Skip to main content


Leivoin yhden pullan.

Kun aikaa on kulunut tarpeeksi, niin ikuisena optimistina tartuin taas ikuisuushaasteeseeni: pullan leipomiseen. Nutellatähdet ovat säihkyneet pitkin blogisfääriä, mutta halusin tehdä jotain vähemmän jouluista. Benchmarkkasin ruotsalaisia leivontablogeja. Kranssin muotoinen nutellapulla kuulosti juuri sopivalta haasteelta pullanoviisille. Soppaan heitettiin vielä kolme pientä apuria.  Kymmenen kuukautinen Herra Simpukka oli jopa niin avulias, että kävi vääntämässä uunin lämpötilan 300 asteeseen kesken paistamisen. Lasten pullat eivät jääneet sitten raaoiksi.

Purevege-blogin Lakshmin järjestämän rekvisiittakirppurotin jälkihuuruissa olo oli todella inspiroitunut. Harmi vain, että kuvausassareiden läsnäolo pakotti näppäisemään kuvan kun siihen oli tilaisuus. Nooh, yksinkertaisuus tuntuu olevan se trendi muutenkin ruokakuvauksessa. Pullataikina sentään onnistui ehkä ensimmäistä kertaa ikinä. Kai nyt, kun minä en koskenut siihen. Kitchen Aid huusi hoosiannaa, ja teki työn puolestani.

Nutellapulla

Pullataikina
5 dl kädenlämpöistä täysmaitoa
50 g tuorehiivaa
14 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kaardemummaa
1 kananmuna
150 g voita

täyte
2/3 prk Nutellaa
50 g voita
ripaus kanelia

kananmuna voiteluun

pinnalle sokeria ja tomusokerikuorrutus (1 dl tomusokeria, 0,5-1 rkl sitruunamehua)

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola, sokeri, kaardemumma ja kananmuna. Sekoita.

Vaivaa jauhot taikinaan yleiskoneella tai käsin. Lisää lopuksi huoneenlämpöinen pehmennyt voi ja vaivaa voi taikinaan. Anna taikinan kohota liinan alla kunnes taikina on kaksinkertainen.

Tein yhden ison läskin nutellapullan, mutta pullapalmikosta tulisi varmasti sirompi jos taikinan olisi jakanut kahteen osaan. Kaulitse taikina siis yhdeksi tai kahdeksi suorakulmioksi. Levitä veitsellä päälle huoneenlämpöinen voi, nutella ja ripaus kanelia. Pidin Nutella purkkia hetken lämpöisessä espressokoneen päällä, jotta Nutellaa oli helpompi työstää.

Kääri taikinalevy rullalle pituussuunnassa. Halkaise pötkö keskeltä veitsellä tai pizzaleikkurilla. ”Letitä” pötköt niin että leikkuupinta jää näkyviin. Vedä letti seppeleen muotoon. Anna kohota kelmun alla 30 minuuttia. Voitele kananmunalla. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 minuuttia (jos teet kaksi pienempää, niin lyhennä paistoaikaa). Kärähtämisen estämiseksi pidin leivinpaperin nutellapullan päällä lähes koko paiston ajan.


Silmät sirrillään saatat erottaa, että kranssi se on


Aikamoista tököttiä. Ihanaa tököttiä!

Herra Simpukan 300 asteessa paistamat pullat

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

10 Kommenttia

Jätä kommentti