TV-ATERIA

Kävin nykäsemässä 45 minuutin tv-aterian Tanskan Aarhusissa. Taas yksi syy lisää miksi jäin kokopäiväiseksi ruokabloggaajaksi. Ikinä ei voi arvata mistä itsensä löytää. Lentoliput kilahtivat sähköpostiin viime tingassa edellisenä iltana, ja pääsin matkaan. Lento meni kuin siivillä vierustoverin kanssa turistessa. Ameriikoissakin asunut mies kertoi mm. 300 miljoonaa menettäneestä yrittäjäystävästään ja 200 lehmästä jotka olisivat heti käytettävissä tuotekehitysprojektiin. En nyt heti lyönyt kättäpäälle, mutta käyntikortit vaihdettiin. Juuri kun olin huutamassa “We are all gonna die” ja todennut kuolevani onnellisena, laskeuduimme turvallisesti Kööpenhaminaan. Kööpenhaminaan laskeutui myös kadehdittavan chic ja sporttinen Tickle your fancy-blogin Sara, jonka kanssa matka jatkui kohti Aarhusia.

Tällä kertaa löysin siis itseni Michelin palkitusta Frederikshoj-ravintolasta syömästä tv-ateriaa Sopranoksen pyöriessä taustalla. Paikalle oli lennätetty muitakin pohjoismaalaisia bloggaajia. Blogini nimen selittäminen englanniksi aiheuttaa aina hieman hämmennystä. Vuonna 2006 valitessani blogin nimeä en ollut ajatellut jonain päivänä astuvani kansainvälisille areenoille. Onko parempia ehdotuksia kuin ”Screwed”, joka saa aina keskustelukumppanin ruoan menemään väärään kurkkuun?

Kaarsimme Frederikshoj-ravintolaan suoraan kentältä. Nopeat skumpat naamaan, ja telkkari päälle. Bloggaajat jaettiin kahteen ryhmään. Seinän takaa kuuluva mäiske tuli Game of Thrones sarjasta. Meidän ryhmälle siunaantunut kesympi Sopranos toimi ehkä paremmin ruokahalun herättäjänä. Istuin tuossa Saran vieressä tippalinssissä ja käänsin välillä katseeni ulos ikkunasta mereen ulottuvaan puutarhaan. Sillä hetkellä oma elämä tuntui enemmän fiktiolta kuin katsomamme Sopranos. 

Samsung fine watching Sopranos-menu

Checkmate in New Jersey
Codfish – Tuna – Cabbage

The Capitan’s favorite Osso Bocco
Beef – Bearnaise – Pommes frites

The White Snow – The Black night
Chocolate – Snow of vanilla – Chocolate Ice Cream

Frederikshoj-ravintolan keittiömestarin Wassim Hallalin suunnittelema Sopranos-menu tarjoiltiin silkkihansikkain ripeällä tahdilla. Menu alkoi shakin pelaamisella tonnikalasta ja turskasta tehdyllä pelilaudalla. Pelinappulat eli kyssäkaalit lähtivät lautaseltani pyörimään pitkin pöytiä. Checkmate! Pääruoan Bernaise-kastike oli pala taivasta. Ehdin jo helpottua, että pääruoka oli täyttävä ja santsasin varmuudeksi. Kunnes näin jälkkärin. Tv-kulhollinen suklaamoussea, suklaajäätelöä ja vaniljalunta. Annokseen tökätylle pillillekin löytyi selitys: lumen voisi syödä tai vetäistä nänäänsä.

Neljäkymmentäviisi minuuttia telkkarin katsomista oli täynnä. Aika lähteä kotiin! Kurvasimme suoraan kentälle vain todetaksemme, että lentomme Kööpenhaminaan on peruttu. Kolmen tunnin säädön jälkeen meidät majoitettiin hotelliin 67 kilometriä Aarhusista. Hotelli muistutti enemmän seurakuntakeskusta, mutta tulipahan taas todettua, että tanskalaisilla ravintoloilla on olemassa joku maaginen pohjataso. Rippikoulun ruokalaa muistuttavassa salissa oli valkoiset pöytäliinat, ystävällinen palvelu, ensiluokkainen menu ja italialaista valpolicella ripassoa. Could be worse.

Ripari all over again with Sara.
Kuva: Sara / Tickle Your Fancy

Vihdoin kotiin päästyäni Nirso kysyi ensimmäisenä siitä telkkarista. ”No! Millainen se oli!!??” Sellanen iso telkkari ja tosi terävä kuva. ”Mikä malli?” Lunttaan papereista: Samsung SUHD-TV nanokristallitekniikalla. ”Mikä sarjatumero??!!” ÖÖÖ. Nirsolle ja muille tv-nörteille löytyy tarkemmat tiedot täältä.

Matkan tarjosi Samsung ja HBO Nordic.

Liemessä snapchatissä @liemessa
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Arkistojen kätköistä

15 kommenttia

  1. Sari 12.10.2015

    Ei yhtään pöllömpää tv-ruokaa 🙂

    Vastaa
  2. Jael 12.10.2015

    Ei yhtään paha matka;D

    Vastaa
  3. Jenni 12.10.2015

    Ihan jees. Voittaa sipsikulhon 6-0 😀

    Vastaa
  4. Jenni 12.10.2015

    Kyllä sitä näköjään hyvän aterian eteen on valmis näkemään kohtuullisen paljon vaivaa 😉

    Vastaa
  5. Mallaspulla 12.10.2015

    Mites ois ”Messed up”? 🙂

    Vastaa
  6. fiina 12.10.2015

    Ehdotukseni: In a pickle.

    Vastaa
  7. Campasimpukka 12.10.2015

    Tuollainen tv dinner kyllä kelpaisi minullekin 😀

    Vastaa
  8. Tiina P. 12.10.2015

    Komppaan fiinaa: In a pickle toimii kontekstuaalisesti ja idiomaattisesti! http://idioms.thefreedictionary.com/in+a+pickle

    Vastaa
  9. Terhi 12.10.2015

    Aika kiva reissu ;), kävisin 🙂

    Vastaa
  10. Uouo Uo 13.10.2015

    Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    Vastaa
  11. Jenni 14.10.2015

    Ei paha. Kuvaava ainakin 😀

    Vastaa
  12. Jenni 14.10.2015

    Tämä on kyllä hyvä. Jee Fiina ja Tiina P! Siinä on se sama kaksoismerkitys kuin ”Liemessä” sanassakin. JEEEE! Tämä tulee käyttöön kansainvälisillä areenoilla 🙂

    Vastaa
  13. Jenni 14.10.2015

    Vielä ei ole kotona näkynyt vastaavaa.. 😉

    Vastaa
  14. Jenni 14.10.2015

    Vastasin jo tuohon Fiinallekin yllä, että tämä on todella hyvä ehdotus. Tsekkasin myös tuon linkin. Tämä tulee käyttöön, KIITOS! 🙂

    Vastaa
  15. Jenni 14.10.2015

    Nämä on näitä once in a life time juttuja. Tai siis eihän tälläistä reissua voi edes kuvitella käyvän kerran elämässäkään 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *