TALLINNAN PARHAAT RAVINTOLAT – FOOD BLOGGERS’ CHOICE

Blogiringin pääkonttorin suunnittelupäivänä seilasimme känniturrit seuranamme lahden yli Tallinnaan. Mustat pilvet vaanivat taivaanrannassa, mutta me suuntasimme katseen luottavaisina tulevaan. Lisäksi suuntasin katseeni kohti Tallinnan kukoistavaa ravintolatarjontaa. Fine dining aalto on pyyhkinyt Tallinnankin yli, mutta etelänkaupunkiin on noussut myös joukko rentoja bistroja.

Aloitin ravintoloiden haarukoinnin kilauttamalla kavereille. Virolaiset bloggaajakollegat jeesasivat paljastamalla omat lempiravintolansa. Tässä vaiheessa havahduin miten paljon tarjontaa on. Tsekkasin läpi raflojen netti- ja facebook sivut. Illaksi halusin työporukamme näköisen ravintolan: hyvää ruokaa, tunnelmaa, persoonallisuutta, ei pönötystä. Aikataulun takia ravintolan piti myös olla järkevän matkan päässä keskustasta. Muutamasta suosikista tarkistin vielä Tallinnaa paljon kolunneen Lauran Tähden mielipiteen. Valinta oli Salt. Alla olevassa listassa ovat kaikki ääniä saaneet varteenotettavat ravintolat, jaoteltuna fiinimpään ja rennompaan.


Legendaariset Kompressorin suolaiset letut. Makeisiin asti ei kuulemma koskaan pääse.

Tallinnan paremmalla puolella – fine dining ravintolat

Noa
Pienen matkan arvoinen, kärkikastia. Fini dining ravintola, jossa vielä astetta fiinimpi ”Keittiömestarin sali”. Viron 50 parasta ravintolaa-äänestyksen voittaja.

Restoran Ö
Vanhan kaupungin kupeessa fine diningia päivitetyllä kulmalla. Pelkät nettisivut houkuttavat testaaman tämän ravintolan. Omalla listallani ehdottomasti!

Tchaikovsky
Venäläisen keittiön sinfonia, kristallikruunuja ja klassikoita

Neh
Perinteinen fine dining ravintola, joka hyödyntää paikallisia lähituotteita ja kauden raaka-aineita.

Leib Resto & Aed 
Saanut Nirson hyväksynnän duunin pikkujouluravintolana. Erityisen hyvät ruuat, miljöö pääsee ehkä parhaiten oikeuksiinsa kesällä

Restoran CRU
Parempaa terassiruokaa! Vanhassa kaupungissa sijaitseva Cru on perinteistä hifistelyä, viiniä ja kesäisin tarjoaa erityisen houkuttelevan terassin.

Ribe – Varma valinta, kesämenu houkuttelee

Horisont  – moderni, liikematkalaisille

Tallinnan rennot ravintolasuosikit

Salt 
Piskuinen, ja tupaten täynnä. Persoonallisen Saltin tarjoilijatkin sietivät kiitettävästi pöytien välillä jahkailevaa seuruettamme. Lasku, sisältäen useamman ruokalajin juomineen , ei aiheuttanut närästystä.

Kaks Kokka 
Rento Kaks Kokka sinnitteli listallamme heti toisena. Hauskaa, ja freesiä ruokaa.

Kohvik Moon
Ravintolan kokit palasivat juurille, ja perustivat juurekkaan Kohvik Moonin. Rento miljöö, ja yksinkertaista hyvää ruokaa. Et pety.

Kolm Sibulat 
Kohvik Moonin pikkuveli. Samaiset kolme venäläistä kokkia päästävät luovuuden valloilleen Kolm Sibulat ravintolan keittiössä.

Nop
Nop on edullinen, rento ja nasta kahvila.

Kohvis Sesoon 
Tänne kun hakusessa lounas tai brunssi.

F-Hoone
F-Hoonesta on omakohtaista kokemusta vain drinksun verran. Ravintolasta liikkuu ristiriitaista arviota, mutta ainakin jo pelkästään miljöö ansaitsee pisteitä.

