Skip to main content

Tampere on onnistunut pysymään kovin hajuttomana ja mauttomana. (EDIT: Selvennyksen vuoksi tarkoitin tällä, että Tampere on onnistunut pysymään hajuttomana ja mauttomana tälläisen helsinkiläisen turistin mielikuvissa, en tarkoittanut että näin todella olisi. Päinvaistoin, Tampere osoittautui todellisuudessa maukkaaksi!) Pohjatietoni Tampereen reissulle olivat olemattomat – voimme syyttää yleissivistyksen puutettani tai Tampereen kaupungin matkailustrategiaa. Viime vuosina korviini on kuitenkin kantautunut useammasta epävirallisesta lähteestä huhuja Tampereen nousevasta ravintola- ja ruokakulttuurista. Tampereen kauhukakaran, Sivumaku-blogin Jani, on tiivistänyt kattavasti Tampereen parhaat ravintolat. Tähän mieheen luotan ravintola-arvioissa. Suolaa ja Hunajaa Jonna kertoi matkaavansa Tampereelle vuosittain ravintolaelämysten perässä.

Perinteisesti olemme juhlistaneet Minin synttäreitä perheen kesken Linnanmäellä. Viidessä kesässä Lintsi alkaa kuitenkin olla jo niin nähty, että halusimme vaihtaa maisemaa.  Hotellit ja Airbnb* kumisivat tyhjyyttää tapahtumarikkaalle viikonlopulle. Facebookissa huutelemalla sain järjestettyä hätämajoituksen ex-naapurin äidin äidin kaksioon. Sohvasurffaus vei meidät Kalevan kaupunginosaan, noin kilometrin päähän Tampereen keskustasta. Matka taittui lasten kanssa parissa tunnissa Intercityn leikkivaunussa. Varatuille istumapaikoillle asti ei koskaan päästy.

”Älä nuole koiranruokakippoa. Nyt se löysi lääkkeet. Pelikonsoli on kohta entinen. Ei saa kiivetä parvekkeelle. Eikö se Ipad tullu mukaan. Annatko tolle iltapuuron, se syö jo biojäteroskiksesta.” Lähdimme taaperon kanssa pikavauhdilla ulos kämpästä, ja päätimme palata vasta tutiaikaan. Nokka kohti matkamme päätarkoitusta eli Särkänniemeä! Matkalla tietysti söimme. Postauksen lopusta löytyvät lapsiperheen menovinkit Mansen kesään.

Se pieni ero

Tampereen ravintolatarjonnassa pisti silmään pubien suuri määrä. Lauantai-iltaa kohden terassit pullistelevat liitoksistaan, joten porukkaa kaljahanojen äärelle tuntuu riittävän. Täällä ei tissutella. Shokki! Taaperokuplassani olen kai unohtanut, että suomalaiselle illanvieton päätarkoitus on juominen. Tai sitten Helsingin ja Tampereen välillä on tässä suhteessa se pieni ero. Sekavan oloisesta jengistä huolimatta Tampereelle mahtuu useampi laatuoluita tarjoileva gastro pubi: Gastro Pub Tuulensuu,  suomen vanhin pubi ”Salhis” ja tapasbaari Inez

Public House Huurre

Yhden yön taktiikalla Tampereen ravintolatarjonnan otantamme on vasta pintaraapaisu. Squere one eli ensimmäinen ravintolakokemuksemme Tampereella oli Public House Huurre muutaman korttelin päässä asunnolta. Odotimme ovien aukeamista naamat läästräytyneinä lasiin. Tiesin, että täältä voisi odottaa kohtuullista hampurilaista. Ja saimme kohtuullista parempaa. Lapsille tilasimme perunalettuja kanatäytteellä. Päälle oli roiskittu tuhtia balsamicoa, joka ei uponnut lapsiin eikä meihin.

