Skip to main content

Kävin nykäsemässä 45 minuutin tv-aterian Tanskan Aarhusissa. Taas yksi syy lisää miksi jäin kokopäiväiseksi ruokabloggaajaksi. Ikinä ei voi arvata mistä itsensä löytää. Lentoliput kilahtivat sähköpostiin viime tingassa edellisenä iltana, ja pääsin matkaan. Lento meni kuin siivillä vierustoverin kanssa turistessa. Ameriikoissakin asunut mies kertoi mm. 300 miljoonaa menettäneestä yrittäjäystävästään ja 200 lehmästä jotka olisivat heti käytettävissä tuotekehitysprojektiin. En nyt heti lyönyt kättäpäälle, mutta käyntikortit vaihdettiin. Juuri kun olin huutamassa “We are all gonna die” ja todennut kuolevani onnellisena, laskeuduimme turvallisesti Kööpenhaminaan. Kööpenhaminaan laskeutui myös kadehdittavan chic ja sporttinen Tickle your fancy-blogin Sara, jonka kanssa matka jatkui kohti Aarhusia.

Tällä kertaa löysin siis itseni Michelin palkitusta Frederikshoj-ravintolasta syömästä tv-ateriaa Sopranoksen pyöriessä taustalla. Paikalle oli lennätetty muitakin pohjoismaalaisia bloggaajia. Blogini nimen selittäminen englanniksi aiheuttaa aina hieman hämmennystä. Vuonna 2006 valitessani blogin nimeä en ollut ajatellut jonain päivänä astuvani kansainvälisille areenoille. Onko parempia ehdotuksia kuin ”Screwed”, joka saa aina keskustelukumppanin ruoan menemään väärään kurkkuun?

Kaarsimme Frederikshoj-ravintolaan suoraan kentältä. Nopeat skumpat naamaan, ja telkkari päälle. Bloggaajat jaettiin kahteen ryhmään. Seinän takaa kuuluva mäiske tuli Game of Thrones sarjasta. Meidän ryhmälle siunaantunut kesympi Sopranos toimi ehkä paremmin ruokahalun herättäjänä. Istuin tuossa Saran vieressä tippalinssissä ja käänsin välillä katseeni ulos ikkunasta mereen ulottuvaan puutarhaan. Sillä hetkellä oma elämä tuntui enemmän fiktiolta kuin katsomamme Sopranos. 

Samsung fine watching Sopranos-menu

Checkmate in New Jersey
Codfish – Tuna – Cabbage

The Capitan’s favorite Osso Bocco
Beef – Bearnaise – Pommes frites

The White Snow – The Black night
Chocolate – Snow of vanilla – Chocolate Ice Cream

Frederikshoj-ravintolan keittiömestarin Wassim Hallalin suunnittelema Sopranos-menu tarjoiltiin silkkihansikkain ripeällä tahdilla. Menu alkoi shakin pelaamisella tonnikalasta ja turskasta tehdyllä pelilaudalla. Pelinappulat eli kyssäkaalit lähtivät lautaseltani pyörimään pitkin pöytiä. Checkmate! Pääruoan Bernaise-kastike oli pala taivasta. Ehdin jo helpottua, että pääruoka oli täyttävä ja santsasin varmuudeksi. Kunnes näin jälkkärin. Tv-kulhollinen suklaamoussea, suklaajäätelöä ja vaniljalunta. Annokseen tökätylle pillillekin löytyi selitys: lumen voisi syödä tai vetäistä nänäänsä.

Neljäkymmentäviisi minuuttia telkkarin katsomista oli täynnä. Aika lähteä kotiin! Kurvasimme suoraan kentälle vain todetaksemme, että lentomme Kööpenhaminaan on peruttu. Kolmen tunnin säädön jälkeen meidät majoitettiin hotelliin 67 kilometriä Aarhusista. Hotelli muistutti enemmän seurakuntakeskusta, mutta tulipahan taas todettua, että tanskalaisilla ravintoloilla on olemassa joku maaginen pohjataso. Rippikoulun ruokalaa muistuttavassa salissa oli valkoiset pöytäliinat, ystävällinen palvelu, ensiluokkainen menu ja italialaista valpolicella ripassoa. Could be worse.

Ripari all over again with Sara.
Kuva: Sara / Tickle Your Fancy

Vihdoin kotiin päästyäni Nirso kysyi ensimmäisenä siitä telkkarista. ”No! Millainen se oli!!??” Sellanen iso telkkari ja tosi terävä kuva. ”Mikä malli?” Lunttaan papereista: Samsung SUHD-TV nanokristallitekniikalla. ”Mikä sarjatumero??!!” ÖÖÖ. Nirsolle ja muille tv-nörteille löytyy tarkemmat tiedot täältä.

Matkan tarjosi Samsung ja HBO Nordic.

Liemessä snapchatissä @liemessa
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

15 Kommenttia

Jätä kommentti