Skip to main content

täytekakku ruusupursotuksella
YHTEISTYÖSSÄ BAILEYS

Täytekakun tekeminen on pelottavaa. Kermavaahdon levittäminen täytekakun päälle on pelottavaa. Tursottaminen ja pursottaminen se vasta pelottavaa onkin. Kermavaahto vatkautuu kokkareiseksi, kakun muruset läästräytyvät vaahdon sekaan levittäessä, kermavaahto lähtee valumaan, kakku lässähtää, ja pursottamista en ole edes uskaltanut kokeilla. Pidän yksinkertaisesta huolettomasta tyylistä, ja kakun koristelujen ylityöstäminen ei sytytä. Kevään aikana olen kuin varkain tykästynyt nyt paljon näkyneeseen yksinkertaisen kauniiseen ruusupursotukseen. Kevään helpoin suklaatäytekakku koristellaan Baileys ruusupursotuksella!

ruusupursotus kakku

Baileys kuorrute on kermavaahtoa jämäkämpää, jotta ruusupursotus onnistuisi ja pitäisi muotonsa. Kuorrutteen sekoitin huoneenlämpöisestä voista, maustamattomasta tuorejuustosta, tomusokerista ja Baileys Chocolate Lux likööristä.

Suklaakakkupohja

85 g tummaa suklaata
6 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasodaa
1/2 tl suolaa
200 g suolatonta huoneenlämpöistä voita
2 dl + 3 rkl  sokeria
3 munaa eroteltuna
1.5 dl Baileys Chocolate Lux likööriä
2 dl vahvaa  kahvia

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Voitele ja jauhota kaksi kakkuvuokaa (halkaisija 20 cm). Vuoraa vuuat pohjasta leivinpaperilla, voitele voilla ja jauhota vuoka.

Mikrota suklaata mikronkestävässä astiassa noin 20 sekuntta, sekoita, mikrota 20 sekuntia, sekoita, ja jatka näin kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä.

Sekoita jauhot, ruokasoda, leivinjauhe ja suola kulhossa. Sekoita yleiskoneella tai käsivatkaimellla huoneenlämpöinen voi ja sokeri kunnes ne vaahtoutuvat hieman. Lisää keltuaiset yksitellen. Lisää huoneenlämpöinen sulatettu suklaa, Baileys Chocolate Lux likööri ja viimeisenä huoneenlämpöinen  kahvi. Lisää jauhoseos erissä ja sekoita hyvin. Sattuneesta syystä kahvini oli jäähtynyt jo toista tuntia, ja taikina meinasi leikata kiinni ilmeisesti liian vilpoisen kahvin takia. Jatkoin vain reippaasti jauhojen sekoittamista – hyvä tuli.

Vaahdota toisessa astiassa kananmunan valkuaiset ja 3 rkl sokeria. Sekoita taikinan joukkoon. Vatkaa vain sen verran että taikina on tasaista. Kaada taikina vuokiin ja tasoita pinta.
Paista noin 30-40 minuuttia tai kunnes hammastikkuun ei enää jää taikinaa. Anna kakkujen jäähtyä ainakin puoli tuntia. Irroita vuuista ja anna jäähtyä kunnolla ennen kuorruttamista. Oma kakkuni paistui 40 minuuttia kunnes hammastikkuun ei tosiaan jäänyt enää sitä taikinaa. Jos olet kuten minä ja pidät hieman rapaisemmasta ja taikinamaisesta kakkupohjasta, lyhennä paistoaikaa  noin 30 minuuttiin.

suklaakakku täytekakku

Ruusupursotus kuorrute

220 g suolatonta huoneenlämpöistä voita
7 dl tomusokeria
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 rkl Baileys Chocolate Lux likööriä (tai sitruunamehua)

Kuorrutteen valmistus

Sekoita vatkaimella huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto. Siivilöi joukkoon 7 dl tomusokeria ja vatkaa hyvin sekaisin. Lisää erissä 1-2 rkl Baileys Chocolate Lux likööriä. Oma voini meni jo pöytiä pitkin, joten lisäsin vain yhden ruokalusikallisen nestettä. Alkoholittomasta versiosta jätetään vain likööri pois. Tilalle voi laittaa vaikka sitruunamehua.

Ruusupursotus tekniikka

Blogiringin bloggaajien kesken keskustelimme pursotustekniikoista ja tarvittavista välineistä. Lahjakkaasti muistelin, että joku tähtitylla siihen tarvitaan. Kurkistin keittiön vetolaatikkoon, ja muutama ehdokas sieltä löytyikin. Ruusupursotuksen tyllaksi suositellaan 6-sakaraista tähtityllaa, esimerkiksi Wiltonin 1 M. Yritin pärjätä sillä mitä laatikoista löytyi, joten 7-sakarainen Kaiser 16 mm sai kelvata. Ikinä en ollut ruusupursotusta tehnyt, joten sovitaan että tässä haettiin rennosti erikokoisia ja epäsymmetrisesti aseteltuja pursotettuja ruusuja. Mielestäni tämä onnistui kohtuullisesti ensikertalaiselta kahden lapsen ”avustamana”, ja pieni huolettomuus ei haittaa. Vai mitä mieltä olette? Tyllasta riippuen jälki voi olla erinäköistä ja tästä tämä lähtee! Samalla kun Herra Simpukka ryömi keittiön pöydällä ja Mini mankui väsyneenä sohvalla, yritin ottaa nopean videoklipin miten tein pursotuksen.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=cGj8LvnmmEk?rel=0]

#kuvantarina

Yhteistyössä Baileys

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

6 Kommenttia

Jätä kommentti