Skip to main content

Wieninleike porsaan ulkofile resepti

Jengi puputtaa jotain vihersalaattia tammikuun pakkasilla. Tulee vilu pelkästä ajatuksestakin. Itselläni rasvan määrä ruokavaliossa on suorassa suhteessa pakkaslukemiin. Liemessä-keittiön rasvabarometri ennustaa pakkasten vielä jatkuvan! Wieninleike on täydellisen rasvaista ja maukasta  ruokaa pakkaspäivän kolotukseen. Perunamuussi keventää annosta piirun verran. Pakolliset vihanneksetkin löytyvät eli sitruuna ja caprikset 😉 Snapchatin puolella (@liemessa) sain heti kuittia, että anjovis puuttuu. Wieninleike tarjoillaan siis anjoviksen kera, tällä kertaa jouduimme pärjätä ilman meistä riippumattomista syistä.

Wienerleike resepti porsaan ulkofileestä

Wieninleike

n. 6–8 kpl

500 g possun ulkofilettä
2 kananmunaa
1 dl korppujauhoja
1 dl vehnäjauhoja
suolaa
pippuria

1 sitruuna
kapriksia
anjovista

rypsiöljyä ja voita paistamiseen

Leikkaa possun ulkofile 1-2 sentin paksuisiksi fileiksi. Nuiji lihat ohuiksi (tai pyydä kaupan setää nuijimaan). Laita kolmelle eri lautaselle vehnäjauhot, kananmunat ja korppujauhot. Riko ja sekoita haarukalla kananmunat. Leivitä fileet pyörittämällä ne ensin vehnäjauhoissa, sitten kananmunissa ja viimeiseksi korppujauhoissa. Paista wieninleikkeet voi-öljyssä kuumalla pannulla. Pintojen ruskistuttua laske hieman lämpötilaa. Tarjoile perunamuussiin, kapristen, anjoviksen ja sitruunalohkon kera.

EDIT: Possun käyttäminen ”wieninleikkeessä” aiheutti keskustelua Facebookin FB-kokeissa. Aito alkuperäinen wieninleike tehdään vasikanlihasta, joten myös vasikanliha käy tähän reseptiin paremmin kuin hyvin!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

13 Kommenttia

  • Anonyymi sanoo:

    No hitsiläinen. Ihan samoilla linjoilla täälläkin vaelletaan! Itse kuljen työmatkat kävellen, oli pakkasta sitten enempi tai vielä enempi, enkä yritäkään selvitä pelkällä salaattilinjalla. Eilen pisteltiin poskeen porsaan uunifilettä ja sitä taisi jäädä sen verran, että tänään väsään jämistä pastakastikkeen, niinh! Katsotaan sitten keväällä, kun aurinko alkaa lämmittämään, että salaattikausi julistetaan avatuksi. Toki meilläkin syödään salaattia päivittäin, mutta pääruokaakin täytyy saada, että tarkenee! Kiitos, että löytyy muitakin samankaltaisia aterioitsijoita! T. Sanni

  • Jenni sanoo:

    Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

  • Jenni sanoo:

    Kuulostaa siltä että ollaan samiksia! Mulla on tapana _vähän_ kärjistää asioita..toki me syödään muutakin talvella kuin lihaa, perunaa ja rasvaa – mutta pelkillä salaatinlehdillä ei tästä talvesta selvitä! Kasviksia, juureksia ja (pakaste)marjoja on hyvä puputtaa lisäksi, mutta tosiaan ne menee lähinnä aamiaisen, välipalan tai lisukkeen muodossa. Pääaterioilla tuhdimmin. Ei sitten tarvitse olla muutenkaan koko ajan napostelemassa 🙂 Keväämmällä kevenee ihan itsestään…

  • Anonyymi sanoo:

