Skip to main content

vappu sima resepti
YHTEISTYÖSSÄ DANSUKKER

Tänä vappuna kotipanimoissa porisee jotain uutta, jotain vanhaa: on perinteistä simaa, tuunattua simaa, ja sima mehujäätä. Vapun jälkeen kopistellaan viimeisetkin murut fariinisokerin pohjalta ja kippistetään mojito mehujäillä. Mehujäästä on tämä kesä tehty!

Sima mehujään tekeminen aloitetaan perinteisen siman valmistamisella. Vappusiman tekeminen on helppoa. Oleellista on lähinnä aloittaa siman valmistaminen ajoissa, vähintään neljä päivää ennen h-hetkeä. Ehkä joka toinen vuosi saan tämän kohdan oikein.

Perinteinen sima ohje

Perinteinen sima

1 sitruuna
2,5 dl Dansukker sokeria
2,5 dl Dansukker fariinisokeria
4 l vettä
nokare tuorehiivaa (herneen kokoneinen pala) tai 1/4 tl kuivahiivaa
(rusinoita)

Tästä reseptistä tulee neljän litran ”city-satsi” perinteistä simaa. Keitä puolet vedestä, ja kaada vesi sokereiden päälle. Sekoita. Laita joukkoon loput vedestä ja puristettu sitruunan mehu. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi. Liota hiiva tilkkaan vettä ja sekoita joukkoon. Anna siman käydä huoneenlämmössä yhden päivän ajan. Pullota sima puhtaisiin pulloihin, ja lisää halutessasi rusinat. Simanpullotukseen käy parhaiten pullo jossa korkki jää ”ilmavaksi” – paineet pääsevät helpommin pihalle. Huoneenlämmössä minimi odotusaika on 3 päivää, jääkaapissa noin viikko.

perinteinen vappu sima resepti

 Tuunaa mun sima!

Tuunaa sima esimerkiksi limellä, raastetulla limen kuorella, vuolletulla inkiväärillä, mintulla tai sitruunamelissalla. Siivilöi sima ennen pullotusta. Mitä enemmän käytät fariinisokeria suhteessa valkoiseen sokeriin, sitä tummempaa simasta tulee.

Oli sää mitä tahansa, niin kyllä vapusta alkaa kesä. Siman voi heittää myös jäätelömuotteihin, ja tehdä sima mehujäätä. Laita muotteihin muutamia rusinoita, limeviipaleet ja pari mintunlehteä. Kaada varovaisesti päälle sima. Jätä muotteihin sentti pari varaa laajentumiselle. Pakasta sima mehujäät. Parin tunnin päästä sima on hieman jähmettynyt; työnnä muotteihin puiset jäätelötikut. Anna pakastua vähintään 8 tuntia.

sima resepti mehujää
Vappu ja mehujää starttaa kesän!


Pimp my sima: perinteiseen sokeriliemeen potkua limestä ja mintusta.


Erilaiset drinkkijädet ovat nyt tosi viileitä.

Tähän väliin voisi olla hauska kuulla muutama informatiivinen anekdootti simasta. Kun sima näki päivänvalon, siinä 1700-luvulla, herrojen juoma makeutettiin hunajalla. Nykyään hunaja on vaihtunut sokeriin ja fariinisokeriin. Näin nykyäajan raamattu Wikipedia sanoo simasta: Sima on käyttämällä valmistettava alkoholi- ja virvoitusjuoma. Tarkkana siis kotipanimoissa! Kotisimassa saattaa olla yksi tilavuusprosentti alkoholia. Noudata siis käymisohjeita, jos et halua juottaa lapsillesi ylikäynyttä kotikiljua.

Reseptikimaran päättää vinkki mihin ihmeeseen tunkea se kovettummista odottava fariinisokerin jämä. Rommilla terästetty mojito mehujää sopii kaikkien aikojen (koti)jäätelökesään ja tulevien kesäjuhlien tarjottavaksi! Fariinisokeri-reseptien miettiminen avasi ainakin omat silmät miten monipuolisesti fariinisokeria voi käyttää leivonnassa ja ruoanlaitossa. Dansukkerin sivuilta löytyy lisää vinkkejä fariinisokerin käyttöön ja pitkä liuta vapputarjottavia!

Mojito mehujää

6-8 kpl

5 dl kivennäisvettä
1 lime
pari oksaa tuoretta minttua
3 rkl Dansukker fariinisokerin jämiä
3 cl rommia (esim. Havana Club 7 vuotias)

Sekoita vesi, fariinisokeri ja 1/2 limen mehu. Laita mintun oksat vesi-sokeriliemeen ja anna olla 10 minuuttia. Sekoita rommi joukkoon.  Laita limesiivu ja mintun varsi jokaiseen muottiin. Jäädytä. Nauti. Elämää on vapun jälkeenkin.


Yhteistyössä Dansukker

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

18 Kommenttia

Jätä kommentti