Sisustus oli hullutteleva ja mukavan rouhea, joskin hieman synkähkö. Pihalta löytyy kyllä myös aurinkoinen terassi sitä kaipaaville. Sitten se suomalainen palvelu ja miten lapset otetaan huomioon. Ihan pieniä nyanseja, mutta niillä on iso merkitys. Koko vierailumme ajan tuntui, että emme olleet lapsiperheenä tervetulleita. Voisi ajatella, että tälläinen tilava hampurilaispaikka saattaisi nousta juurikin lapsiperheiden suosikiksi päiväsaikaan. Puoliltapäivin meidän lisäksi ravintolassa oli yksi pariskunta. Yritin ottaa Instagramiin kuvaa raflasta, mutta sillä aikaa vaahtosammutin jo viiletti kohti baaritiskin takaosastoa. Tarjoilija tiuskaisi, että yrittäkää pitää ne lapsenne kurissa. Olisi tehnyt mieli sanoa, että etteks te tiedä kuka mä oikeen oon. Yritän mainostaa teitä Instagramissa 😀 Instagram-kuva jäi julkaisematta ja paimensin pennut takaisin pöytään. Ehkä ravintolan nimellä jo on yritetty vihjaista, että tämä on täysipituisten paikka. Ymmärrän kyllä, että lapset eivät voi sännätä tiskin taakse tai keittiöön, mutta sellaista ne lapset, varsinkin 1-vuotiaat, saattavat välillä yrittää. Ulkomailla suhtautuminen on aivan eri; kuinka monta kertaa Mini on kaapattu kainaloon ja käyty esittelemässä koko keittiölle hymyn kera. Palautettu sitten joskus. Muuten hyvästä ruuasta ja ravintolasta jäi ikävä jälkimaku, joka korjaantuu pienellä asiakaspalvelun viilauksella ja tilannetajulla.

Public House Huurre
Sammonkatu 46
Facebook-sivut

Tampereen paras pizza

Tampereen parasta pizzaa lähdimme metsästämään Sitkosta, jonka Jyrki Sukula oli rankannut parhaiden pizzojen TOP3:een evö. Sitkosta löytyy kaikki trendikkään ravintolan elementit; betonilattia, metallilankalamput ja Kung Fu Girl riesling. Silti Sitko onnistui olemaan kodikas ja tarpeeksi persoonallinen. Palvelu oli mutkatonta ja ystävällistä. Pizzat 11-14 €. Tänne pyhiinvaelletaan toistekin.

Sitko Pizza & Bar
Näsilinnankatu 22
Facebook-sivut

Brunssin mentävä aukko

Sunnuntai aamuna elävä herätyskellomme herätti klo 7. Perus aamutoimet, ja oli selvää että emme ehtisi aamupalalle Amurin Helmeen työläismuseokortteliin ennen yhtätoista. Pysyimme kuitenkin liikkeessä, pianhan lapsilla olisi jo lounasaika. Armotonta brunssipaikkojen googletusta. Sokos Hotelli Tammer tarjoilee lauantaisin laadukkaan brunssin, mutta 29 euron hinta ei houkutellut lasten kanssa vaikka olisimme osuneet oikealle päivälle. Niinikään Suomalainen Klubi brunssittaa vain lauantaisin. Hullun Poron levottoman kokoinen brunssitarjonta sopinee paremmin ruotsinlaivan yltäkylläisyyttä arvostavalle. Ravintola Kahvillan Tampereen edullisimmaksi tituleerattu brunssi oli harmillisesti kesätauolla.

Huristaessamme bussilla pitkin Hämeenkatua, silmiini osui  katukyltti sillan kupeessa mainostaen brunssia sympaattisen oloisen kahvilan edessä. Äkkijarrutus ja uukkari. Tässä välissä ehdimme bongata myös Fazer cafén. Kurkkasimme sisään, ja 20 euron brunssi näytti todella hyvältä. Mutta eihän me ketjupaikkaan mennä. Eihän? Bussista äkkäämämme Pella’s café oli kyllä symppis, mutta samaa hintaa huutava buffa mitäänsanomaton. Käännyimme taas kannoillamme, ja päätimme antaa ketjulle mahdollisuuden.