Restoran Gianni 
Jos haluat italialaista, mene Italiaan. Jos nyt kuitenkin menit Viroon, niin Restoran Gianni tarjoilee virolaista italialaista keittiötä.

Ruokabloggaajien ykkösvalinta: Salt.

Jotkut tuo nuuskaa, mä toin lakupiippuja.

Lisää Tallinna vinkkejä:
50 best restaurants Estonia
Blogirinki.fi – Hakusana Tallinna
Lauran tähti – Vinkit Tallinnaan
Top 100 virolaiset ruokablogit

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.

Arkistojen kätköistä

10 kommenttia

  1. Anonyymi 09.02.2015

    Kaikella ystävyydellä. Se on choice eikä choise 🙂

    Vastaa
  2. Jenni 09.02.2015

    Kaikella ystävyydellä. Kiitos!! 🙂

    Vastaa
  3. sauvajyvänen 11.02.2015

    Miten teiltä puuttuu MEKK listoilta? Loistavaa uutta virolaista keittiötä, mukavia ruokakursseja ja ystävällinen palvelu. http://www.mekk.ee/index.php?lang=fi

    Vastaa
  4. Jenni 23.02.2015

    Kiitos vinkistä, uskon että on hyvä! Olen tainnut joskus olla yläkerran hotellissa yötä, ja ravintolassa aamupalalla. Se ainakin oli herkullinen 🙂

    Vastaa
  5. Minna Vuo-Cho 08.03.2015

    Ollaan menossa lasten kanssa piakkoin Tallinnaan… illaksi toki turistirysä ja keskiaikaista, mutta minne sitten lounaalle lauantaina? Vinkkejä?

    Vastaa
  6. Marja 10.03.2015

    Oltiin viime kesänä lasten (5 ja 8 v.) kanssa Tallinnassa, onnistunut lounaspaikkavalinta oli Kohvik Sinilind vanhassa kaupungissa. Ruokalistalta löytyi jokaiselle jotakin. Itse taisin syödä lohta ja nuudeleita.
    Itsellä parin viikon päästä aikuisten reissu Tallinnaan, joten täällä kartoittamassa lounas- ja illallispaikkaa 🙂

    Vastaa
  7. Tässä muutamia meidän suosituksiamme lounasta varten: F-Hoone, Cafe Mmuah, Kompressor ja Platz. Erityisesti F-Hoone sopii hyvin myös lasten kanssa liikkeellä oleville, sillä tästä Kalamajassa sijaitsevasta ravintolasta löytyy leikkihuone. 🙂

    Vastaa
  8. Mart 22.08.2015

    Paljon kuvattu ja muita ravintoloita Tallinnassa löytyy myös täältä: https://www.vabalaud.ee/fi/ravintolat/tallinn missä voit varata heti pöydän. Suosittelen Platz ravintola.

    Vastaa
  9. Tiina 26.09.2015

    Kiitos vinkeistä! Itse suosittelen Leibiä ja Ribeä. Viime viikonloppuna tuli testattua Ribe ja voin sanoa että äärimmäisen hyvä hinta-laatusuhde (ainakin Suomen tasoon verrattuna)! Maistelumenu oli erinomainen ja viinipaketti kannattaa napata sen kylkeen – sommelier osaa asiansa.

    Kirjoitimme ravintolasta myös kattavamman arvostelun, lukekaa ihmeessä jos haluatte lisätietoa paikasta: http://pitkankaavankautta.blogspot.fi/2015/09/ribe-tallinnan-helmi.html

    Kivoja Tallinnahetkiä!

    Terveisin
    Tiina ja Ila / Pitkän Kaavan Kautta

    Vastaa
  10. Tallinnanmatkat.fi 25.04.2016

    Tulipahan käytyä tuolla Ribessä oli kyllä oikein mainota safkaa vaikkei vielä ihan kesä Tallinnassa ollutkaan. Pitää ensikerralla kanssa tarkistaa tämä lista ravintolan valitsemiseen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *