Skip to main content

Liemessä ruokabloggaajan keittiö

YHTEISTYÖSSÄ MIELE

Keittiö on kotimme sydän. Arki-iltaisin ja viikonloppuisin koko porukka änkeytyy samalla neliölle. Käytännössä olohuoneeseen yhdistyvä avokeittiö on yhtä kuin kotimme, plus pari makkaria. 50-luvulla rakennetun kerrostalon ensiasuntomme oli 5 vuotta sitten lähes alkuperäisessä kunnossa. Tilaa halkova seinä kaadettiin ja 50-luvun kapean keittiön täyspuiset kaapistot lahjoitettiin eteenpäin. Vuokra-asuntomme oli lähtemässä alta ja vauva kainalossa ei ollut mahdollisuutta lähteä suunnittelemaan sisustuslehtikeittiötä vanhoja kaapistoja hyödyntäen. Sääli, mutta sillä hetkellä realiteetti.

Just siinä kaadetussa seinässä meni tietysti asunnon kaikki sähköt. Budjettiexcel huusi punaista sähkömiehen yllärilaskusta. Aluksi lupaavalta vaikuttanut remonttijamppa erosi jossain kohtaa projektia vaimostaan ja lopetti töiden tekemisen. Tavoitin jamppareen parin päivän katoamistempun jälkeen Virosta. Saatoin ehkä lievästi hysteerisenä takavarikoida remonttimiehen työkalut kellariimme. Pantin vapautin vasta kuin saisin takaisin putsattavana olleet aidot 50-luvun ikkunoiden helat ja alennuksen remonttilaskusta. Helat tulivat takaisin, remonttimies sai takavarikoidut työkalunsa ja viimeistelytyöt saatiin onneksi valmiiksi remonttitaitoisen ystävän avulla.

Keittiömme tarina saa jatkoa, kun tällä viikolla sisään kannettiin uusi huippulaadukas Miele astianpesukone. Miele astianpesukone on Liemessä-blogin tämän syksyn yhteistyökumppani. Tulemme yhdessä oppimaan tiskikoneista kaiken mitä ikinä tarvitsee tietää ja vähän päälle. Käyttökokemuksia on luvassa syksyn aikana kunhan pääsen tiskaamisessa vauhtiin. Uuden astianpesukoneen lisäksi on tapahtunut muitakin arkielämää ja kaaoksen hallintaa helpottavia muutoksia. Elokuun alussa muutin työt kippoineni ja kappoineni työhuoneelle. Tavaramäärän vähentyessä kotona tuumasimme, että pärjäämme näillä neliöillä vielä toistaiseksi. Ensimmäisessä itse suunnittelemassa keittiössämme on nyt kokattu (ja tiskattu) viisi vuotta ja näillä näkymin luvassa on vielä monta yhteistä vuotta.

Tässä listattuna kokemuksen syvällä rintaäänellä kodinhengetär Jennin 5 asiaa joista en keittiössä luovu!

1. Avokeittiö

Löysimme nykyisen kotimme selaamalla Oikotietä sellaiset vaatimattomat kaksi vuotta. Että jos haluamme muuttaa parin kolmen vuoden päästä niin nyt voisi olla hyvä hetki alkaa katsella tarjontaa. Yksi pitkän listan tärkeimmistä kriteereistä oli avokeittiö tai mahdollisuus remontoida sellainen. Keittiössämme hämmenetään ruokaa lähes päivittäin ja en halua eristää itseäni hellan ja seinän väliin. Pienessä asunnossa yksikin iso ja avara huone tuo tilan tuntua. Avokeittiöstä en luopuisi, ikuna, ikuna ikuna.

2. Iso valmiiksi kulahtanut ruokapöytä

Repeän ilosta sinä päivänä kun pääsemme isosta kulahtaneesta ruokapöydästämme eroon ja saan tilalle tanskalaisen design teak-pöydän.  Mutta niin kauan kun lapset ovat pieniä alle kymmenen vuotiaita en luopuisi siitä. Iso täyspuinen koivupöytä on ostettu käytettynä parilla kympillä lapsiperheeltä. Pöydässä oli valmiiksi haarukan jäljet ja pöydänjalkoja oli käytetty piirustuspaperina. Pisteenä iin päälle poltin itse pöydänkanteen parit kattilanpohjat. Keittiönpöydän ääressä syödään, kokataan, piirretään, askarrellaan, maalataan, rakennetaan legoja, tehdään läksyjä, löhötään ja kuunnellaan musaa. Stressitaso nolla.