    No joo, itsekin vähän (!) kärjistän, mutta oikeasti en ymmärrä tuota vouhotusta talven kylmimpään aikaan heittäytymistä salaatinpuputtajaksi, siis noin niin kuin pelkästään. Ensin oli joulu ja sen aikana pitäisi pistää ruokailut ihan överiksi ja sitten tammikuu kärvisteltäis, ei käy meille. Meillä toteutetaan sellaista teemaa kuin kohtuus, niin juhla-aikaan kuin arkenakin, ei tarvitse kokea morkkista mistään. Possun fileen kanssa syötiin oikeasti uunijuureksia, ja pakastinta tyhjennellään, teen marjapiirakoita yms. kun niitä terveellisiä herkkuja sieltä kerran löytyy. Oikeasti meidän perheessä lihaa syödään aika harvoin, enempi kalaa ja kyljessä aina kasviksia, joten se liha-ateria sitten maistuu paremmalta, kun harvoin syö. Sanni

  • Nanna sanoo:

    Ja hei, en ole kyllä kertaakaan saanut Itävallassa schnitzelin päällä anjovista…

  • Jenni sanoo:

    Oi joi – onnekas syönyt Itävallassa schnitzeleitä! Saksassa saa anjovista. Ja Suomessa…mut sittenhän tää meni ”oikein” ainakin ton anjoviksen osalta 😀

  • Nanna sanoo:

    No sitähän mä meinasinkin…

  • sauvajyvänen sanoo:

    Kiva että näitä perinteisiä ruokia löytyy blogeistakin, vaikka minun tuleekin käytettyä aina vanhoja luotettavia keittokirjojani vanhoissa klassikoissa. Ja erityisen kiva että joku nostaa tämän kampanja-asian pöydälle, eli tosiaan tuntuu hassulta nämä kaikki kampanjat ja ajoitukset milloin pitäisi mitäkin syödä. Meillä suurin osa syödystä lihasta on riistaa, ja etenkin siksi nämä kampanjat tuntuvat ihan päättömiltä. Lihaton lokakuu hirvestysaikaan, ja vegaaninen tammikuu jänis-, peura- ja kaurisaikaan? Kesä-heinä-elokuussa meillä ollaan melkein kasvissyöjiä, kasvimaa tuottaa hyvin, ja silloin alkaa pakastimet olla tyhjiä lihasta. Meillä syödään sesonkien mukaan, ei kampanjoiden.

  • Anonyymi sanoo:

    Keski-euroopassa wiener schnitzel täytti koko ison ruokalautasen, reunat meni jopa hieman yli. Lisukkeet toisella lautasella. Mitä pippuria muuten käytätte? Itse possun kanssa molempia (musta- ja valkopippuria) ja vasikan kanssa valkopippuria.

  • Jenni sanoo:

    Samanlaisia muistikuvia on etelä-Saksasta. Schnitzel oli niin iso että sitä ei hyvällä tahdollakaan saanut kokonaan syötyä. Parhaani tein, mutta tappio oli nieltävä 😀
    Mustapippuria tulee yleensä käytettyä, tähän kyllä minusta sopii myös valkopippuri pienissä määrissä erittäin hyvin!

  • Jenni sanoo:

    Voi vitsi, pahoittelut myöhäisestä kommentoinnista – jostain syystä mennyt ihan ohi vaikka sähköpostiissa pitäisi lippu nousta ylös joka kommentista!

    Mutta siis: klassikot on aina klassikkoja ja yleensä syystä! Eli ei niihin välttämättä tarvitse keksiä mitään kommervenkkejä. Usein omaa ruoanlaittoa ohjaa raaka-aineiden saatavuus eli teen sen mukaan mitä kaupasta sattuu löytymään ja tuunaan sen mukaisesti. Sesonkiajattelu on kyllä järkevää. Syön myös sen mukaan mitä keho tuntuu sillä hetkellä tarvitsevan. Viime aikoina se on kyllä ”tarvinnut” hälyttävän paljon laskiaispullia, joten ei siihenkään voi aina luottaa 😀

  • JenniinaE sanoo:

    Wieninleike on ehdottomasti yksi suosikeistani. Wienissä leikettä saa joka kulmalta kohtuullisin hinnoin. Kiitos reseptistä.

  • inssi tietää sanoo:

    Valitettavasti wieninleikkeesi ei ole wieninleike vaan tavallinen sianleike.

Jätä kommentti