Skip to main content
Katse tulevaisuuteen

Suurten kysymysten äärellä vaikeinta on yleensä päätöksen tekeminen. Tälläkin kertaa se oli kaikkea muuta kuin helppoa, mutta vielä vaikeammaksi osoittautuu siitä kertominen rakkaille bloggaajakollegoille ja ystäville. Saadessani uutisen sydämeltäni asia konkretisoitui itsellenikin ja suurin osa eilisestä päivästä meni nenäliina kourassa. Snapchat seuraajat saivat kuunnella vuodatusta koko kevään edestä.

Viime syksynä siirryin Blogiringin omistajan paikalta rivibloggaajaksi. Tiesin että uuden roolin ottaminen ja hyväksyminen vie varmasti oman aikansa. Kevään aikana Kaleva osti enemmistön Blogirinki Mediasta. Kävi selväksi, että olen ollut liian lähellä pystyäkseni objektiivisesti seuraamaan viime aikaisia tapahtumia ja hyväksymään että en ole enää mukana vaikuttamassa. Vähän kuin olisi siirtynyt oman yrityksen työntekijäksi ja se harvoin toimii, ei minunkaan kohdallani. Historiani Blogiringin perustajana on aina läsnä ja koen että en ole voinut täysin vapaasti toimia bloggaajan roolissa. Olen tuntenut olevani ikävässä välikädessä ja käyväni vajaalla liekillä. Haluan suhtautua bloggaamiseen ja elämään positiivisuuden kautta, ja vähiten haluan levittää ihanan yhteisön keskuuteen negatiivista ilmapiiriä – vaikka en sanoisi mitään niin kyllä ihmiset aavistavat rivien välistä. Kaikki Blogiringin bloggaajien kanssa yhdessä rakentamamme on siihen aivan liian arvokasta.

Ehkä paras ja toimivin elämänohje ikinä.

Sillä hetkellä kun tunsin että en voi enää seistä Blogiringin takana, niin tiesin että minun on lähdettävä. Eroilmoitus-draft lojui sähköpostissani viikkoja. Halusin olla varma näin isosta päätöksestä. Puhdas pöytä oli käytännössä ainoa ratkaisu ja Liemessä-blogini siirtyi eilen pois Blogiringistä. Monien bloggaajien kanssa ystävyys on ulottunut jo pitkälle ennen Blogirinkiä ja toivon että ystävyytemme kantaa myös rajojen ulkopuolelle. Blogiringin yhteisö on ollut parasta mitä tiedän ja siitä luopuminen riipaisee syvimmältä. Eron myötä toivon, että voin olla entistä avoimempi bloggaajakollega ja katsella nyt maailmaa hieman laajemmalla spektrillä. Asiasta kerrottuani, mieli tuntuu jo kirkkaammalta ja tulevaisuus valoisalta. Jatkan yrittäjänä ja kokopäiväisenä bloggaajana kuten tähänkin asti. Lukijoilleni tämä muutos ei tule oikeastaan näkymään mitenkään, tai jos tulee, niin en vielä itsekään tiedä miten. Itselleni päätöksellä on merkitystä ennenkaikkea henkisesti.

Vaalin sydämessäni lämpimiä muistoja Blogiringin alkuajoilta ja ihania kommentteja, viestejä ja sydämiä joita eilen tulvi rakkailta bloggaajilta. En suostunut jättämään hyvästejä, matka nimeltä elämä jatkuu, vain hieman eri merkeissä. Nyt alkaa uusi luku tämän pienen bloggaajan elämässä. Mieli ja maailma on avoinna. Kiitos Blogirinki 2012 – 2016.

Yksi ovi sulkeutuu, niin muita avautuu. Näin haluan uskoa.

Liemessä Snapchatissa @liemessa 
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea Liemessä-Facebook ryhmässä
Liemessä Instagramissa @liemessa
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

6 Kommenttia

  • Mulla on omat aavistukset mitä seuraavaksi saattaa tapahtua, mutta tuun sitten vasta huutelemaan ”Mä tiesin!” jos niin tapahtuu 🙂

  • Onnea uuteen alkuun ja ihanaa, että pääset mukaan PING Helsinkiin! Kerroin just eilen meidän tiimissä että sä oot ollu about toka ihminen jolle olen ajatuksesta kertonut silloin yli 2 vuotta sitten! Kylmään veteen sukeltaminen vaatii rohkeutta, mutta ainakin oman kokemukseni mukaan palkitsee!!

  • Jenni sanoo:

    Heh, nyt alkaa spekulointi. Tuut sitten huutelemaan, kerron kyllä jos ja kun jotain merkittävää tapahtuu 🙂

  • Jenni sanoo:

    Nyt sekin hullu ajatus on jo kasvanut niin isoksi. Hienoa päästä näkemään PING! 🙂

  • Jael sanoo:

    Varmaankin haikea päätös,mutta kaikkea hyvää blogillesi jatkossa Jenni:)

  • Jenni sanoo:

    Haikea ja kovin vaikea. Kiitos, positiivisin mielin tulevaan! 🙂

Jätä kommentti