Skip to main content

Mil helkkari mää oikkee tierän onk nää berliininmunkei vai piispanmunkei? Ne on berliininmunkkeja, ja tiedän sen siitä, että nyt ei olla Turussa 😉 Munkit trendaa nyt joka rintamalla. Munkkiralli tuntuu vain kiihtyvän vapun lähestyessä. Olen joskus kuullut sellaisistakin ihmisistä, jotka tosiaan syövät niitä munkkeja vasta vappuna, eikä montaa viikkoa aikaisemmin. Jaa-a.



Paistoin pari pellillistä berliininmunkkeja Herra Simpukan syntymäpäiville. Munkit onnistuivat kertalaakista, mutta kuorrutteen tekemistä harjoittelin yhden pellillisen verran. Opin että kuorrutteen pitää olla kunnon tököttiä. Ei valuvaa, vaan levitettävää. Omenahillosydän on berliininmunkeissa vähän niinkuin se juttu, mutta kovimmasta tahtotilastakaan huolimatta en itse lopulta ehtinyt  munkkeja ruiskutella. Munkit kannattaa tarjota tuoreeltaan, joskin niitä voi myös pakastaa. Pakasta munkit ennen kuorruttamista, ja kuorruta vasta h-hetkellä.

Berliininmunkit

n. 16 kpl

100 g voita
2,5 dl täysmaitoa
1/2 pkt hiivaa (tai 1 pussi kuivahiivaa)
1 dl sokeria
1 kananmuna
7,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kardemummaa
1 tl suolaa

lisäksi
1-1,5 l rypsiöljyä

kuorrutus
3 dl tomusokeria
2 rkl vettä
1 tl sitruunamehua
pari tippaa punaista elintarvikeväriä

Sulata voi mikrossa tai kattilassa. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, kardemumma, suola ja kananmuna. Sekoita joukkoon erissä noin puolet jauhoista. Lisää voi, ja työstä joukkoon loput jauhot. Anna taikinan kohota tunti liinan alla vedottomassa paikassa.

 Jaa taikina kahteen osaan ja muotoile tangoiksi. Jaa kumpainenkin pötkö 8 osaan – eli yhteensä munkkeja tulee tästä satsista noin 16 kpl. Tuhdeista munkeista kannattaa tehdäkin suht pieniä tässä vaiheessa, ne turpoavat vielä. Anna munkkien nousta vielä liinan alla puolisen tuntia.

Munkkien paistaminen

Munkkien paistamista varten tarvitsen paksupohjaisen kannellisen kattilan tai padan, reikäkauhan, ja palopeitteen käden ulottuville. Jos öljy syttyisi palamaan, tukahduta tuli kannella tai palopeitteellä, ei koskaan vedellä.

Lämmitä sillä välin öljy kattilassa tai padassa. 170-180 astetta on optimi munkinpaisto lämpötila. Turvallisuuden ja onnistumisen kannalta suosittelen tähän hommaan tarkoitettua lämpömittaria. Voit myös testata öljyä pienellä taikinapalalla. Jos pala uppoaa pohjaan on öljy liian kylmää. Jos taikina tummuu liikaa heti, on öljy liian kuumaa. Kuuma-kylmä-kuuma-kylmä – ja oikea lämpötila alkaa löytymään parin harjoituskappaleen jälkeen. Ja ei se niiin tarkkaa ole.

Nostele pari munkkia kerrallaan öljyyn, ja anna paistua noin pari minuuttia kunnes munkki on sisältä kypsä ja ulkokuori kauniin paistunut. Nosta reikäkauhalla leivinpaperin päälle kuivumaan.

Hillon ruiskuttaminen

Hillon ruiskuttamista varten tarvitset pursottimeen piikkimäisen täytetyllan. Pursota täytetyllan avulla munkin keskelle hilloa.

Munkkien kuorruttaminen

Hyvä suhde kuorrutteelle on jotakuinkin 3 dl tomusokeria ja 2 rkl vettä. Lisäsin myös tilkan sitruunamehua. Ja vähän vettä. Tuli liian löysää. Vähän tomusokeria. Oho. Vähän sitruunamehua. Jatka näin kunnes löydät oikean koostumuksen. Viimeistään toisen pellillisen kohdalla.

Levitin kuorrutteen munkkien päälle pikkulusikalla. Kuorrutteen koostumus on sopiva kun kuorrute ei lähde liiaksi valumaan, mutta kuorrute tasoittuu.

Öljyn hävittäminen

Anna öljyn jäähtyä ja pullota uudestaan. Samaa öljyä voi käyttää 2-3 kertaa uppopaistamiseen. Viemärit ei tykkää öljystä, eli pullota öljy ja heitä sekajätteeseen.


Lisää vappuherkkuja:

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

6 Kommenttia

  • Paula sanoo:

    Nam! Sää tiärät sen myäs siit, et airos piispamunkis o valkone kuarrutus 😉

  • Jael sanoo:

    Oi ihanuutta! En ole mikään suuri munkkien ystävä,mutta Berliinin munkit (ja munkkipossut) ovat poikkeus.

  • Mallaspulla sanoo:

    Nyt tiedän, mitä leivon vapuksi 🙂 Ihailen muuten jatkuvasti blogisi kuvia, jotka ovat aina niin hienosti aseteltuja ja kuvattuja. Jospa joku päivä omassakin blogissa olisi edes hiukan vastaavanlaisia.. Käytätkö jotain filtteriä vai miten saat kuvat tuollaisiksi? Kysyy valokuvauksen noviisi 🙂

  • Jenni sanoo:

    Näin mul kerrottas. Ääh, ihan mahdoton kieli tuo turku! 😉

  • Jenni sanoo:

    Berliininmunkki tuli syötyä 80- 90 luvulla aina uinnin jälkeen uimahallin kahvilassa. Huuhdeltiin alas sporttisesti Hartsportilla 😀 Nyt olen taas alkanut tykkäämään – kun ovat itse tai hyvin tehtyjä!

  • Jenni sanoo:

    No kiitos Mallaspulla 🙂 Järkkärillä otettut kuvat käsittelen Lightroomissa – mutta aika luonnollinen pieni kuvankäsittely eli valoitus, värit, kontrasti. Nuo alemmat kuvat ovat ”kännykkäräpsyjä” iPhonella. Kännykkäkuvat käsittelen yleensä VSCOCam applikaatiolla jossa on erilaisia filttereitä myös. Nämä räpsyt on itseasiassa otettu Retrica applikaatiolla jossa on loputtomasti erilaisia retrohenkisiä filttereitä. Yleensä vältän näin vahvasti filtteröityjä kuvia, mutta jotenkin tuollainen retrofiilis sopii musta kuvatessa juhlia.

Jätä kommentti