Ihana valoisa tila, isot ikkunat, uusittu Fazer café ilme ja herkulliset brunssitarjottavat – virkistävä yllätys! Ehdimme napata pöydästä lautaselliset ennen jalkapallojoukkueen pelmahtamista sisään. Ei aikaakaan kun kahvila oli täynnä. Oli tuoreita leipiä, croisantteja, salaatteja, lohta, juustoja, leikkeitä, jogurttia, mysliä, pähkinöitä, siemeniä, hedelmiä, kakkuja, smoothieta ja lämmitettyä kahvimaitoa. Hinta aikuisilta 20 euroa, 10 euroa lapsilta ja vaunuissa nukkuva Herra Simpukka selvisi ilman narikkamaksua.

Fazer café Tampere
Hämeenkatu 15
Fazer Facebook-sivut

Hehkutuksesta huolimatta olisin niin mieluusti kantanut brunssirahani persoonalliseen yksityiseen kahvilaan. Kahvilaan joka olisi vähän kuin Sitko, mutta kahvila. Jätäthän vinkkisi Tampereen parhaasta kahvilasta ja / tai brunssista, niitä jäin kaipaamaan!

Tampereen TOP 10 kohteet lapsiperheille

1. Särkänniemi
2. Pikkukakkosen leikkipuisto
3. Amurin työläismuseokortteli
4. Kissakahvila Purnauskis
5. Vakoilumuseo
6. Sorsalampi
7. Kesäpäivä Viikinsaaressa
8. Tampereen Taidemuseon Muumilaakso

Lisää Tampereen matkavinkkejä:

Lisää paikallisten matkavinkkejä Tempereelle
Visittampere.fi
Tamperelainen Sivumaku-blogi: Tampereen parhaat ravintolat ja muut ruokakohteet

Tulevia tapahtumia:

Tampere Food Fest
Katuruokarekkojen kokoontumisajot Keskustorilla 25-26.7. Street foodin ilotulitusta kokonaisen viikonlopun ajan.

Tulli Block Party
Tampereen Tullin alueella järjestettävä ilmainen ja avoin kaupunkifestari 1.8. Luvassa bändejä, dj:tä, jonglöörausta, ruokaa, tanssiesityksiä.

Tammerfest
Tammerfest-musiikkifestareilla nähdään neljän päivän aikana 15-18.7 kotimaisia ja ulkomaisia artisteja. Konsertteja täydentävät klubikeikat. Ratinanniemen festivaalipuistossa voi tankata Street Food -kylässä. Seitsemän katuruokakeittiötä sekä tuttu ja turvallinen festarigrilli tarjoilevat festareiden ajan.

*Sponsoroitu / mainoslinkki. Rekisteröitymällä tämän linkin kautta saat 23 € alennusta ensimmäisestä Airbnb seikkailustasi! Minä saan lisää matkakassaa. Win-win! Lähes kaikilla matkoilla vuokraamme asunnon Airbnb:n kautta, niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Suosittelen!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

26 Kommenttia

  • Nelli sanoo:

    Hei! Omasta mielestä Tampere on aina ollut kaikkea muuta kuin hajuton ja mauton, mutta toisaalta asunkin tällähetkellä Seinäjoella… Enkä tiedä tylsemmästä.

    Tampereella Hullun Poron brunssi on aivan mahtava, toki melko raskas! Seisovasta pöydästä kaikkea mahdollista ja jälkiruuaksi jäätelö buffet.

  • Emmi Nuorgam sanoo:

    Yritän nyt niellä närkästykseni ja hypätä kokonaan sen kohdan yli, jossa väitetään Tampereen olevan hajuton ja mauton ja vastata itse kysymykseen. 😀

    Omia lempparikahviloitani Tampereella ovat Runo ja Vohvelikahvila, jotka kumpikin löytyvät Ojakadulta, sekä Pyymäen kahvila, joka sijaitsee Tuomiokirkonkadulla lähellä Rautatieasemaa. Keskustorin kupeessa on sekä Kaffila että Venla, jotka kumpikin ovat varsin symppiksia – Kaffila tarjoilee viikonloppuisin myös n. kympillä ihan kelpo aamiaista. Kaikki nämä taitavat olla myös yksityisiä, ja mutulla väittäisin, että ketjukahvilat taitavat olla Tampereella vähemmistössä.

    Jos itse olisin yöpynyt Kalevassa, olisin varmasti suunnannut aamiaiselle Tammelantorille. Siellä on laaja valikoima erilaisia torikahviloita, joista jokainen löytää ihan varmasti jotain itselle maistuvaa. Savusuolaa -blogin Janica on listannut kahviloita enemmänkin, mutta koska itse en ole mikään erityinen kahvilafani, en ole kaikissa edes käynyt. (Tykkään enemmän pubeista ja hyvästä oluesta, ihan ilman sitä pään täyteen vetämistäkin. 😀 )

    Brunssille taas olisin suunnannut joko Café Pispalaan, Tammeriin tai Näsilinnan Milavidaan. Lauantaisin Pikkubistro Kaffila tarjoilee brunneria, eli kolmen ruokalajin brunssin ja dinnerin sekoitusta. Muistaakseni myös Henriksissä tarjoillaan brunssia, mutta en ole varma, onko kyse vain lauantaista.

    Suosittelenkin siis seuraavalla kerralla lähtemään pois Hämeenkadulta. Pääkadun varrella pysytellessään törmää lähinnä ketjupaikkoihin, helmet löytyvät vähän syrjemmästä. Ja melkein aina kannattaa sunnuntaisin tehdä pöytävaraus, tuppaavat olemaan suosittuja tilaisuuksia! 🙂

  • Anonyymi sanoo:

    Persoonallisista kahvila-ravintoloista suosittelen minäkin ehdottomasti Cafe Pispalaa. Brunssi tosin on niin suosittu, että pöytä kannattaa varata ennakkoon. Mutta ne pannukakut viskisiirapin ja pulled porkin kera (jep), grrrrrr……

    Tammerin brunssi on melko kallis, mutta todella runsas ja laadukas. Ei ole ketjumainen, mutta S-kortilla saa hieman alennusta. Ja Näsilinnan vasta-avatussa, ranskalaishenkisessä ravintolassa on myös brunssi. Myös hintavampaa tasoa, mutta uskaltaisin laittaa tuon kokeilulistalle, koska keittiössä on älyttömän pätevää porukkaa. Kattilan brunnerista olen kuullut kehuja, ja lounaat ja illalliset testattu ja hyviksi havaittu.

    Yritin etsiä tähän Aamulehden taannoin tekemään listausta Tampereen brunssipaikoista, mutta en valitettavasti löytänyt. Mutta kyllä niitä siis piisaa. Ihan hyvä lista löytyy myös tästä, vaikka ihan kaikki tässä eivät muistaakseni olekaan:

    http://tampere.kohokohdat.fi/tampereen-brunssipaikat/

    Hieman perinteisestä brunssista poikkeava on Purebiten aasialaishenkinen brunssi. Purebite on miljööltään hiukan kliininen, mutta en ole koskaan pettynyt tuolla ruokaan. Ihania aasialaistyyppisiä salaatteja, wokkeja, kesärullia, saaristolaisleivästä tehtyjä ”susheja” ja vartaita. Kana paistetaan todella hyvin, mikä on yksi tärkeimmistä kriteereistäni. Ja niiden itse tehty kookosjäätelö ja suklaakakku, kiesus miten ihanaa…

    Ikävää kuulla, että Huurteen meininki oli nuiva. Olen suunnitellut itsekin meneväni tuonne perheen kanssa. Harmillista, jos ihan normaaliin elämiseen suhtaudutaan heti häiriönä. Mä olisin varmaankin heittänyt jonkun happaman vastineen, tyyliin voin toki jättää tämän ruokani pöytäänkin ja viedä fyrkkani ja mölyävän lapseni pihalle. Kun tuo Huurre ei todellakaan ole mikään fine dining -paikka, jossa pitäisi tietääkseni olla hissukseen. olen mieltänyt sen juuri sellaiseksi rennoksi paikaksi, jonne voi mennä vaikka perhelounaalle sen mölyävän kakaransa kanssa 😀

    -Savusuolaa, Janica

  • Hmm.. Hajuton.. mauton? Erikoinen lause, ja olen kyllä täysin eri mieltä. Mielestäni Tampereesta on tullut kasvava keskus, jonne koko ajan tulee lisää tarjontaa.
    Itse muutin juuri pois Helsingistä Tampereelle, ja tosiaankin viihdyn.

    Brunssista voisi vinkata Hullua Poroa, ja tuota Pispalassa sijaitsevaa kahvilaa. Amurin Helmi on myös loisto vaihtoehto, ja erittäin kauniilla alueella. Tallipihaa voin lapsiperheelle suositella, siellä on suklaapuoti, hevosia ja kiva seikkailupuisto. 🙂

    Kahvilavinkkeinä annan vohvelikahvilan (2 eri, toinen ojakadulla ja toinen tuomiokirkonkadulla), Minnetin jäätelöbaarikahvilat mm. Koskarissa ja Sorsapuistossa (myös superkiva lapsia aatellen). Pyymäen oma kahvila on myös tosi ihana Tuomiokirkonkadulla.

  • Sienitukka sanoo:

    Itse tykästyi juuri tuohon Fazerin Brunssiin sen hinta/laadun suhteen. Täällä tuo monien hehkuttama Näsilinnan Milavida taas on omasta mielestäni TODELLA ylihinnoitelu. Kokemukseni voi lukea blogistani (http://sienitukka.blogspot.fi/2015/04/brunssilla-ravintola-von-nottbeck.html). Toki makuja on monia ja jonkun mielestä sekin voi olla hyvä.
    Jos Tampereella menee hieman syrjemmälle Teiskon maisansaloon niin siellä on Ravintola Maisa jossa on erinomainen brunssi.
    Olen myös listannut Tampereen brunssipaikkoja blogiini, hieman sekava lista mutta sieltä voisi löytyä myös jotain: http://sienitukka.blogspot.fi/2012/11/brunssi-paikan-metsastysta-tampereelta.html

  • Jenni sanoo:

    Tuo ensimmäinen lause oli ehkä huonosti muotoiltu; tarkoitin sillä että Tampere on onnistunut pysymään hajuttomana ja mauttomana helsinkiläisen ”turistin” mielikuvissa – ja pohjatietoni Tampereesta olivat kovin olemattomat ennen reissua. Mutta en siis tarkoittanut, että Tampere olisi oikeasti hajuton tai mauton. Päinvastoin, sieltähän löytyi monta ravintolahelmeä ja paljon tekemistä lapsiperheelle!

    Hullu Poro on ilmeisen suosittu – itse en ehkä niin tykkää ”more is more” ajatuksella rakennetuista buffeteista, ja pelkäsin että se olisi juuri sellainen. Mutta eihän sitä tiedä, ennen kuin kävisi testaamassa!

