GUANGZHOU STREET FOOD

guangzhou kiina

Jotkut hetket elämässä ovat niin epätodellisia ja kaukana arjestasi, että tunnet näytteleväsi elokuvassa, jonka käsikirjoitusta et tiedä etukäteen. Minulle Kiinan matka oli sellainen. Olen loppuen lopuksi matkustanut aika vähän Aasiassa. Viisitoista vuotta sitten äitini toipui vakavasta leikkauksesta ja  juhlistimme henkiinjäämistä äidin ja siskoni kanssa kahden viikon luksuslomalla resortissa Malesiassa. Viisi vuotta eteenpäin ja piipahdin exäni kanssa Thaimaan Bangkokissa, josta jatkoimme sukelluskurssille Koh Taolle. Autenttiset kulttuurielämykset Aasiassa olivat jääneet vähelle.

Jos alkuvuoden matka Bangkokin katukeittiöihin avasi silmät, niin Guangzhoussa Kiinassa ne lävähtivät auki. Katselin täysin erilaista maailmaa ja sen ihmisiä silmät pyöreinä. Näimme ja koimme niin paljon vain kolmessa päivässä. Alan vasta ymmärtämään mitä oikein on tapahtunut! Tunnen vedet silmiin nostattavaa kiitollisuutta matkasta. Matka ravisteli sopivasti ja herätti kiinnostuksen kiinalaista ruokakulttuuria kohtaan. Kiinassa todella kaikki ruoaksi kelpaava on ravintoa ja eläimet hyödynnetään viimeiseen korvantupsuun asti. Ja kun lähtee kauas, on helpompi nähdä lähelle. Kotimatkalla Kiinasta tajuaa mikä elämässä on oikeasti tärkeää: Instagram, Facebook, Google ja Blogger 😉

Ruokamatkaajan Guangzhou

Etelä-Kiinassa, lähellä Hongkongin rajaa, sijaitseva Guangzhou on Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki, jonne Finnair aloittaa toukokuussa suorat lennot kesäkaudeksi. Kaupunki houkuttaa niin kotimaisia kuin ulkomaalaisia ruokaturisteja ja liikematkaajia. Siluetti on tyypillinen suurkaupungille pilvenpiirtäjineen, mutta yllättävän vehreä,  hidastempoisempi ja ihmiset ystävällisiä. Guangzhou ei ehkä ole auringonpalvojan ykköskohde, mutta ruokamatkaajan sitäkin enemmän. Vehreys tarkoittaa myös ajoittaista sadetta ja kaupungin peittää usein usva. Kyllä tänne tullaankin ensisijaisesti ruoan ja kulttuurin perässä.

Kiinaan tarvitaan viisumi, joka järjestyi kivuttomasti neljässä päivässä. Guangzhoun matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa, kuten mihin tahansa suurkaupunkiin. Sanotaan, että Gaungzhoussa voi ajaa autolla kolme tuntia ja silti olla kaupungin rajojen sisällä. Yhdistelmämatkalle Hongkongiin rajan yli pääsee muutamassa tunnissa junalla. Tai voi kokeilla bussia – bussi jumiutuu tulliin – joka vie eväiksi tarkoitut hedelmät, heh. Guangzhousta pääsee junalla myös kiinalaisten suosimaan lomakohteeseen ja sokeritoppavuorten reunustamaan Guiliniin, josta voit ottaa henkeäsalpaavan jokiristeilyn Yangshouhun.

Syväsukeltaminen Guangzhoun paikalliseen ja autenttiseen ruokakulttuuriin onnistuu parhaiten jalkautumalla Guangzhoun kapeille kaduille, kokeilemalla rohkeasti katukeittöiden antimia ja vierailemalla paikallisilla ruokamarkkinoilla. Tässä maistiaisia!

Et arvaa mitä on kuvassa? No en minäkään tiedä 😀 Arvaa oliko keitto suolainen vai makea? 

Tuliaisiksi kiinalaista teetä
Oli vaiva mikä tahansa, niin Qingping medicin marketista löytyy lääke

Guangzhou katuruoka vinkit

Qingping Medicin Market

Tarjolla on kaikkea mahdollista kiinalaisista lääkeyrteistä kuivattuihin mereneläviin ja arveluttavampiin ruokalajeihin. Ei suositella herkimmille!

Jianshe Xincun Wet Market

Paikallisten katettu ruokatori. Etenkin mittavat kalatiskit elävine kaloineen ovat näkemisen arvoiset. Lisäksi tarjolla on jättimäisiä kasviksia, lihaa ja hedelmiä. Ruokatori sijaitsee Jianshe:n asuinalueella, ei kaukana hulppeasta Garden Hotel -hotellistamme.

Shangxiajiu Street

Shangxiajun ostoskadulta levittäytyy pieniä kujia täynnä katukeittöitä, pieniä kuppiloita ja ruokatoreja odottaen löytäjäänsä. Tarjolla on kaikkea käärmeestä kananjalkoihin ja krokotiiliin. Alueeseen kannattaa tutustua ajan kanssa, unohtaa kartta ja eksyä rauhassa.

