttiboxissa pohdittiin myös muita klassikoita, joihin voisin kokeilla Baileys taikuutta. Yksi ideoista sykähdytti erityisesti, ja tartunkin siihen joulukuussa. Klassikoilla siis jatketaan.

Snapsilasit toimivat sopivina aivan liian pieninä annoskippoina Baileys suklaamousselle. Annokset voi tehdä etukäteen, ja koristella piparimuruilla. Tai sitten suklaamoussen voi heittää tarjolle isossa kulhossa, josta jokainen lappaa itselleen kauhallisen. Ja snapsilasit löytävät paremman elämän rehellisesti juomalaseina.

Yksinkertaisimmillaan suklaamousse resepti voi olla sulatettua suklaata ja kermavaahtoa. Tykästyin Leila bakar i Frankrike – ruokaohjelman suklaamousse reseptiin johon tuli myös täyteläistä ranskankermaa, joten tartuin siihen. Valkuais-sokerivaahdosta tulee kuohkeutta, mutta sokerin ansiosta vaahto on marenkimaista ja ei lässähdä niin nopeasti. Baileys sopii suklaan rinnalle täydellisesti. Alkoholittoman version saat vaihtamalla Baileys liköörin vaikka maitoon ja/tai vahvaan sumppiin.

Baileys suklaamousse

10 annosta

200 g tummaa suklaata
0,5 dl Baileys likööriä
0,5 dl sokeria
6 kananmunaa
1,5 dl ranskankermaa

Kananmunien ja liköörin kannattaa olla huoneenlämpöisiä. Trust me. Sulata suklaa vesihauteessa. Siirrä isoon kulhoon jäähtymään. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sokerin ansiosta vaahdosta tulee vähän kuin saippuavaahtoa mutta jämäkämpää. Sekoita Baileys jäähtyneeseen suklaaseen. Joo, tässä olin taas vähän hätäinen, ja vielä lämmin suklaa lähti paakkuuntumaan. Älä panikoi. Lisää keltuaiset erissä ja jatka sekoittamista. Sekoita joukkoon ranskankerma. Lopuksi nostele joukkoon valkuaisvaahto.

Laita Baileys suklaamousse yhteen isoon tarjoiluastiaan tai valmiiksi pieniin annoskippoihin. Anna suklaamoussen olla jääkaapissa 3-6 tuntia ennen tarjoilua riippuen tarjoiluastioiden koosta. Iso tarjoiluastia vaatii jopa yli 6 tuntia jähmettyäkseen.

Baileys Facebook sivuilta bongasin myös hauskan joululahjaidean. Baileysbyme-sivuilla voit suunnitella ilmaiseksi oman pulloetiketin, joka lähetetään sinulle postitse ennen joulua. Mainoksen esimerkki etiketissä lukee ”Hyvää Joulua rakas Jenni!”. Eli nyt vaan täyttämään etikettejä ja lahjapulloja menemään Jenn..eikun ystävillesi 😉


Yhteistyössä Blogirinki ja Baileys

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

25 Kommenttia

  • Anonyymi sanoo:

    Hei. Mitäpä oot mieltä, onnistuisikohan tämä valkosuklaasta? Joulupöytäämme istuutuu kaakaoallergikko, mutta olisi kiva saada hänellekin suklaamousse nenän eteen. Kiitos avusta jo näin etukäteen.
    T. Anna

  • Anonyymi sanoo:

    En halua olla inhottava natsi, mutta kirjoitusvirheiden määrä blogiteksteissä ja otsikoissa on todella suuri. Mielestäni missä tahansa (julkisessa) kirjallisessa tuotoksessa oikeakielisyyttä pitäisi jaksaa ylläpitää. Blogissa julkaistut reseptit ja kuvat ovat ihania, mutta jatkuvat yhdyssana- ja pilkkuvirheet häiritsevät lukukokemusta valitettavan paljon. Kehtaan väittää, että blogin ammattimaisuus kasvaisi roimasti, jos oikeakielisyys toteutuisi.

  • Jenni sanoo:

    Tutkin erilaisia valkosuklaamousse ohjeita. En näe mitään syytä miksi tämä ei onnistuisi myös valkosuklaasta tällä ohjeella. Joissain ohjeissa laitettiin myös liivatetta joukkoon, mutta en usko että se on mitenkään välttämätöntä. Eli rohkeasti kokeilemaan!

  • Jenni sanoo:

    Täysin samaa mieltä! Kielioppi on asia jota voi harjoitella, joten toivottavasti joskus tulevaisuudessa löytyy aikaa ja energiaa siihenkin. Uskon myös, että täydellisyyden tavoittelu voi olla vielä vahingollisempaa, ja koko blogi voisi jäädä kirjoittamatta. Suosittelen sinua pitäytymään kuvien katselussa 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Kiitos! Minäpä kokeilen. Voin tulla joulun jälkeen kertoilemaan kuinka kokeilun kanssa kävi.

    T.Anna

  • Reetta L sanoo:

    Oijjoi nam! Olen etsinyt vähän häätarjoiltavia jälkiruokapöytään ja nämä voisi olla aika kivoja!

    Kukas osaisi sanoa kärsiikö maku kovasti jos Baileysin kiehauttaisi ennen käyttöä noin niinkun alkoholin haihduttamiseksi… On niin kovasti raskaanaolevia tulossa juhliin, että olisi kiva jos kaikki voisi syödä kaikkea. Tässä sitä alkoholia taitaa yhtä pientä annosta kohden olla kyllä aika häviävän pieni määrä….

  • Sofia sanoo:

    Wow, tulipa hyvään hetkeen!
    Sain ystäviltä pullon Baileysia, enkä oikein tiedä, miten ja milloin saisin sen muka juotua tai juotettua joillekin toisille. Tämähän on oiva tapa tarjoilussa hyödyntää pullon sisältö toisenlaisessa muodossa 🙂

  • Jenni sanoo:

    Googletin ja ainakin vauva.fi:n keskustelupalstan (aina yhtä luotettava lähde, heh) mukaan Baileysin voi keittää ja alkoholi haihtuu. Eli keitä, anna jäähtyä ja tee reseptin mukaan. Totta että eihän alkoholia ole paljoakaan per annos, mutta rakkausmahojen kanssa parempi ottaa varman päälle 🙂

  • Jenni sanoo:

    Tässä vielä muutama idea lisää jos jää jotain pullon pohjalle pyörimään eli mutakakku ja tiramisu:

    http://liemessa.blogspot.com.es/2014/10/baileys-mutakakku.html

    http://liemessa.blogspot.com.es/2014/10/baileys-tiramisu.html

  • Riikka sanoo:

    Oih, näyttää ihanalta! Ostinkin just pullollisen sitä uutta suklaisempaa Baileysia…

  • Anonyymi sanoo:

    Samaa mieltä. Ainoa häiritsevä asia tekstissä oli se, että nopealla lukaisulla törmäsin yhden reseptin sisällä 19:ään kirjoitusvirheeseen. Kieliopin harjoittelun sijaan voisit vaikka antaa jonkun kirjoitustaitoisen oikolukea tekstisi ennen julkaisua. Mutta hyvä resepti oli, joten seuraavaksi Alko. 🙂

  • Ihanan kuohkean näköistä. Ostin myös just Baileysiä lentsikkakentältä. Joulumenuuseen vahva ehdokas! 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kyllä snapsilasit ovat aivan liian pienet tällaiselle herkulle! 😉 Pakko testata, vaikkei pikkujouluja niin valtavasti olekaan tiedossa.

  • Anonyymi sanoo:

    Ei millään pahalla, mutta ei kovin herkullisen näköstä. Suklaa selkeesti herottunut..

  • Jenni sanoo:

    En ole vielä itse testannut, kuulostaapa hyvältä!

  • Jenni sanoo:

    Joulukuulle tulee vielä yksi Baileys resepti niin sitten voit alkaa tehdä päätöksiä 🙂

  • Jenni sanoo:

    Suklaamousse on niin klassikko että se käy moneen hetkeen. Nautinnollisia hetkiä sinulle!

  • Jenni sanoo:

    Harmi jos kuvasta ei sinulle välity herkullisuus, sillä sitä se oli!

  • Sofia sanoo:

    Mahtavaa! Kiitos!

  • Näyttääpä hyvältä 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Hei. Mietin voisiko tätä soveltaa kakku muotoon eli jos lisäisi vain liivatteet joukkoon ja vuokaan hyytymään =) Olen vaan huono arvioimaan liivatteen määrää =/ Hirmu mietintä tuli myös pohjan suhteen..

  • Anonyymi sanoo:

    Kiitokset ohjeesta! Tästä sain kivan idean ystävien pikkujouluihin. Nyt mousse on jähmettymässä jääkaapissa. On todella helppo tehdä ja ”taikina” ainakin oli hyvää. 🙂

  • Reetta L sanoo:

    Tein muuten tätä viikonloppuna ja oli hy-vää! Suklaa meni vähän kökköiseksi sekoitusvaiheessa, mutta sattumat ei haitanneet yhtään. NAM!

  • Anonyymi sanoo:

    Hei,
    kuulostaa varsin mehukkaalta reseptiltä 🙂 Ajattelin tehdä tälläistä huomiselle, mutta ehdin tehdä sen tänä iltana, mutta söisimme sen vasta huomenna illalla. Onko siitä haittaa, että mousse on niin kauan melkein yhteen putkeen jääkaapissa?

  • Merja sanoo:

    Oli niin hyvää että vieraat söivät kulhon loppuun ja kysyivät mitä tää ihanuus on.Tulee taas lauantaina vieraita ja teen tätä uudelleen
    .Terveiset Teneriffalta

Jätä kommentti