Skip to main content
YHTEISTYÖSSÄ PAULÚNS
Ystävälle voi antaa lahjaksi myös parempia aamuja. Pakkaa Paulúns mysli ja granola tiiviiseen lasipurkkiin, kirjoita lyhyt ja helppo myslipatukoiden resepti korttiin ja kääräise ympärille rusetti. Myslipatukoita varten ystäväsi tarvitsee vain lähes joka kodista löytyvää voita ja hunajaa tai banaania. Tämä ruokalahja tuskin jää pölyttymään, sillä voihan myslin ja granolan myös lusikoida aamupalaksi maidon, jogurtin, rahkan tai puuron kanssa.  
Jouluisiin myslipatukoihin suosittelen valitsemaan Paulúns Kaneli, Manteli ja Omena granolaa. Puolet purkista täytin Paulúns Mustikka ja Vanilja myslillä. Pehmeämpi ja hienojakoisempi mysli auttaa pitämään myslipatukat koossa. Toki granolan ja myslin sekaan voi vielä lisätä omia lempimausteitaan, mutta esimerkiksi Paulúns kaneli, manteli & omena granolasta löytyy jo itsessään kattavasti vaikka mitä hyviksiä: täysjyväkauraa, täysjyväspelttiä, kaurasuurimoita, mantelia, auringonkukansiemeniä, pellavansiemeniä, kurpitsansiemeniä, kanelia ja vaniljauutetta. Halutessaan mukaan voisi vielä laittaa esimerkiksi kuivattuja hedelmiä tai marjoja, tummaa suklaata, kaakaojauhetta tai mausteeksi inkivääriä ja kardemummaa. Paulúnsin mysleissä ja granoloissa ei ole lisättyä sokeria, vaan ne ovat luontaisesti makeahkoja. 
Elämänmuutoksista johtuva stressi on alkanut helpottamaan, ja olen tietoisesti alkanut miettimään myös nykyistä ruokavaliotani. Haluaisin saada vähän painoa lisää (talking about first world problems). Tulen pian kertomaan tarkemmin jo puoli vuotta kestäneestä kuntoutusprojektistani, mutta lyhykäisyydessään olen yrittänyt saada erkaantuneita vatsalihaksia palautumaan fysioterapeutin avustuksella. Sain juuri fyssariltani luvan aloittaa vesijuoksun ja liikunnan lisääntyessä välipaloja pitäisi taas alkaa syödä tiheämmin. Näitä myslipatukoita voisi tehdä viikon satsin jääkaappiin. Sieltä niitä on helppo napsia suoraan suuhun tai napata mukaan treeneihin. Patukoita on tullut myös murustettua turkkilaisen jogurtin päälle aamu- ja välipalalla. Söimpä yhden myös iltapäiväkahvin kanssa keksin korvikkeena. Eikä hävinnyt y-h-t-ä-ä-n – ei edes Oreoille. Eipä minua saisikaan enää syömään mitään terveellistä, mutta mautonta. Rasvaton rahka + makeutusaineilla makeutettu mehukeitto ovat  onneksi jääneet viime vuosikymmenelle.

Myslipatukat

n. 10 kpl
3 dl Paulúns mysliä
3 dl Paulúns granolaa
0,5 dl hunajaa (tai vaahterasiirappia tai 1 banaani)
100 g voita
Laita voi ja hunaja kattilaan ja anna kiehua hiljalleen noin 5 minuuttia. Sekoita hunaja-voi seos granolan joukkoon. Painele mysliseos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Anna olla vähintään kaksi tuntia jääkaapissa, mieluiten yön yli.  Leikkaa terävällä veitsellä myslipatukoiksi. Voit kääriä myslipatukat leivinpaperiin ja säilyttää jääkaapissa. Siltä annospaloja on kätevä nappasta mukaan evääksi.
Hunajan tilalla voi käyttää makeuttajana myös banaania. Silloin muussaa banaani tehosekoittimessa ja sekoita kiehautettuun voihin. 

Yhteistyössä Paulúns

Liemessä Snapchatissa @liemessa
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä Instagramissa @liemessa

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

5 Kommenttia

Jätä kommentti