  • Jenni sanoo:

    Kiitos Emmi, tässä tuli todella monta ihan uutta vinkkiä! Aikaa oli aivan liian vähän, menemme varmasti vielä uudestaan. Illallispaikoista jäi kaivelemaan myös Bertha, jonne pitää ehdottomasti vielä päästä. Samalla voisi vierailla näissä vinkkaamissasi kahviloissa 🙂

    Vielä tuosta hajuttomuudesta ja mauttomuudesta. En tarkoittanut, että Tampere on sitä, vaan mielikuva ennen reissua oli tämä. Todennäköisesti johtuen siitä, että jostain syystä Tampereen kaupungin markkinointiosasto ei ole tavoittanut minua. Infoa on tihkunut lähinnä epävirallisista lähteistä, kuten Sivumaku-blogista, minkä perusteella ajattelin että eihän se ihan mauton voi olla. Ja Tamperehan osoittautui oikein maukkaaksi! 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos Janica! Tosiaan jos brunssi on laadukas (case: Tammer), niin kyllä siitä vielä maksaakin sen 29 €. Sivuilta ei ainakaan löytynyt mitään tietoa saako lapsista alennusta. 29 euroa neljälle henkilölle on jo taas aika paljon. Ida365-blogissa oli juttua Tammerin brunssista, ja vaikutti kyllä hintansa väärtiltä.

    Purebite kuulostaa hauskalta poikkeukselta muuhun brunssitarjontaan. Monesti ravintolan ”arvostelee” jo ensivaikutelman perusteella ja jättää menemättä pelkästään miljöön perusteella. Silloin helmiä saattaa jäädä löytämättä!

    Käykää testaamassa Huurre! Kyseessä oli kuitenkin yhden työntekijän asennoituminen, joten hyvällä todennäköisyydellä teidän kokemus voi olla ihan eri 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos näistä vinkeistä! Tuossa yllä jo yritin paikkailla, että olin ehkä muotoillut asian huonosti. Tarkoitin lähinnä, että mielikuva oli hajuton ja mauton, mutta sehän ei kerro asian oikeaa laitaa. Onneksi muutama bloggaajatuttu oli valaissut minua, ja halusin tutustua ravintolarenesanssia elävään Tampereeseen 🙂

    Vohvelikahvila kuulostaa niin hyvältä, tahtoo myös Helsinkiin sellaisen!

  • Jenni sanoo:

    No täytyy myöntää, että 39 € on jo sellainen hinta, että ainakin postauksesi ja kuvien perusteella tulisi kyllä pettynyt olo. Vaikka brunssi sinällään hyvältä näyttikin.

    Kiitos brunssilistauksesta!

  • Anonyymi sanoo:

    Kiljahdan täältä vielä yhden vinkin. Sushiravintola Marusekissa on tarjoiltu viikonloppuisin sushibuffetia. Ja jos vegaaniset leivonnaiset ja raakakakut kiinnostavat, kannattaa testata tämä MimiBo Cafe: Sisustus varmasti jakaa mielipiteet, mutta jos Liisa Ihmemaassa -tyyli ja valtavat suklaakakut iskevät, tästä pitää varmasti:

    http://www.savusuolaa.fi/ravintola_arvostelut/taydellista-piilopaikkaa-etsimassa-karamellin-kaunis-mimibo-cafe/

    Kauppahalli on elämys sinänsä. Se on nostanut tosi paljon profiiliaan takavuosista, jolloin hallissa oli useampia vähän epämääräisiä kahviloita, joiden vitriineissä hikosi aika tylsiä juustosämpylöitä. Jos hallin kuhina ei ahdista, voi siellä tehdä lauantaina vaikka brunssikierroksen. Maistelee vaikkapa 4 vuodenajan ikonisen bouillabaissen tai heidän hodarikojunsa antimia, ja tankkaa sen jälkeen vielä yhden suolaisen annoksen toisesta kojusta tai nappaa jotakin makeaa. Hallissa on myös ylistetty sushiravintola Umami, Royal Bakeryn sekä monien perinteisten tamperelaisten leipomoiden, kuten Branderin, Wileniuksen ja Hakasen liikkeet.

