Skip to main content

Liemessä-blogissakin virittäydytään jo joulutunnelmaan! Viime vuotinen joulukuusi löytyi parvekkeelta ja joulukoristeista kinastelu on aloitettu. Innoissani joulun tunnelmoinnista hankin Nirsolta kysymättä pienen sähköistetyn joulutähden ikkunaan. Nirson mukaan ”ison krääsän”. Suhtauduin Nirson täystyrmäykseen tottakai aikuismaisesti ja rakentavasti. Eli ryntäsin makuuhuoneeseen parkumaan. Siinä peiton alla nyyhkyttäessä leikin hetken ajatuksella sinkkuelämästä. Punavuorelaisessa 18 neliön yksiössä mä niin ripustaisin ihan *tanan ison joulutähden. Ja tunnelmoiden tuijottaisin sitä villasukat jalassa terästettyä glögiä juoden. Yksin. Niin kauhean yksin.

Mini askarteli paperista lumihiutaleen äidille lohdutukseksi. Rauhoituttuani olin valmis myöntämään, että tähti saattoi näyttää kaupassa hieman pienemmältä. Uusi järkevämmän kokoinen krääsätähti noudettiin Clas Ohlsonilta. Tähtien Sota oli päättynyt ja joulurauha laskeutunut. Joulutarina jatkuu Snapchatissä @liemessa.

Joulun tunnelmointiin liittyy myös vahvasti joulumausteiden käyttö. Yön yli haudutetuista häränhännistä levisi ihanan jouluinen tuoksu koko asuntoon. Päivät alkavat olla sen verran viileitä, että nostin kuuman padan parvekkeelle jäähtymään. Illalla lasten tullessa tarhasta jouluinen pata on valmista tarjottavaksi.

Kylmettyineitä häränhäntiä.

Jouluinen häränhäntäpata

1,5 kg häränhäntiä
2 prk tomaattimurskaa
1 rkl luomu lihafondia
10 kokonaista neilikkaa
3 tähtianista
kanelitanko
3 laakerinlehteä
öljyä
suolaa
pippuria

Hiero häränhäntiin öljy, suola ja pippuri. Nosta lihat pataan ja kaada päälle tomaattimurska. Lisää mausteet. Paista padassa uunissa 150 asteessa 1 tunti. Laske lämpötila 90-100 asteeseen ja anna hautua vähintään 5 tuntia tai yön yli.

Bloggaajien joulukalenterit

Joulun tunnelmointia löytyy nyt ympäri blogistaniaa. Jotkut tekee joulukalentereita, jotkut saa ripustettua yhden tähden. Kurkkaa bloggaajien joulukalentereiden ensimmäiset luukut!

Queen of Delicious
Vatsasekaisin Kilinkolin
Ku ite tekee
Pumpkin Jam
Suolaa ja hunajaa
Pullahiiri
Kokit ja potit
Meanwhile in Longfield
More like me
Äiti on vihannes
Lillalove
Kakkumonsterin joulu
Blogiringin joulukalenteri

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

6 Kommenttia

  • Minna E sanoo:

    Ihana tarina tähtien sodasta. I feel you. Onneksi härähäntäpata oli varmaan tosi jees. Toi joulukuusikin on just paras. Mulle tuli kyllä tän luettuani ihan oikeesti joulumieli. Ei sellainen disney joulumieli, vaan enempi sellainen aito joulumieli.

  • Ihana joulukuusi 😀 Eipä ole häränhäntiä koskaan tullut maistettua. Syksylä pääsin yli yhdestä ennakkoluulostani kun maistoin etanoita. Ja ne olikin tosi hyviä, mutta ei kyllä auttanut miettiä mitään! Vähän sama juttu olis ehkä näiden häntien kanssa 😀

  • Kakkumonsteri sanoo:

    Minulla on kans joulukalenteri blogissa. Ja oma joulublogikin 😀 kakkumonsterinjoulu.blogspot.fi

  • Jenni sanoo:

    Heh, kiitos Minna 🙂 Joulu asuu ihmisissä, ei tavarassa…Lämmintä joulun odotusta sinulle!

  • Jenni sanoo:

    Mulle osterit on vähän vaikeita. Ja ötökät. Myös härän penis on inhottavan sitkeä vaikka maku oli hyvä. Tai sitten en ole vain saanut hyvää. Kivekset on ihan ok 😀

  • Jenni sanoo:

    Kiitti vinkistä, lisään listaan! 🙂

Jätä kommentti