3. Astianpesukone

Avokeittiön haaste on tiskipöydälle kasaantuvat tiskiröykkiöt. Viikonloppuisin täytämme heleposti kolme koneellista astioita yhden päivän aikana. Yli kolmen tunnin eko-ohjelmille ei todellakaan ole aikaa, niin ihana kuin ajatus onkin. Muutaman testiajon perusteella Mielen 58 minuutin QuickPowerWash ohjelma tykittää tiskit puhtaiksi ja kuiviksi huippunopeasti. Toki koneesta löytyy myös eko-ohjelma slow living tarpeisiin. Integroidut kodinkoneet rauhoittavat kokonaisuutta. Mielen astianpesukone onkin piilotettu kalustelevyn taakse, samoin mikromme löytyy kaapista. Näillä voluumeillä tehokas astianpesukone on ihan pakollinen. Elämässä nyt vaan on muutakin tekemistä kuin tiskaaminen!


Kodinhengetär lempipuuhassaan!

4. Ajaton muotoilu

Keittiöremonttia ei viitsi toteuttaa ihan joka toinen vuosi viimeisimpien trendien mukaisesti. Keittiöstä kannattaa tehdä juuri itsensä näköinen – eikä esimerkiksi ajatella liikaa jälleenmyyntiarvoa, jos tarkoituksena on remontoida itselleen koti. Elämä on liian lyhyt elettäväksi jonkun toisen mieltymysten mukaisesti! Teimme siis keittiöstä oman näköisen, mutta samalla pyrimme ajattomuuteen. Nirso halusi mustat kaapit, minä valkoiset. Siitä musta-valkoinen kompromissi. Taso ja vetimet ovat ajatonta koivua. Puutasoa on saanut paapoa vuosien varrella; milloin öljytty tai ammattimies käynyt hiomassa. Ensi kerralla päädymme toiseen luonnonmateriaaliin nimittäin kiveen. Nyt todennäköisesti valitsisin myös mattapintaiset kaapinovet kiiltävien sijaan. Niin se maku vaan muuttuu trendien mukaan vaikka vastaan taistelisi.

5. Function but not over form

Rakastun helposti erilaisiin koriste-esineisiin, joita voi pitää keräämässä pölyä keittiökaappien päällä. Tilan puute pakottaa ärsyttävään käytännöllisyyteen ja pakotetusti turhaa roinaa tulee hankittua huomattavasti vähemmän. Keväästä asti jatkunut konmaritusprojektini on onnistunut mielestäni parhaiten keittiössä. Pakkasin joko kierrätykseen tai työhuoneelle etenkin koriste-esineitä; tavaroita joilla ei ole varsinaista käyttötarkoitusta. Keittiön työtasolla on laskutilaa rajoitetusti, ylimääräistä kaappitilaa ei ole yhtään. Kaikki uudet keittiötavarat käyvät läpi tarkan syynin; tarvitsemmeko, kuinka usein tarvitsemme ja missä ihmeessä sitä säilytetään. Avokeittiössä tavarat ja kodinkoneet ovat paraatipaikalla, joten käytännöllisyys ei kuitenkaan voi täysin jyrätä muotoilua ja estetiikkaa.

Mistä et luopuisi omassa keittiössäsi? 🙂

Yhteistyössä Miele

Liemessä ehdolla @ The Blog Awards Finland 2016
Äänestä suosikkiasi ja voita liput säkenöivään gaalaan!

Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagramissa @liemessa
Snapchatissa @liemessa
Liemessä-Facebook ryhmässä.
Liemessä? Päivittäistä vertaistukea
Instagram @liemessa
Facebook.com/liemessa

20 Kommenttia

  • Anonyymi sanoo:

    Hei!
    Vastasin äsken kyselyyn ja kun tätä ei kysytty niin saanen kertoa yhden extra-mielipiteen tätä kautta.
    En pidä lainkaan siitä ettei koko postaus näy kerralla vaan täytyy joka kerta klikata ”lue lisää”.
    Moni mahdollisesti mielenkiintoinen juttu jää lukematta kun en kertakaikkiaan tykkää ladata uutta näkymää. Koen että olen jo kerran tullut tälle sivustolle niin miksi ihmeessä minun pitää uudestaan painella nappeja päästäkseni lukemaan sitä mitä haluaisin lukea. Hanna

  • Jenni sanoo:

    Heippa! Kiitos tuhannesti kyselyyn vastaamisesta ja tästä kommentista. Etusivulle tultaessa pitää tosiaan klikata lue lisää nykyisessä pohjassa. Esim Facebook linkin kauttahan tulee suoraan postaukseen jossa teksti näkyy kokonaan. Olen uusimassa pian / syksyn aikana sivuston ulkoasua ja tämä on yksi asia mitä pitää miettiä. Ehkä kysyn tähän vielä mielipiteitä Facebookin puolella lukijoilta. Teillehän tätä blogia kuitenkin kirjoitan ja tottakai lukukokemus on tärkeä asia 🙂 Yksi vaihtoehto on etusivu jossa uusin postaus näkyy kokonaan, muut ”lue lisää” nostoina.

  • Minna sanoo:

    Mä en voisi elää ilman mun Mielen astianpesukonetta. Meillä on sellainen puoli professionaalimalli, joka pesee koneellisen reilussa kymmenessä minuutissa. Ah, mikä autuus. Meillä tosin ruokaa tehdään joka päivä yli kymmenelle hengelle, joten katson, että moinen ylellisyys on perusteltua.

    Mitä tulee tuohon blogin ulkoasuun, niin mä taas tykkään, että voi nopeasti silmäillä mitä blogissa on tarjolla ja sitten klikata auki se teksti, mistä kiinnostuu.

  • Meillä asutaan vanhassa 60-luvun kerrostalossa, jossa keittiö on oman huoneensa. En oo ihan varma, olisinko valmis luopumaan siitä. Niin kauan, kun meillä ei ole kodinhoitajarobottia, olen aika tyytyväinen, ettei sohvalla makoillessa tarvitse katsella mm. tiskivuorta ja työtasoille tursuavia ruokakaappeja.

    Ja se Mielen pesukone, siitä en luopuisi. Haaveilen tosin siitä, että niitä olisi kaksi: toisessa aina puhtaat ja toisessa likaiset astiat. Astianpesukoneen tyhjentäminen on yksi niistä lukuisista kodinhoidollisista askareista, joita en ole ikinä ymmärtänyt 😀

  • Unknown sanoo:

    Olipas ajankohtainen postaus, kun olen juuri saanut keittiösuunnitelmat kilpailutettua ja ensi viikolla on viimeistelyvalintojen ja tilauksen aika :).

    Nykyisessä, myös itse remontoidussa, keittiössä olemme asuneet teidän tapaanne viisi vuotta ja avokeittiö on myös minun aivan ehdoton vaatimus. Tämän vuoksi myös meillä uuden kotin etsintäprojekti oli pitkä ja vähän takkuinenkin. Toinen must have -asia on yleisesti laadukkaat kodinkoneet. Ne vaan tuo niin paljon iloa arjen jatkuvaan keittiöelämään. Myös keittiön alaosan laatikkoratkaisut on tulleet jäädäkseen. Niistä en neuvotellut uuden keittiön osalta piirun hetkeäkään. Taso meillä kyllä pysyy jo hintansa (ja käytännöllisyytensäkin) puolesta laminaatissa, mutta kivitasohaaveet jäävät kyllä elämään seuraavaa projektia varten :).

    Oikeastaan tämän postauksen parasta antia oli kuitenkin tieto siitä, että tunnissa peseviä astianpesukoneita on oikeasti olemassa! Miten minulta on voinu mennäkään tämä ohi? Nyt meni meidän astianpesukonevalinta ihan uuteen syyniin. Kiitos siis tästä :).

  • En luopuisi avokeittiöstä enkä kaasuhellasta. Enkä Kitchen Aidista.

  • Jenni sanoo:

    No sähän pyörität pienimuotoista ravintolatoimintaa noilla volyymeillä 😀 Todellakin perusteltua. Mielen showroomin keittiössä oli tälläinen astianpesukone muutamien minuuttien pesuohjelmalla. Meille se olisi ehkä liioittelua. Mutta tähän vajaa tuntiin olen supertyytyväinen 🙂

  • Jenni sanoo:

    Onhan siinä puolensa ja puolensa. Meillä on kyllä nykyään joka suuntaan katsottuna sekaista joten ihan sama 😀 ja kiva että itsellään on sellainen koti ja keittiö missä viihtyy. Kahden koneen kanssa voisi käydä niin että on aina kahdet puhtaat tiskit odottamassa purkamista 😀

  • Jenni sanoo:

    Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Toisella kerralla tietää jo paremmin mitä haluaa. Mua jäi kiinnostamaan ”keittiön alaosan laatikkoratkaisut”. Eli ei kaappeja vaan vetolaatikoita? Meillä on molempia. Sen verran mainostan vielä että monissa koneissa on pikapesuohjelma mutta se saattaa olla lähinnä ”kasteluohjelma”. Viikon testin perusteella uskallan suositella Mieleä, alle tunnissa tulee puhdasta ja kuivaa.

  • Jael sanoo:

    Viihtyisän näköinen keittiö:) En ehkä luopuisi uudesta Nutri Ninja-blenderistäni.

  • Mistä en luopuisi… Aika paha, kun haaveilen juuri remontista. Tuntuu, että saisi koko keittiön pistää uusiksi. Tällä hetkellä on helppoa työskennellä keittiössä, kun keittiö on jo (vähän) kulahtanut. Kaikki uudet kolhut ja jäljet ei näy 🙂 Uutta keittiötä joutuu varjelemaan ja suojelemaan…

  • Hanna sanoo:

    Mainio postaus! Mä en luopuisi kaasuhellasta – vaikkakin tuo puuhella nurkassa odottelee käyttöönottoa ja sitten mieli saattaa muuttua 😀 Uutta tiskaria odotellaan, tuosta nykyisestä luovun samantien 😀 Haaveilen vielä isommasta ruokapöydästä ja betonisista työtasoista – ne on sitten seuraavan vaiheen hankintoja ehkä viiden-kymmenen vuoden kuluttua…

  • En luopuisi astianpesukoneesta, induktioliedestä enkä Kitchen Aidista 🙂 ihana tuo teidän keittiö!

    Me ostettiin 4,5 vuotta sitten tänne muuttaessa lapsiystävällinen pöytä. Vanha kattohirsistä tehty pöytä on valmiiksi täynnä lommoja ja naulanreikiä, että en usko että tuo minikokki saa siihen mainittavaa tuhoa aikaiseksi 😀

  • Jenni sanoo:

    Mulla on kaasu nyt ekaa kertaa käytössä työhuoneella. Olen jotenkin aina mieltänyt sen ”arvaamattomaksi” lapsiperheessä, mutta voi olla että se on vain pelkoa ilman todellisuus perää. On ne laitteet tärkeitä keittiön toimivuuden ja oman fiiliksen kannalta 🙂

  • Jenni sanoo:

    Kiitos! <3 Täällä viihdytään monta tuntia päivässä 🙂

  • Jenni sanoo:

    Rempattiin koko kämppä ja pari viikkoa olin ihan hysteerinen 😀 Oikeastaan aika kauheaa joutua koko ajan varomaan. Rehellisyyden nimissä olen itse aiheuttanut keittiölle ja kämpälle suurimmat tuhot, lasten touhut on vielä ollu pientä 😀

  • Jenni sanoo:

    Betoni voisi olla tosi rouhea! Ei huono vaihtoehto. Säkin vannot kaasun nimeen. Mulla tuo kaasu ja induktio tuntuu nyt olevan aika samoilla viivoilla. Ja hei, onnea uudesta astianpesukoneesta! 🙂

  • Jenni sanoo:

    You would be amazed 😀 No ei, pöytä kuulostaa järkihankinnalta. Mä haluaisin lähinnä ruokapöydän joka näyttäisi hyviltä kuvissa. Tuo kellertävä koivu ei oikein toimi. Jes, astianpesukone mainittu! Luulen että kaikki jotka ovat eläneet ajanjakson ilman astianpesukonetta,eivät enää ikinä luopuisi siitä 😉

  • Laadukkaat kodinkoneet ovat reilusti yli 10-vuotta vanhoja (jopa tiskari), niistä luopuisi mielellään ja päivittäisi tähän päivään. Kivisistä työtasoista tai lasisesta välitilassa en luopuisi mistään hinnasta.

  • Ruska sanoo:

    Hei, meilläkin muuton ja ”uuden” vm. -51 olevan talon keittiöremontti edessä. Kaipaan kovasti edellisen talon induktioliettä ja sopivalla korkeudella olevia laskutiloja helpottamaan ruuanlaittoa. Minulla olisi myös kysymys, ovatko kauniit vetimenne teetettyjä vai löytyy jonkin kaupan valikoimasta? 🙂

Jätä kommentti