    Se, mitä kaipaisin Tampereelle, on mausteinen, etninen brunssi. Esim. Inez tai Tammelaan avannut Malabadi voisi iskeä tähän markkinarakoon. En ole käynyt tuolla Hullun Poron brunssilla, mutta jos sitä voi yhtään verrata lounaaseen, se on varmasti älyttömän runsas, ja tila on iso, eli siellä voi olla helppoa lasten kanssa. Vähän synkkä se yläkerta tosin on, ja linja on tietenkin tosi suomalainen.

    Savusuolaa, janica

    (En jostain syystä saa kirjoitettua tähän mun omalla WP-profiililla, joten anoilen)

  • Anonyymi sanoo:

    Ja nythän näitä alkoi oikein tulvia mieleen, kun ajattelen asiaa tarkemmin. Tykkään tosi paljon tästä Tampereen Paahtimon kahvilasta:

    http://www.savusuolaa.fi/kaikkea-mahdollista-ja-mahdotonta-ruoasta/taydellista-piilopaikkaa-etsimassa-tampereen-paahtimon-kahvila/

    Tuolla on ensinnäkin töissä sellainen hurmaava nuori mies, joka on vain niin kiva asiakaspalvelija, että tykkään käydä tuolla. Ja ovat ottaneet listalleen myös brunssin, joka tarjoillaan arkisin klo 7.30-14 (6,90 e) ja lauantaisin klo 11-15 (9,80e). Brunssin yhteydessä erikoiskahvit saa 10 pinnan alennuksella.

    Kahvila on tosi pieni, mutta terassilla on kivasti tilaa. Taustalla soi rauhallinen jazz ja ikkunasta on kiva katsella vähän piilosta Stockan kävelykadun elämää. Ja se poika on vaan niin ihana! 😀

    -Savusuolaa, Janica

  • Anonyymi sanoo:

    Kolmas vohvelikahvila on Panttitalossa Puutarhakadulla.

  • Jenni sanoo:

    Ei sulla kuvaa ollut siitä hurmaavasta nuoresta miehestä? 😉 Arvostan asiansatuntevaa ja hyvää asiakaspalvelua, kiitos tästäkin vinkistä!

    Tuo MimiBohan on kieltämättä tapaus! Virkistävän erilainen sisustus, ja mikä tärkeintä; leivonnaiset näyttivät ja kuulostivat ihan superhyviltä! Plussaa myös sisäpihasta, jolloin vaunujen kanssa on helppo liikkua. Meillä ruokapaikan valintaan vaikuttaa kyllä pääseekö sinne kätevästi vaunuilla…

  • Anonyymi sanoo:

    Hahhah, en ole sentään kehdannut salakuvata, mutta mä yritän aina pitkittää kahvihetkeäni. Sitten huomaan, että joo, mä olen tainnut olla täällä aika kauan, kun kahvilan soittolista alkaa alusta 😀

    Muistin muuten väärin. Hallissa onkin Mama,s Cornerin liike, ei Royal Bakeryn. Mutta RB:llä siis on kahvila täällä, siinä rantatiellä Särkänniemen kupeessa. Ja tuo Koiramäen kahvila oli tosi positiivinen yllätys. Sadunomainen miljöö, ja vaikka leivokset ja muut ovat varmaan aika paljolti raakapakasteita, ne ovat älyttömän hyviä – ja isoja. Voisin käydä tuolla useamminkin kahvilla ja leivoksella, jos Koiramäkeen pääsisi ilmaiseksi. Ja tuo edellä mainittu Amurin Helmi on myös ihana. Samalla voi käydä Amurin työväenmuseossa. Kahvilan valikoima on runsas, ja voissa ei pihtailla. Kahvilassa on myös mukavasti tilaa, perähuonetta ja kabinettia kabinetin tilaan. On vilkasta, mutta aina olemme löytäneet paikan.