Yhteistyössä Finnair. Finnair aloittaa suorat lennot Guangzhouhun kesäkaudeksi 2016.

Liemessä Snapchatissa @liemessa 
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä
Liemessä Instagramissa @liemessa

Arkistojen kätköistä

10 kommenttia

  1. Jänniä aineksia kuvissa! Pari lajia saattaisi mullakin jäädä maistamatta, vaikka aika kaikkiruokainen olenkin. Kuulostaa kivalta ruokakohteelta!

    Vastaa
  2. Jenni 05.04.2016

    Katukeittiöissä itseasiassa ei pyöritty niin paljoa että olisi edes ehtinyt maistella erikoisempia ruokia. Täytynee vielä mennä takaisin ajan kanssa! 🙂 Guangzhoussa on monta puolta; kaupungista löytyy myös hulppeita viiden tähden hotelleja ja maailman luokan fine dining ravintoloita. Tulossa siis vielä lisää postauksia, pysythän kuulolla 🙂

    Vastaa
  3. Heidi Kjellman 05.04.2016

    Ihan mielettömiä kuvia. Wau!

    -Heidi
    http://tiskivuorenemanta.blogspot.fi/

    Vastaa
  4. Jenni 06.04.2016

    Kiitos, vaikea sieltä muunlaisia on saadakaan 🙂

    Vastaa
  5. Ilona K. 06.04.2016

    Kyllä se on vaan niin, että matkailussa melkein parasta on ne erilaiset ruokakulttuurikokemukset! Mun oli pakko päästä tänne sanomaan vähän aiheesta poiketen, kuinka paljon tykkään seurailla sun snapchatin storya!! Aina olen ihan JES, uusi päivitys! 😀 Lisäksi halusin myös kysäistä, olisiko sulla vinkata jotain kivaa brunssipaikkaa vappua silmälläpitäen? (Helsingin keskustan lähettyvillä mieluiten… :)) Kiitos mahtiblogin kirjoittamisesta!

    Vastaa
  6. Kira 06.04.2016

    Kävin Guangzhoussa n.8 vuotta sitten. Oli huikea paikka, turisteja ei juurikaan näkynyt ja kaupunki oli muutenkin hyvin teollinen. Uskoisin, että kaupungin on kehittynyt huimasti siitä kun olin siinä. Ja Honkkariin on lyhyt matka junalla, mikä on kiva.

    Kiva postaus ja tunnelmallisia kuvia!

    Vastaa
  7. Jenni 07.04.2016

    Samaa mieltä! Voi sanoa, että matkustetaan ruoan perässä ja matkan tarkoitus on nauttia paikallisesta ruokakulttuurista ja ravintoloista kuin niinkään perinteisistä turistinähtävyyksistä.

    Kiitos Ilona, ihana kuulla että tykkäät ja seuraat mun snapchat höpötyksistä 😀 Välillä tuntuu että onkohan niissä mitään järkeä, tai eihän niissä usein olekaan 😀 Ilman snapchattiä musta tulisi ihan mökkihöperö täällä kotityöhuoneella, kiva jakaa sitä kautta arjen kuulumisia ja sattumuksia 🙂

    Vastaa
  8. Jenni 07.04.2016

    Kiitos Kira! Saman huomasin, että edelleen turisteja on yllättävän vähän katukuvassa – tai ainakaan länkkäreitä. Paikallisia muualta Kiinasta varmastikin. Teollinen ilmapiiri ei niinkään välittynyt itselleni, toki kun suurkaupunki on kyseessä niin sekin on jollain tapaa läsnä. Ymmärtääkseni etenkin Guangzhoun uusi puoli on kasvanut paljon upeine hotelleineen ja ostoskeskuksineen.

    Vastaa
  9. Yukiko 18.04.2016

    Aasia <3 Oliks se musta keitto seesaminsiemenistä ja makea? Sain kiinalaiselta ystävältäni kerran pussillisen seesamijuomajauhetta ja kun siihen sekoitti vettä, siitä tuli juuri tuollaista 🙂

    Vastaa
  10. Mariline Tricha 20.05.2016

    Uskomatonta, mutta totta Jumala on aina suuri. Kun useita julkaisuja hakemuskopio pankin, sain laina läpi hyvin ystävällinen nainen. Lisätietoja antavat hänelle sähköpostitse osoitteessa: marilinetricha@mail.ru se tarjoaa lainoja € 30000 € 3.000.000.000 kenellekään pystyä palauttamaan sille korkoineen alhaisella nopeudella 2 % eivät epäile, että viesti. Tämä on täydellinen todellisuutta. Levitä sanaa ystävien ja perheen jotka ovat avun tarpeessa.
    takaisinmaksu alkaa viiden kuukauden kuluttua vastaanottamisesta luotto
    Jumala siunatkoon teitä.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *