Skip to main content

Donitsitehtaani syytää nyt munkkia ja donitsia vappuunne liukuhihnalta! Reseptiä suunnitellessa törmäsin useampaan donitsireseptiin, jossa donitsi paistetaan uunissa, eikä uppopaistamalla. Ensinnäkin en omista donitsipeltiä, toiseksi en ole hankkimassa donitsipeltiä ja kolmanneksi uunissa paistaminen tuntuisi vähän huijaukselta. Katukeittiö-kirjaa tehdessäni pääsin eroon rasvakattilakammosta. Hankin lämpötilamittarin, pidän aina palopeitteen kädenulottuvilla ja lähetän lapset pois jaloista. Rasvakattilakammoisilla on nyt varmaan tosi helpottunut olo 😉

Aikuisten suklaisten donitsien kuorrutus syntyi Baileys Chocolat Luxe likööristä ja tomusokerista. Kuvitelkaa taaperon silmien kiilto kun se tupsahtaa haalarissaan eteiseen ja bongaa olohuoneen lattialla pellillisen donitseja. Herra Simpukka ei ole ihan vielä täysin sisäistänyt ruokabloggaajaperheen sielunelämää: ensin kuvataan, sitten syödään! Lapsille tein pikapikaa pinkin alkoholittoman version tomusokerista, vedestä ja punaisesta elintarvikeväristä.

Suklaiset donitsit

7 g kuivahiivaa
1 dl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
2 dl kädenlämpöistä täysmaitoa
1 dl Baileys Chocolat Luxe likööriä
1 sitruunan kuori
1 kananmunan keltuainen
80 g suolatonta voita

kuorrutus
2 dl tomusokeria
6 rkl Baileys Chocolat Luxe likööriä

paistamiseen
1 l rypsiöljyä

Sekoita kädenlämpöinen maito ja kuivahiiva. Lisää ruokalusikallinen sokeria ja ruokalusikallinen vehnäjauhoja. Anna turvota 15 minuuttia. Lisää muut aineet huoneenlämpöisinä, vehnäjauhot erissä viimeiseksi. Vaivaa taikinaa muutama minuutti yleiskoneella tai hieman pidempään käsin. Anna taikinan kohota liinan alla tunti.

Kaulitse taikina parin sentin paksuiseksi. Ota taikinasta donitseja pyöreällä muotilla, esimerkiksi juomalasi käy hyvin. Nostata donitseja vielä 30 minuuttia. Laita öljy lämpeämään 180 asteeseen kannelliseen paksupohjaiseen kattilaan tai pataan. Pidä kansi lähettyvillä, jos öljy sattuisi syttymään palamaan.

Tee reikä donitsin keskelle tikulla ja suurenna reikää hieman. Paista 180 asteisessa öljyssä pari minuuttia kääntäen donitsi välissä. Öljy on liian kuumaa jos donitsi paistuu liian nopeasti pinnalta, mutta jää raa’aksi keskeltä. Suosittelen testidonitsin paistamista ja/tai lämpötilamittaria. Nosta donitsit reikäkauhalla paperin päälle kuivumaan.

Donitsien kuorruttaminen

Sekoita tomusokeri ja Baileys likööri. Laita kuorrute laakealle lautaselle ja dippaa donitsit kuorrutteeseen. Anna jähmettyä. Laita vappuhattu päähän ja napsi menemään 🙂


Yhteistyössä
Baileys

Huom! Liemessä-ruokablogi noudattaa lakia alkoholimainonnasta. Alkoholia koskeva kommentointi poistetaan. Muuten sana on vapaa!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

4 Kommenttia

Jätä kommentti