    Laukontorilla on myös kiva kirpputori/vintageliike/kahvila, jonka nimeä en nyt lonkalta muista, mutta olen ajatellut kirjoitella siitä. Myyntiin on valikoitunut parempaa tavaraa. Siis ihan oikeaa vintagea ja designia, ei mikromunakuppeja tai kärpäslätkiä. Ja yläkertaan on järjestetty myös pieni söpö kahvinurkkaus.

    Ah, ja sitten tuossa Tammelantorin kupeessa on Lähiruokapuoti Lempi. Siellä voi siis käydä ruokaostoksilla tai kahvilla/teellä. Kahvi- ja teepöytä maksaa vain vähän yli kaksi euroa. Saa santsailla loputtomasti, tarjolla on myös pientä makeaa, ja juomalleen voi valita itse kupin vanhoista, hauskan eriparisista astioista. Niillä on myös maukas keittolounas.

    -Savusuolaa, Janica

  • Merja sanoo:

    Voi, Tamperehan on hotimpi ruokakohde nykyään kuin Helsinki ja Turku yhteensä :D. Mutta en voi ylistää kyllin kotikaupungin kehitystä vanhasta Salud-maailmasta nykyisen: C, Hella ja huone, Bertha, 4 vuodenaikaa, Bar Burrito… scene on laajentunut ja syventynyt. Kun vain vielä malttaisi säästää ravintolabudjetin kotikaupunkiin eikä aina hummailisi sitä ulkomailla 🙂

  • Emmi Nuorgam sanoo:

    Me saatiin siellä todella hyvää palvelua, mutta toisaalta henkilökunta olikin entuudestaaan tuttua. Kiinnostaisi tosi paljon tietää, että kuka siellä on ollut töissä tuolloin, koska käsittääkseni myös lapsiperheet ovat ihan tervetulleita syömään. 🙂

  • Emmi Nuorgam sanoo:

    Malabadissa on sunnuntaisin brunssi 11-17. 🙂

    En muuten minäkään pystynyt kommentoimaan mun WP-profiililla, onkohan jossain joku bugi?

  • Emmi Nuorgam sanoo:

    Niin ja sain muuten kutsun uudistuneeseen Forget-me-notiin, ja siitä kutsusta jäin siihen käsitykseen, että Mimibo olisi muuttanut siihen Aleksanterinkadulle. Pitääkin käydä kurkkimassa, että onko todella näin.

  • Emmi Nuorgam sanoo:

    Sori kun nyt spämmään, mutta Mimibo onkin kokonaan suljettu. Todella harmi! 🙁

  • Anonyymi sanoo:

    Todella ihana blogi sinulla 🙂 löysin sattumalta ja ehdottomasti jään seuraamaan jatkossa 🙂
    http://matildaselin.blogspot.fi/?m=1

  • Iida Kekkonen sanoo:

    Ensi kerralla, kun Tampereelle suuntaat, niin suosittelen ehdottomasti tarkistamaan Cafe Pispalan viikonloppu brunssin!! Se paikka vie sydämen ja kielen mennessään 😉

  • Jenni sanoo:

    Noh noh, eipäs liioitella! 😉 Ulkomailla ja lomalla lompakon nyörit on aina vähän höllempänä. Joskus on kyllä kiva matkailla kotimaassakin tai vaikka ihan kotikaupungissa.

  • Jenni sanoo:

    Kiva kuulla, tervetuloa seuraamaan 🙂

  • Jenni sanoo:

    Useampi on nyt suositellut tuota cafe Pispalaa, joten ehdottomasti se testataan ensi kerralla. Kiitos vinkistä!

  • Olen itse missannut kokonaan Huurteen, kiitos vinkistä! Tampereelle on pelmahtanut viimeisen vuoden aikana niin paljon uusia paikkoja, ettei perässä pysy! -Helmi

Jätä kommentti